Yksi pieni ja rakas suu kääntyy aina hymyyn, kun otan jomman kumman näistä paidoista esiin. ”Äiti, pupupaita tai lammaspaita” Kaikki eläinaiheiset jutut ihastuttaa tuota meidän kohta kaksivuotiasta tytöntylleröä. Paita on kivempi pukea päälle, jos siinä on söpö eläimen kuva. Vaikka toiset varmasti näkevät selkeästi, että paidassa on kuva, niin kannattaa siitä silti ylpeänä kertoa erikseen vaikkapa näin ”Katos minulla on hieno pupupaita, minu hieno paita”

Suosittelen lämpimästi toteamaan tuon edellä mainitun esimerkiksi poikaystävälle, joka ei muista kehua, eikä muutenkaan huomaa omia hienoja juttujasi. Miika ei ainakaan näe mitään eroa, vaikka tulisin kotiin sinisiksi värjätyillä hiuksilla, mutta rumista korkokengistä ja yöpaidan näköisistä topeista hän silti hoksaa aina mainita ystävällisesti. Esimerkiksi näin ”et kai ole tuo päällä lähdössä?” :D Kyllä vaan lähden!

 

Pupupaita/Zara ja lammaspaita/H&M.

 

Tarvitsen kyllä jonkun yhtä hienon ja tärkeän vaatekappaleen, kuin vaikkapa Rebekan pupupaita. Sellaisen takin tai laukun, josta voin ainakin mielessäni sanoa, että ”kato minu hieno laukku” ja hymyillä itsekseni.

 

-Maj

 

 

Eilinen meni näin. Siellä nuoremmat lukijat(?) innostuivat kovin Pepen kuvista, niin laitetaan nyt vielä muutama lisää ;)

Käytiin pienellä sunnuntai kävelyllä testaamassa ekaa kertaa uusia tuplarattaita, hyvin kulki. Ihana aurinkoinen keli teki mielen pirteäksi, Peppe rohkeni olla pelkällä hupparilla (iik, mitähän äiti tästä sanoo? Mulla oli sentään takki tiukasti päällä)

Nyt olen huolestunut, en voi itse kovin hyvin. En tarkoita, että kyse olisi väsymyksestä, ehkä mulla on hiukan lämpöä. Pitää ehkä kilauttaa lääkärille, jos tämä ei ala mennä ohi.

Pidättehän peukkuja? :/

 

-M