*Kaupallinen yhteistyö, Pohjola Vakuutus & Asennemedia

Olin joskus aikoinaan sitä mieltä, etteihän mulle varmasti ikinä sattuisi tai tapahtuisi mitään. Mihin muka tarvisin vakuutuksia ja jos jotain kuitenkin kävisi, niin sehän on sitten sen ajan murhe. Turhiahan ne vakuutukset tavallaan ovatkin, kunnes käy jotain. Tosin tulevaisuuttahan on erittäin hankala ennustaa.

pohjola1

Eräänkin kerran olin huvittunut katsellessani sairaanhoitajana työskentelevän siskon pakkaamista ulkomaanreissuamme varten. Naureskelin hänelle, että eihän meillä ole mitään tarvetta hänen lääkepakkinsa sisällölle. Olisinkin ollut oikeassa, mutta ei. Mulle kävi sillä reissulla tyyliin kaikki mahdolliset haaverit ja tarvitsin siskoani sekä hänen lääkepakkiaan aika monessa mutkassa, vakuutuksesta puhumattakaan. Reissun jälkeen ymmärsin, että vaikka ei ole tarkoitus pelätä pahinta, niin tietynlainen varautuminen on aina fiksua.

pohjola3

Onneksi mulla oli vakuutus myös, kun tiputin kamerani veteen, kun aurinkolasini varastettiin, kaaduin Tallinnassa mukulakivetykselle suoraan leuka edellä, hajoitin puhelimeni tai kun lapsi laittoi kynän läppärin väliin ja näyttö hajosi. Kokemusten myötä sitä vasta usein alkaa hoksaamaan asioita. Aika harva meistä pystyy elämään täällä niin, ettei mitään ikinä sattuisi.

pohjola2

Mulla on ollut kaikki vakuutukset koko elämäni ajan Pohjola Vakuutuksessa ja koen, että olen aina saanut apua, kun olen ollut sen tarpeessa. Tallinnan mukulakivetykselle perjantai-iltana kaatuminen oli ihan kamalaa ja niin noloa! Oltiin tulossa illalliselta ja jotenkin onnistuin saamaan korkosandaalini kivien väliin, laukku lennähti olalta ja tulin alas leuka ja toinen käsi edellä. Soitin Pohjola Vahinkoapuun, sain sieltä selkeät ohjeet minne mennä, mitä tehdä – ja sain kuulla vakuutukseni korvaavan tästä aiheutuneita kuluja.

pohjola4

Hoidan vakuutuksiin liittyvät asiat yleensä läppärillä tai puhelimella sovelluksen kautta. Koen asioinnin helpoksi ja vastaukset/päätökset saa hyvin nopeasti. Vahingosta ilmoittaminen on yksinkertaista ja ilmoitukseen voi myös jälkikäteen lisätä tarvittavia asioita; kuitteja ym. ihan vaan ottamalla puhelimella kuvan tositteesta ja lisäämällä sen sovelluksen kautta ilmoitukseen.

Luulisin puhelimen näytön rikkotumisen olevan tänä päivänä yksi yleisimmistä vahingoista? Pohjola Vakuutus on hoitanut tämänkin asian hyvin; hajonneen puhelimen voi viedä Pohjola Vakuutuksen huoltoliikekumppanille Fonumille, joka tekee arvion puhelimen korjauskustannuksista. Oman puhelimeni näytön rikkouduttua Fonumilta laitettiin puolestani suoraan vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölleni ja vastaus tuli alle 10 minuutissa. Maksoin korjauksesta suoraan tiskille vain omavastuun, eikä minun tarvinnut tehdä käytännössä mitään muuta itse. Pohjola Vahinkoavusta saat ohjeet kaikenlaisiin vahinkotilanteisiin, on kyse sitten juurikin siitä puhelimen rikkoutumisesta, auton hajoamisesta tai jos vaikka tarvitset apua terveyteen liittyvissä tilanteissa.

pohjola6

Muistatteko vielä postauksen, jossa mietin mitä tekisin jos aikani täällä olisi vähissä? Pohdin kesällä millaisia asioita olen pyöritellyt mielessäni turhan pitkään saamatta mitään aikaiseksi sekä haastoin samalla myös teidät miettimään omia unelmianne ja kannustin menemään niitä kohti. Kerroin lähteväni ratsastusvaellukselle ja sen teinkin, samalla reissulla innostuin myös kokeilemaan koskenlaskua ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kannattaa olla rohkea, mennä tehdä ja kokea. Ei tässä elämässä auta pelätä pahinta ja kuten sanottua, se tietynlainen varautuminen on fiksua ja juuri siitä syystä mulla on vakuutukset, että voin keskittyä siihen olennaiseen eli elämään.

-Maj

3 Comments

  1. Tinkku 27.11.2019

    Justiin mietin vakuutusasioita, kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    Vastaa
  2. Anonyymi 27.11.2019

    Kuin kaksi marjaa :)

    Vastaa
  3. Anni 27.11.2019

    Hauskaa, että tekstin alussa kerroit että olet ennen ollut sitä mieltä, ettei sulle sattuisi mitään, mutta nykyään tuot täällä säännöllisin väliajoin esiin kuinka tohelo ja kömpelö olet ja kuinka sulle sattuu ja tapahtuu koko ajan 😊 niin ihmiset muuttuu ja asiat yllättää! Hyvä että on vakuutukset.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *