*Kaupallinen yhteistyö, Oslo Skin Lab & Asennemedia

Kollageeni, mitä se oikein on ja miksi kaikki puhuvat siitä nyt? Mitä siinä on niin ihmeellistä ja trendikästä? Kollageeni on proteiini, joka esiintyy ihmiselimistössä lähes kaikkialla, se on osa ihon sidekudosta. Kollageeni on myös tärkein yksittäinen ihon kiinteyteen ja kimmoisuuteen vaikuttava tekijä. Kaikkien 30-vuotta täyttäneiden ihon kollageenipitoisuus alkaa hiljalleen laskea, n. 1–2 %:n vuosivauhdilla.

skinlab1

Täytin reilu viikko sitten 34-vuotta – ja siitä on nyt jo useampi vuosi, kun bongasin ensimmäiset ikääntymisen merkit ihollani. Tässä iässä ainakin mun iholla näkyy kaikki paljon helpommin kuin mitä parikymppisenä. Huonosti nukutut yöt, vähäinen liikunta tai epäterveellinen ruokavalio suoraan sanottuna paistaa kasvoilta. Toki pyrin parhaani mukaan välttämään edellä mainittuja sekä juomaan reippaasti vettä ja hoitamaan muutenkin ihoa säännöllisesti. Mutta eihän se aina ihan oppikirjan mukaan mene, vaikka niin haluaisinkin.

Olin aikaisemmin kuullut sekä lukenut Oslo Skin Labin The Solution kollageenijauheesta, joten uteliaana ja avoimin mielin lähdin testaamaan tuotetta. Kollageenijauhe on luonnollista, eikä sillä ole todettu olevan mitään haitallisia sivuvaikutuksia.

skinlab2skinlab6

Ennen kollageenijauheen käytön aloittamista kävin Tampereen KC Clinicillä Visia -ihoanalyysissä. Ihoanalyysissä iho kuvataan Visia-laitteella ja se mittaa ihosta ihosta mm. ryppyjä, juonteita, tasaisuutta, pigmentaatiota, epäpuhtauksia ym. Kolme kuukautta kollageenijauhetta käytettyäni suuntasin uudelleen kurkkaamaan, miten ihoni oikein voi ja onko mitään muutoksia tapahtunut. Palataan testituloksiin ihan pian!

skinlab3

Oslo Skin Labin The Solution™ Anti-wrinkle collagen -paketti sisältää 28 erillispakattua päiväannosta. Annokset ovat pakattu 2,5 gramman pussukoihin ja ne sisältävät 100 % hydrolysoitua kollageenia. Jauhe on täysin mauton sekä hajuton ja sen voi sekoittaa veteen tai mihin tahansa juomaan, smoothieen sekaan tai vaikka jogurttiin.

Itse olen juonut jauheeni aina aamupalan yhteydessä, sekoitan sen isoon lasilliseen vettä ja annan liueta hetken. Siinä samalla tulee juotua extralasillinen vettä, eikä jauhe ihan oikeasti maistu yhtään miltään. Pakkaukset on päiväannoksia, joten jauhe tulee otettua reissussakin, testattu on.

skinlab9skinlab8skinlab10

Osa kuvista – Maiju Emilia Photography

Toukokuussa kasvoistani otettu kuva näkyy tuossa yllä vasemmalla ja oikealla oleva kuva otettiin eilen. Takana on nyt siis kolme kuukautta kollageenijauheen käyttöä. Kuvassa olevat vihreät viivat silmän alla kuvastavat ryppyjä. Analyysin mukaan muutos on positiivinen ja erityisesti ryppyjen osalta on huomattavaa muutosta tapahtunut, ihoni kimmoisuus on lisääntynyt yhdeksästä prosentista kolmeenkymmeneenseitsemään prosenttiin ja iho on kimmoisampi. Kollageenilla ei ole vaikutusta  couperosaan, mutta punaiset kohdat ihollani olivat mittauksen mukaan vähentyneet 10:llä prosentilla, mikä viittaisi myös ihon vahvistumiseen.

Ikävä kyllä kesä ja rannoilla hengailun haittapuolet näkyivät myös kasvoillani, sillä pigmenttimuutokset olivat lisääntyneet.  Ikääntymisen ja kollageenin määrän vähentyessä iho menettää vastustuskykyään vaikutuksille, joita esimerkiksi auringosta aiheutuu. Jatkossa tulee kiinnittää huomiota aurinkosuojan käyttämiseen entistäkin enemmän. Pitää muistaa levittää aurinkovoidetta päivittäin oli meikkiä tai ei, vaikka ei varsinaisesti auringossa oleskelisi.

skinlab11

Ihoanalyysi oli supermielenkiintoinen ja kieltämättä testitulokset yllättivät. Ihonhoitorutiinini ovat pysyneet kollageenijauhetta lukuunottamatta samana, ainoastaan ehkä näin kesällä meikkiä on tullut käytettyä vähemmän. Olen huomannut itsekin ihoni voivan hyvin ja ehkä sitä tiettyä hehkua on lähiaikoina ollut enemmän.

