Toivotaan nyt, että se meidän poika-ennustus pitäisi paikkansa. Tänään pakkasin ison kasan pienen tytön vaatteita kirpputoria varten. Vauvaa varten hankitut ja saadut vaatteet taas ovat suurimmaksi osaksi onneksi aika neutraaleja, mutta kyllähän ne tietysti on enemmän poikamaisia kuin tyttömäisiä :)

Kohta alan jo pakkailemaan sairaalakassia, ihan varmuden vuoksi, sillä edellinen ”toimitus” eli Rebekka tuli ihan ajallaan ja todella nopeasti. Me ollaan saatu Polarn O. Pyretiltä aivan uskomattoman ihania vaatteita vauvalle. Olen tykännyt kovasti POPin vaatteista ja olin ihan innoissani silloin kun Tampereelle avattiin liike.

 

Kaikki nämät vauvan vaatteet ovat orgaanisesta puuvillasta valmistettuja ja tosi pehmoisia pienen iholla. POPin vaatteet kestävät hyvin pesua, kulutusta ja samat vaatteet menevät varmasti useammallakin lapsella. Rebekan vanhoja saman merkin punavalkoraidallisia ja valkoisia vaatteita tulen käyttämään myös uudella tulokkaalla.

 

Maailman pienimmät varpaat tarvitsevat pehmoiset ja lämpimät sukat <3

 

Vauvan Sairaalakassiin laitan perus bodyn ja pöksyjen lisäksi tuon sisämyssyn, sukat ja vielä varalta pehmohaalarin.

 

Näissä pienissä pöksyissä on kätevät lahkeensuut, jotka voi kääntää sukiksi tai sitten käyttää ihan normaalien housujen tapaan.

 

Turvakaukaloon laitan Small Paulin vauvanpeiton ja apinakoristeen.

 

Ulkomyssy, tumput, villahaalari ja karhupuku.

 

Ulkovarustukseksi riittänee toivottavasti nämä. Minusta on söpöä, että Rebekka on kotiutunut samassa karhuhaalarissa kohta kaksi vuotta sitten.

 

Muuta se vauva ei varmaankaan tarvitse tuolle lyhyelle matkalle, paitsi ehkä tutin… Mulla alkaa olla täällä kohta jännät paikat, vaikka laskettuun aikaan on vielä useita viikkoja!

 

-Maj

Vastasin jossain kohtaa yhdelle lukijalleni, että asukuvia tuskin tulee lähiaikoina, mutta kappas vaan, välillä yllätän itsenikin. Eilen meillä oli kaverin 30-vuotis pileet, joita vietettiin rennosti yökerhossa. Mitään iltapuku-juttuja ei edes tarvinnut ajatella tällä kertaa, onneksi!

Miika kyseli, että onko minulla tosiaan aikeissa lähteä ulos yöpaidassa, viitaten tuohon tähtikuvioiseen toppiin, miehet :D Asuni koostui mustista täysin peittävistä sukkiksista (100 den), Vero Modan hameesta, Cubuksen topista ja Vilan nahkajakusta. Laukuksi nappasin YSL:n meikkipussukan. Kengät ja korut olivat taas ne samat vanhat.

Pakko vinkata, että tuo Vertsun trikoohame (M-koko) on kyllä ollut aivan huippu. Hame on ollut minulla käytössä raskauden alusta asti ja se vaan menee edelleen. Hametta voi käyttää pidentämään lyhkäiseksi jääneitä paitoja ja toppeja, paidan voi laittaa hameen sisään tai jättää päälle. Hameen voi laskea masun alle tai vetää sen kainaloihin saakka, kuten minä teen. Saapa nähdä käytänkö hametta vielä synnytyksen jälkeenkin.

Vilan nahkajakku on kokoa S ja lyhyen mallinsa ansiosta saan sen nytkin jopa kiinni. Jakku antaa ripauksen rokkia perusjuttuihin ja toimi ennen tätä masuakin. Kiilakoroilla oli myös hyvä seisoskella, eivät jalat väsyneet. Maaliskuussa tai sitten kun vaan ehdin tulee muuten iso kasa ”normaalivaatteita” (kokoa m ja l, joita olen tämän reippaan puolen vuoden aikana käyttänyt) myyntiin huuto.nettiin tai blogihuutikseen!

 

Kerrankin saan esitellä täällä toistenkin raskauspukeutumista, jee.

Tässä siis ystäväni Henna, joka odottaa esikoistaan :)

Hennalla on CTRL-mekko, jossa on kiva leikkaus ja se on kuulemma erittäin mukava päällä!

 

 

Siinäpä tulikin muutamia asuvinkkejä odottajille,

 

Maj