Viivi sanoi aamulla, että ei jaksa enää odottaa :D Kelloa katseltiin pitkin aamupäivää tiuhaan tahtiin… Lopulta (?) laitoin Rebekan päikkäreille, pappa karkasi töistä ”vauvanvahdiksi” ja me lähdettiin kaksin kohti Kalajokea. Tulin siihen tulokseen, että ei ole mitään järkeä ottaa Rebekkaa mukaan, kun en saanut ketään toista aikuista kaveriksi.

 

Joku tärisee innostuksesta :D

 

Asuna mulla oli jotain, mitä olin laukkuuni onnistunut heittämään :P Kiva paita, kivat shortsit, mutta eivät ole yhdessä kovin kivoja :D

Meidän lemppari oli toi vihreäkeltainen liukumäki, jota laskettiin kumiveneellä ja se meni LUJAA!

Pienemmille lapsille oli oma allas ja liukumäet. Taaperoitakin oltiin ajateltu, sillä Jukuparkista löytyi kaikenlaista puuhasteltavaa perheen pienimmille.

Mä istuskelin pyyhkeen kanssa altaan reunalla, sillävälin kun Viivi laski kaikki nuo mäet muutamaan kertaan :P

Tämä kuva on napattu yläilmoista, me oltiin hinattu itsemme sellaisella jännittävällä vekottimella korkeuksiin!

Jukuburgerissa :D

Suosittelemme omien eväiden mukaan ottamista, jonotusaika oli 30 minuuttia ja se voi olla ehkä vähän liikaa nälkäisille vesipedoille.

 

 

Jukuparkista löytyi vesijuttujen lisäksi grillauspaikkaa, puistoa, törmäilyveneitä, pomppulinnaa…

Viivin mielestä parasta Jukuparkissa oli tietenkin vesiliukumäet. Sääli ettei meistä ole mitään laskukuvia, sillä heitettiin biksut päälle ja jätettiin kaikki muut kamat kamera mukaan lukien säilytykseen.

Pulikoimisen jälkeen käytiin siinä kylpylän edessä olevassa legendaarisessa kojussa pehmiksillä ja tsekattiin vähän maisemia…

OLI HIKI!

Reissun jälkeen me tyytyväisinä hypättiin Pepen tulikuumaan autoon, laitetiin musa täysille ja huristeltiin kohti mummulaa, hikiset paidat liiskaantuneena selkänojiin <3

 

-Maj ja Viivi

 

Heräsin tänään 07:00 ja siitä asti me ollaan menty sata lasissa, tipahdan kohta tästä penkiltä, ihan totta!

 

Kello 09:00. Kalajokihan se siinä… Ohjelmassa oli ekaksi siis vettä ja hiekkaa = leikkejä!

Viivi ja Repsu = siskokset. Joku kyseli, että kukas tämä Viivi oikein on, niin tiedoksi vielä, että Viivi on siis Miikan tytär :)

Rantsun jälkeen heitettiin kamat nopeesti Pepen autoon ja huristeltiin siskolle syömään ja chillailemaan. Siskolta jatkettiin matkaa serkuille ja sieltä lähdettiin kiirellä kotiin lettukesteille ja saunaan.

Veera ja Iida <3 Niin tosiaan, meillä riittää kyläpaikkoja ja sukulaisia täällä pohjammaalla <3

Tässä on meneillään päälläänseisontakilpailu, jonka Veli voitti, niin anteeksi mitä? Ikäeroahan kavereilla on reipas 30 vuotta, eikä näköjään tunnu missään :P Viivi on saanut Peppe-veljenikin verestämään ala-aste aikoja ja heittelemään kärrynpyöriä…

 

Mielettömän touhukas, mutta ihana päivä takana, tytöt jo nukkuvat ja mä kyllä liityn seuraan heti, kun tästä pääsen, että jaksan huomenna olla reippaana Jukujukumaassa :D Viiviltä terveisiä äidille <3