Muistatte varmaankin tämän postauksen, jonka yhteydessä arvottiin Sobean imetyspaita? Itselläni on ollut jo raskausajoista asti käytössä juurikin tuollainen samanlainen Sobean imetyspaita, jonka olen saanut Mamamia!-verkkokaupasta.

 

Paita on laadukasta matskua ja ihan mielettömän pehmoisen tuntuinen ihoa vasten. Omani on valkoinen ja kokoa S, tässä postauksessa näette miltä se näyttää masun kanssa.

 

Paita on kovassa käytössä kotosalla, koska se on niin kätevä, mutta pakko myöntää, että kaupungille lähtiessä olen kuitenkin vaihtanut aina vähän toisenlaista päälle. Kaunis valkoinen paita näyttää kuitekin ihan kivalta, vaikka farkkuleggareiden kanssa, mutta raskausaikana on tullut käytettyä niin paljon trikoota, että nyt kun muutkin mahtuvat, niin vaihtelu on itselleni tervetullutta.

 

Paidasta ei todellakaan ensi silmäyksellä huomaa, että se olisi varsinainen imetyspaita, vaan se näyttää ns. ihan tavalliselta paidalta.

 

Ilman masua paita näyttää tältä!

 

Helsingin messukeskuksessa järjestetään 27.-29.4. Lapsimessut. Siellä tulee olemaan Sobean tuotteita esillä ja myynnissä! Sain tilaisuuden arpoa kaksi lippua messuille, joten kerropas tämän postauksen kommenttiboksissa miksi juuri sinun pitäisi päästä Lapsimessuille ja tutustumaan Sobean osastoon, niin olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 8.4. klo 12:00!

 

-Maj

Rebekan vaatteista on tullut jonkin verran kyselyitä mulle sähköpostiin, joten pyöräytetään pieni blogihuutis käyntiin. Kaikkiin vaatteisiin sisältyy postikulut hintaan, paitsi ulkomaille. Kaikki vaatteet ovat siistissä ja hyvässä kunnossa. Huudelkaa kommenttiboksiin nimimerkillä ja muistakaa ilmoittaa, mitä kohdetta huudatte. Huutis päättyy ensi perjantaina 6.4. klo 18:00! Huutojen voittajat, laitelkaa minulle mailia huutokaupan päättymisen jälkeen, jookos?

 1. kohde

Neuletakki (74 cm) + pusero (80 cm), H&M. Lähtöhinta yhteensä 5 euroa. Näkyy käytössä tässä postauksessa.

 2. kohde

Zaran mekko 12-18 months (100% cotton).  Lähtöhinta 5 euroa.

 

 3. kohde

Zaran trikoopaita 12-18 months. Lähtöhinta 4 euroa.

 

 4. Kohde

Zaran trikoopaita 18-24 months (pientä kokoa). Lähtöhinta 3 euroa.

 

Kaksi bonuskohdetta Magicpoksin Facebook-sivuilla, te joilta löytyy kotoa sopivan kokoinen tyttönen, niin käykääpä tsekkaamassa :)

 

-Maj