Ystävät ovat elämän suola. Ja nehän saa jokainen aivan itse valita, toisin kuin sukulaiset, heh! Mulla kyllä on tosi ihana ja läheinen suku, en mä sillä ;) Itselläni oli vähän ongelmia löytää omaa paikkaani teininä ja vaikka olin monissa porukoissa, tunsin silti oloni usein ulkopuoliseksi. Tuntui, että jotain puuttui. Silti kaikkein pisimpään kestänyt ystävyyssuhteeni alkoi, kun olin 3-vuotias ja jatkuu edelleen. Nykyään olen enemmän kuin onnekas, sillä mulla on aivan ihania ystäviä. Kourallinen luottoystäviä ja hyviä kavereitakin. On niitä ystäviä, joiden kanssa voi aina jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka ei oltais kuukausiin ehditty vaihtamaan kuulumisia. Ystävät pitävät minut järjissäni, lohduttavat kun siihen on tarvetta ja nauraa ”räkättävät” kanssani hölmöille jutuille. Heille voi kertoa kipeitä asioita, eivätkä he tuomitse. He täydentävät kesken jääneitä lauseita ja tarjoavat apuansa omien kiireidensä keskellä.
Minusta on tosi jänskää katsella omaa tytärtäni ja hänen kamujensa puuhia. Mietin usein, että mahtavatkohan he aina pysyä kavereina tai tulisikohan heistä oikeita ystäviä isona. Yksi Rebekan tärkeistä kavereista on kuvien Janna-tyttö. He tulevat harvinaisen hyvin juttuun, leikkivät yhdessä kiltisti, jakavat asioita (harvinaista kai tuossa iässä) ja pitävät samanlaisista jutuista. Tytöt ovat tutustuneet 4 kk:n ikäisinä, jolloin me tyttöjen äidit tapasimme. Jannan äidistä on tullut mulle hyvin tärkeä ihminen, ystävä. Saapa nähdä miten meidän tytöille käy?
Kuvat on otettu Chilifesteiltä pari viikkoa sitten.
Älä kulje edelläni,
En ehkä seuraa
Älä kulje perässäni,
En ehkä johda
Kulje rinnallani
Ja ole ystäväni.
Yritin kirjoitella kuviin tekstejä, mutta mielestäni ne ei kaivanutkaan tällä kertaa sanoja. Nuo kaksi ovat yhdessä niin liikuttavia, että melkein itkettää.
<3 Maj
