Tänä jouluna meitä ei oikein säät suosineet, oikeastaan päinvastoin. Täällä Ylivieskassakin on ollut aikamoinen myrsky tänään, mutta lumesta ei ole tietoakaan. Pulkkamäet ja muut jäivät haaveeksi, mutta ollaan kulutettu jouluruokakiloja sporttailemalla sisällä, kiitos Xboxin.

 

Takapihalla on ollut parina edellisenä jouluna kinoksittain lunta, nyt näkymä on aivan säälittävä :(

 

Saiko kukaan Xbox Kinectiä pukilta? Jos tänä vuonna ei käynyt tuuri, niin malttia, sillä vielä olis hyvät mahkut…

 

 

Mummu innostui Dance Centralista, tässä meidän taidonnäytteet ;) Onnistuin päihittämään mummun, vaikka alankin olemaan yhtä paksu kuin pitkäkin.

 

Veljeni Peppe ja Miika innostuivat enemmän urheilupeli, Sports Season 2:sta. Taitoja mittailtiin niin dartsissa ja tenniksessä kuin myös slalomissa ja golffissa. Joulukilot karisevat mukavasti ja ihan huomaamatta pelaillessa. Peli näyttää aina suorituksen jälkeen arvioidut kuluneet kalorit, mikä on ihan hauska lisä sinänsä.

 

Kinect -sensori tallentaa istunnon aikana parhaita paloja suorituksista, ja näyttää ne sitten lopuksi. Aika hassun näköistä touhua välillä :) Arvatkaapa kumpi voitti?

 

Kinect-sensori liitetään Xbox-konsoliin usb-liittimellä, se mahdollistaa oman kehon käyttämisen ohjaimena pelatessa. Aikaisemmin olen pelannut muiden valmistajien vastaavia pelejä, mutta niissä on aina tarvittu jonkinlainen ”kapula” käteen.

 

Audience: 1 hlö.

 

Dance Central-mestari vetää aina tyylillä! Jossain kohtaa mulle tuli niin lämmin, että täytyi käydä varastamassa Miikalta t-paita :D

 

 

Microsoftilta otettiin yhteyttä ja luvattiin, että saan järjestää pienen kilpailun lukijoilleni. Palkintona lähtee yhdelle onnekkaalle Xbox Kinect -setti. Osallistutte arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, että missä, milloin ja kenen kanssa pelailisit Xbox Kinectillä? Kilpailu on voimassa tämän vuoden loppuun.

EDIT: Vastaa kaikkiin kolmeen edellä mainittuun kysymykseen! Vastaukseksi ei hyväksytä esimerkiksi ”haluisin tuon ja pelaisin lasten kanssa.”

 

-Maj

Näin sen joulu meni meillä…

 

Lapset saivat mieleisiä ja tarpeellisia lahjoja.

 

Kaikki saivat kylliksi syödäkseen ja juodakseen, lepoa unohtamatta <3

 

Kaupungin vaihdos sujui hyvin, ilman pysähdyskiä sillä Rebekka nukkui käytännössä koko matkan.

 

24. saatiin pukki mummulaan ja käytiin perinteisesti viemässä haudoille kynttilöitä.

 

 

Eilen oltiin neljässä kyläpaikassa, vietiin lahjat kummilapsille ja…

 

syötiin sekä vietettiin pitkään iltaa siskoni luona.

 

-Maj

ps. En ole pariin päivään edes aukaissut konetta, mikä on saavutus sinänsä. Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana  joulu!? Nyt aletaan kääntää pikkuhiljaa katseet tulevaan uuteen vuoteen, mutta sitä ennen muutama jouluntuoksuinen lököttelypäivä vielä täällä Ylivieskassa. Olisiko jotain toivetta postauksien suhteen?