Muistutus:
meikkivoide-kisan voittaja, jos haluat palkintosi, lähetä yhteystietosi minulle!

Pääsin kokeilemaan tuulitakkia myös ”tosi toimissa” eli hölkkälenkillä. Eipä ole mitään valittamista muuten. Moni onkin kysellyt puvun mallia, mutta en löydä mitään merkintää, paitsi order no. 19515 ja merkki oli Catmandoo, ihan peruspukuhan tämä on.

Hölkkäiltiin salille, treenailtiin puolisen tuntia ja hölkättiin takaisin kotiin.

Ihan kivasti saatiin väriä kasvoille, pikkusen hikee pintaan ja reippaampi fiilis.

Protskupirtelöä.

Seuranani oli siis meidän Peppe (kylläjoo sinkku hän on ja ikää oli rapiat 22 vuotta ;)) Kivaa kun molemmat siskoni ja veljeni ovat urheilullisia ja heistä saa kyllä aina seuraa lenkille, salille tai vaikka uimaan! Ennen liikuttiin Miikan kanssa yhdessä, mutta nyt en kyllä muista koska me oltais päästy yhdessä salille. Vanhassa blogissani jengi oli ihan pöyristynyt siitä, että urheilin mieheni kanssa, haha. Mikäs sen kivempaa kun lähteä yhdessä liikkumaan, kannustan kyllä muitakin!

JEBA, nyt vaan venaillaan, että sauna lämpenee!
-M

Me kaivettiin Pepen kanssa meidän vanhat lelut esiin Rebekkaa varten. Ihanaa kun 20 vuotta vanhat tavarat pääsivät jälleen käyttöön ja samalla mieleen tulvi paljon muistoja omasta lapsuudesta.

Tässä on ihan kuin mä ja Peppe, meillä on melko tasan 3 vuotta ikäeroa.
”Äiti hei, tuu hakeen Peppe pois, kun se pilaa mun leikit”

Nyt meidän Peppekin osaa jo leikkiä jo sievästi :D

Aaaw, pikku-Peppe.

” Repsu Syöt-tää”


Matti.

Mummu laitteli samalla ruokaa.




Melko leppoisaa menoa,
ajattelin katsella vielä vanhoja valokuvia…

-M

ps. Tässä tuli Pepen kuvia, kun niitä pariin otteeseen kaipailtu ;)