No tuota, ensinnäkin voin kertoa, että tästä videosta ei olisi tullut yhtään mitään ilman Windows Liven  elokuvatyökalua.  Kyllä vain, videosta on leikkailtu pois kohtia, joissa a) repeilen omille jutuilleni tai b) painan kasvot käsiini ja olen vähällä luovuttaa. Olen maailman sekavin selostaja ja tuntuu aivan mahdottoman vaikealta tehdä käsillä jotain ja selittää samalla… Älkää muuten antako häiritä, että väitän käyttäväni kaikkia meikkituotteita vain ”ihan kevyesti” tai ”pohjalla” :D

Videon leikkaaminen Windows Liven elokuvatyökalulla oli muuten todella helppoa ja näppärää, jopa ensikertalaiselle. Suosittelen lämpimästi kaikille! Tosin videolla esiintyminen taas ei ole ihan niin helppoa :) Elokuvatyökalussa on liuta erilaisia valmiita ”tehosteita” joilla on helppo elävöittää omaa videota. Epäonnistuneiden kohtausten leikkaaminen/poistaminen on myös helppoa. Videopätkien, valokuvien ja vaikkapa musiikin lisääminen myös onnistuu helposti. Hauskoja valmiina olevia yksityiskohtia olivat myös alku -ja lopputekstien lisäämismahdollisuus. Ja mikä parasta, ohjelma on täysin ilmainen.

Ajattelin tehdä ehkä vielä toisenkin videopostauksen, kun kerran olen päässyt vauhtiin, joten nyt on mahdollisuus toivoa?! Kertokaa myös ihmeessä mitä mieltä te tästä videosta olette?

 

-Maj

 

ps. Niin, kysykää vaan jos jotain jäi epäselväksi…. :D

Tarjotin, kulhot, mukit, servetit, ruokalaput, keittopyyhkeet, patakinnas ja peltipurkki, Marimekosta.

Pidän kovasti, eikä kyllästytä yhtään, päinvastoin <3

-Maj

 

ps. Alla oleva kuva on vain bonusta, eikä liity aiheeseen mitenkään :D