Näiden tulosten myötä ajattelin jatkaa kollageenin hörppimistä tulevaisuudessakin ja mielenkiinnolla seuraan tuloksia edelleen. Parhaan tehon takaamiseksi kollageenijauhetta tulisi nauttia pitkäaikaisesti päivittäin, sillä tietysti tuote lakkaa kuitenkin hiljalleen tehoamasta, jos sen käytön lopettaa kokonaan. Parin päivän unohtaminen sen sijaan ei aiheuta mitään katastrofia.

skinlab4

Kollageenijauheen käyttäminen sisäisesti on helppo ottaa osaksi kauneusrutiineja ihan siinä missä ihon puhdistus- ja hoito ulkoapäin. Oslo Skin Labin The Solution kollageenijauhe auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta, tasoittaa juonteita ja ryppyjä ja ennaltaehkäisee niiden syntymistä. Pidempiaikaisen käytön myötä se auttaa myös vähentämään selluliittia – huh, haluaisin jossain vaiheessa mittauttaa nekin tulokset!

skinlab5

Kiinnostaisiko kokeilla? Jos, niin koodilla Magic saat 60 % alennuksen ensimmäisestä pakkauksesta liittyessäsi Oslo Skin Labin jäseneksi. Toimitus on ilmainen ja eikä tilauksella ole sitoutumis- tai irtisanomisaikaa.

-Maj

12 Comments

  1. Inka 7.8.2019

    Kiva ku näemme oikeasti tulokset.

    Vastaa
  2. Mir 7.8.2019

    Mistä tuo ihana hame? :)

    Vastaa
  3. Margi 8.8.2019

    Pistin tilaukseen!
    Liekö apua enää 50v iholle, mutta pakko kokeilla.
    Tuskinpa ainakaan haittaa on.

    Sinä näytät hyvältä, olet nuori vielä!
    Mukavaa syksyn alkua koko perheelle.

    Vastaa
  4. Arja Mikkola 8.8.2019

    Hei! Asiani ei liity kollageeniin, mutta osaat ehkä auttaa. Hain Googlesta Rayform lompakkoa ja osuin blogikirjoitukseesi vuosien takaa. Minulla oli vuosikausia heidän musta vetoketjullinen lompakko, samanlainen kuin sinulla oli pinkki kuvassa. Tiedätkö vieläkö firma pyörii, kun löysin vain vuosien takaisia juttuja? Minun lompakkoni vetoketju sanoi yhteistyösopimuksen irti ja uudesta lompakostani en oikein tykkää. Haluaisin Rayformin.

    Vastaa
  5. Fakta kunniaan 8.8.2019

    Harmikseni lääketieteen opiskelijana täytyy sanoa, että kollageenituotteet ovat vain suuri höynäytys, joka on tehty ikääntymistä pelkääville naisille. EU-tasollakaan suun kautta nautitulle kollageenille ei ole myönnetty ihon kimmoisuutta lisäävää vaikutusta, sillä tieteellisiä todisteita tähän ei löydy. Kollageeni on kuin muut proteiinit eli aminohapoista koostuva ketjumainen rakenne, joka pilkkoutuu mahalaukussa samalla tavalla aminohapoiksi kuin esim. lihasta saatavat proteiinit, eikä kollageeni kokonaisena mitenkään taikuuden lailla siirry suolistosta juuri kasvojesi iholle. Tuotteessa on mahdollisesti jokin muu aine, joka vaikuttaa ihosi kimmoisuuteen, mutta kollageeni se ei ole. Harmillista, että monet bloggaajat saadaan mainostamaaan tällasia rahastustuotteita.

    Vastaa
  6. Taija 11.8.2019

    Hei! Mistä tämä kollageenijauhe on valmistettu?

    Vastaa
  7. Marjo 12.8.2019

    Nim. Fakta Kunnniaan. Hienoa että otat osaa keskusteluun nimenomaan faktojen puolesta! Itseänikin hoito-alan ihmisenä harmittaa nämä blogisiskojen kollageenipostaukset,tehty silkasta rahasta.Ja kaikilla sama sävel asiasta,oh nou.Faktat olisi hyvä tarkistella,tietoahan saa vapaaasti nykypäivänä.Esim nyt vaikka sieltä mainostetulta yksityiseltä lääkäriasemalta ,ihotautilääkäriltä tms. Ja olisi mukavaa kun bloggari myös vastaisi kommentteihisa. Mukavaa lomaa.

    Vastaa
  8. TaijaE 12.8.2019

    Olipa mielenkiintoinen kommentti. Itse olen miettinyt sitä, että voiko tästä jauheesta olla kuukausitolkulla nautittuna haittaa maksalle? Osaatko sanoa?

    Vastaa
  9. Ma 13.8.2019

    Mä oon kans miettiny tota että onko esim maksalle haittaa pitkällä käytöllä. Tätä kun ei varmastikkaan ole pystytty tutkimaan.

    Vastaa
  10. Annilee 13.8.2019

    Taija: Mulla on Puhdistamon kollageeni beauty ja tuoteselosteessa lukee ”kollageenipeptidi naudasta”.

    Vastaa
  11. Lissu 13.8.2019

    Tämä kommentti ei liity sinänsä tähän postaukseen, mutta olisi kiva jos kirjoittaisit enemmän taas ”aitoja” postauksia. Olen huomannut että melko usein kirjoitetaan näistä yhteistyökuvioista, ja ymmärränkin sen pointin että ne ovat tulonlähde ja niitä halutaan ottaa mukaan. Ne ovatkin ihan ok kunhan niitä ei ole liikaa😊 Tykkään sun blogista ja kirjoitustyylistä, mutta tämä asia on vain kiinnittänyt huomioni😊

    Vastaa
  12. Laura 15.8.2019

    Oi voi kun niin kiirusta pukkaa ettei ollenkaan ehdi vastata. Paitsi maksaville mainostajille. Ei näin, Mari, ei näin. 🙈🙄

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *