Olen liian jumittunut omiin meikkirutiineihini. Meikkini näyttää oikeastaan aina samalta, ehkä suurin ero on, että kiireisinä päivinä meikkiä on kasvoilla vähemmän ja sitten toisinaan vähän enemmän. Hiljattain olen kuitenkin innostunut testaamaan tuotteita, ehkä tuleva kevät saa meikki-inspiraation kasvamaan. Kokeilujeni myötä tuli todettua, että nestemäinen luomiväri ei toimi mulla ollenkaan, kun taas kosteuttava meikinkiinnityssuihke on täydellinen tuote pintakuivalle iholleni. Seuraavaksi esittelyssä kuitenkin vain sellaisia tuotteita, jotka olen todennut hyväksi ja toimivaksi!

meikkisuosikkeja1meikkisuosikkeja2

Aloitetaan näistä vakkareista, olen varmasti vinkkaillut yli kymmenen kertaa eri kanavissa  YSL:n kosteuttavasta huulipunasta. YSL Rouge Volupté Shine -punaa sävyssä 9 Nude in Privatea on kulunut useampia ja joulun jälkeen se oli loppu kaikkialta – ensin harmitti, mutta oikeastaan hyvä niin, sillä löysin vakkarini rinnalle toisen aivan ihanan sävyn, sen numero on 47 – hiukan vaaleampi ja aavistuksen pinkimpi. Testatkaahan, kun pyöritte kosmetiikkaosastolla!

meikkisuosikkeja4

Uusin meikkilöytöni on Isadoran pressistä lahjaksi saatu 3 in 1 kasvosuihke, joka kosteuttaa, pohjustaa sekä kiinnittää meikin. Itse käytän tuotetta jälkimmäiseen tarkoitukseen, suihke toimii loistavasti kuivalla ihollani tuoden kuultoa ja samalle vieden meikistä puuterimaisen pinnan pois. Suihketta voi lisäillä päivän mittaan tarpeen mukaan eli aina silloin kuin iho kaipaa raikastusta.

meikkisuosikkeja6

Otin ripsipidennykset pois kuukauden ajaksi, enkä muuten huomannut juurikaan mitään harvenemista omissa ripsissäni, enkä jäänyt ”riippuvaiseksi” räpsyripsitä – ehkä siihen on osaa syynä, että löysin heti hyvän ripsarin? Lorealin Bambi Eye -ripsiväri antaa ripsille nimensä mukaisesti bambisilmä-efektin. Ripsivärillä saa taiottua runsaasti niin volyymia kuin pituuttakin ripsiin, mutta se on silti siisti levittää. Tätä ostan ehdottomasti uudelleen.

Uusin myös vuoden vaihteessa pari vuotta sitten tehdyt microblading-kulmakarvani ja mietin vaan, että miksi en tehnyt sitä jo aikaisemmin? Molemmilla kerroilla Suvi Tiilikainen on tehnyt yhteistyönä kulmani, enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Meikkaaminen on paljon nopeampaa ja vaikka kasvoilla ei meikkiä olisikaan, niin kulmien ansioista lookki on silti skarppi. Uusien kulmien myötä Lumenen värillisestä kulmakarvageelistä on tullut paras kamuni. Meikkivoiteen levittämisen jälkeen harjaan geelillä kulmat läpi, jotta saan karvat järjestykseen.

meikkisuosikkeja5

ACO:n itseruskettava voide ei varsinaisesti ole meikki, mutta olen lähiaikoina hehkuttanut tätä ystävilleni, joilla on ollut hakusessa edullinen, mutta laadukas itseruskettava. Itseruskettavan levittäminen saattaa olla haasteellista kuivalle iholle, mutta tämä ”itsari” pehmentää ja kosteuttaa samalla ihoa tehokkaasti. Sävy on ainakin omalla ihollani tosi luonnollinen, itseasiassa ehkä yksi kauneimmista sävyistä, mitä olen saanut aikaiseksi itseruskettavilla. Tuote maksaa 14,40 ja sitä saa apteekkien hyllyiltä.

-Maj

Kerroinkin jo, että saimme muutama viikko sitten eteisen työpisteen ystäväni isän avustukselle valmiiksi. Sama String-hylly on seilannut kodista toiseen ja aina se vaan löytää jostain paikkansa.

Olin suunnittellut laittavani hyllyn lastenhuoneeseen, mutta se ei mahtunutkaan sille varatulle seinälle, joten se päätyi siksi eteiseen, aivan kuten edellisessäkin kodissa. Toisaalta; lapsilla on nyt ainakin enemmän tilaa huoneessaan ja läksyjä tehdään aina yhdessä keittiönpöydän äärellä. Lastenhuoneeseen on tulossa jossain vaiheessa isompia muutoksia, sängyt alkavat käydä pieniksi ja muuten haluaisin laittaa siellä kaiken uusiksi.

eteisessä1

Tältä meidän eteinen näyttää, kun tullaan sisään. Oikealla puolella on peililliset liukuovikaapit ja vasemmalla puolella oleva seinä on toistaiseksi tyhjä. Tepon takana on lastenhuoneen ovi. Säilytystilaa meillä voisi ola paljon enemmän, Kartellin Componibilin tilalle voisi hyvin olla lipasto tai naulakoita tai sekä että.

eteisessä3

Muuton valaisin on uusi, siitä ollaan tässä perheessä kahta mieltä. Mun mielestä se kuitenkin on kiva. Valon voimakkuutta saa säädeltyä ja sitä voi säätää niin, että valo tulee lampun molemmista tai vaan toisesta päästä.

eteisessä4eteisessä5eteisessä2

Tepon mielestä tämä on ihan toimiva eteinen – mitä mieltä te olette? Toki pienellä muutoksilla sitä kaivattua säilytystilaa saisi lisää ja kukkataulun tilalle me ollaan mietitty Tanskan karttaa :)

-Maj

1 2 3 4 5