Nyt riittää nurinat tältä viikolta vai mitä? Jatketaan taas ensi vuonna marmatuksia :D Joulukuu on aluillaan ja tontut liikenteessä…
Meillä olikin tänään ensimmäiset pikkujoulut, muskarissa nimittäin. Sain kaiken hässäkän keskellä napattua pari kuvaakin!
 Rebekka ja Janna.
Odottavan aika on pitkä…
 Rebekka hytkyy polvillaan…
 ”Leikitäääään, joohan?”
 Mua melkein itketti, kun ne olivat niin suloisia!
 Lisää jengiä, kohta se alkaa.
Käytävälläkin oli ihanan jouluinen tunnelma :)

 Rebekka halusi vain kököttää tossa rummun vieressä,
se oli ihan selvästi sen juttu! Ehkäpä tullut pappaansa, koska hän on rumpali.

”Toi rumpu nyt vaan oli niin mahtava,
saispa tollasen joululahjaksi!”

 Greta ja Janna olivat samaa mieltä rummusta, kuin Rebe…
 Mä olin selkeesti pukeutunut kuusenkoristeeksi ;D
 Viisaat päät vaan kolisi yhteen, kun rummuteltiin…
Lopulta Janna teki valtauksen!
Pikku-tonttuset olivat kyllä niin hauskaa ja liikuttavaa katseltavaa, että siinä olisi piristynyt ihan kuka tahansa! Äideillekin (ja isille) oli tarjolla glögiä ja pipareita, namnam!
Viikonloppuna kaivan kyllä meidän joulukoristeet varastosta (niitä on ehkä kolme, mutta anyway…),
joulun fiilistely alkakoon!
-Maj
Eilen yöllä en saanut unta, katselin kelloa vielä 02:15 aivan tuskastuneena. Pyörin koko yön sängyssä muun perheen tuhistessa tasaiseen tahtiin (Repsu heräsin vain yhden kerran…) Kurja homma etten saanut unta, mielessäni vaan pyöri kaikenlaisia sekavia ajatuksia… Sitten alkoi kiukuttamaan, arvatkaa mikä? Me naiset. Mua alkoi oikeasti harmittamaan, kun ajattelin kuinka paljon me naiset vaadimme itseltämme. Kuinka sairaalloisen itsekriittisiä me ollaan, ihan oikeasti. Pitäisi olla täydellisen ulkonäön lisäksi täydellinen vaatekaappi, huikeasti sisustettu koti, mielenkiintoinen työ ja kehittävät harrastukset. 
Blogeja selatessani minulle iskee välillä sellainen kamala masis, kaikilla muilla tuntuu olevan niin kauniit, siistit ja tilavat kodit, ihanan mielikuvitukselliset vaatteet, kauniisti puetut lapset ja muutenkin kaikinpuolin hyvä tyylitaju ja jännittävä elämä. Mietin, että miksi minä edes kirjoittelen tätä omaa naurettavaa bloginräpellystäni tästä omasta tylsästä elämästäni. Eihän minulla ole mitään, paitsi vuoden 2010 tummimmat silmänaluset, jes. En ole mitään kateellista tyyppiä, iloitsen toisten menestyksestä ja olen iloinen myös siitä mitä minulla itselläni on. Sillä tarkemmin ajateltuna minullahan on vaikka mitä, terve ja suloinen pieni tytär, höppänä mies ja maailman ihanin koirakin… Muusta perheestä ja ystävistä puhumattakaan. Silti välillä sorrun edellä mainittuun ajatteluun, naurettavaa! Blogeissahan silti yleensä jaetaan ne hyvät hetket, kuvia otetaan kodista, silloin kun se sattuu olemaan järjestyksessä, harvemmin kukaan myöskään kuvaa itseään meikittömänä ja kotikalsareissa…
Tänään soitin kaverilleni ja kysyin, että onko ok, jos on ollut koko päivän sisällä ja on ihan väsynyt ja kiukkuinen? Entä jos on sama kotihuppari päällä jo kolmatta viikkoa (kyllä joo, tämä vaaleanpunainen yksilö on varmaan jo liimautunut kiinni) eikä mikään oikeen kiinnosta ja haluaisi nukkua vaan? Oli kuulema ihan täysin ok ja itseasiassa puhelimen päässä oli melkolailla samanlainen tilanne. Eivät naiset ole välttämättä toisilleen ankaria, itsestä se kaikki siis lähtee. Tulin taas siihen tulokseen, että kateellisuus on huono juttu, ihan typerä keksintö. 
Kaikilla on jotain erityistä ja kaikki ovat hyviä jossain, ihan varmasti. 

Haluaisin vielä lopuksi kertoa, että minä olen nainen, joka…
Ei osaa loihtia mitään ihmeellisiä ruokalajeja, hädin tuskin osaa napin paikalleen ommella, eikä siis luonnolisesti osaa kutoa itselleen sellaista muhkeaa kaulahuivia, jonka haluaisi, unohtaa viedä lapsensa neuvolaan, omistaa enemmän ryppyjä, kuin moni 25-vuotias, jolla on välillä maailman sotkuisin koti, viihtyy parhaiten kotivaatteissa, omistaa rumia alusvaatteita, suuttuu turhasta, unohtaa soittaa takaisin, omistaa maailman lyhyimmät hermot …. ja vaikka mitä muutakin, mutta entä sitte? :D 
Nyt on erittäin pimeää ja olen kuullut useilta ihmisiltä, että väsyttää vaan koko ajan. Se on kuulkaa ihan ok (ainakin välillä) heittäytyä vaan sohvalle ja antaa kaiken vaan olla. VAIKKA onhan se totta, että ulkoilu ja kuntoilu ym. virkistää kehoa ja mieltä, mutta ei aina tarvi jaksaa, eihän?