Koronaviruksen leviämisen myötä meidän kaikkien arki on muuttunut ja varmasti tulee vielä muuttumaan lisää. Niin isommissa kuin pienemmissäkin päissä pyörii paljon ajatuksia. Kauanko tämä kestää ja mitkä ovat pidempiaikaiset vaikutukset? Vatsassa on epämukava olo ja rintaa puristaa. En varmaan koskaan aikaisemmin elämässäni ole seurannut uutisia yhtä tiivisti kuin nyt.

Ajattelen, että on hyvä olla varovainen sekä toimia suositusten mukaan, mutta silti samalla pyrkiä välttämään kaikenlaista panikointia. Ihmisten hamstraaminen saa minut näkemään punaista. Miten ajattelematonta on esimerkiksi ostaa lääkkeitä yli omien tarpeiden? Tämä toiminta on nyt johtanut siihen, että niitä lääkkeitä oikeasti tarvitsevat jäävät ilman.

koronavirus2

Yleisesti olen samalla linjalla monien muiden kanssa; ollaan kotona, otetaan rauhallisesti, ei tingitä käsien pesusta, eikä hamstrata tavaraa paniikissa. Vältetään ylimääräisiä menoja. Koitetaan pysyä positiivisena parhaamme mukaan. Fyysisesti etäällä, henkisesti lähellä. Kilautellaan mummoille ja kavereille, puretaan turhautumista ja energiaa ulkona, tehdään kotona niitä asioita, joihin ei aikaisemmin ole ollut aikaa. Yksi tärkeä juttu vielä; pyritään tukemaan pieniä yrityksiä, jotta ne olisivat vielä toiminnassa tämän jälkeenkin.

koronavirus3

Tavallisen arjen ylläpitäminen on tärkeää. Kaiken tämän myllerryksen keskellä kannattaa tehdä sellaisia arkisia asioita, jotka tuovat turvallisuuden tunnetta, tietysti suositusten puitteissa. Metsäretkeily ollut pidempään meidän perheen yhteinen juttu ja sitä me voidaan  jatkaa edelleen hyvillä mielin. Luetaan, pelataan lautapelejä, laitetaan ruokaa, katsotaan telkkaria ja sitä rataa. Varmasti joinain päivinä tuo kaikki on aika paljon helpommin sanottu kuin tehty. Tiedossa on 100% varmasti myös hampaiden kiristelyä ja turhautumista, mutta jospa niistäkin selvitään.

koronavirus1koronavirus4koronavirus5

Niin aikuisten kuin lastenkin on tosi ok tuntea kaikenlaisia tunteita ja niitä on tärkeää käsitellä puhumalla. Mielestäni on erittäin ymmärrettävää harmituksen olevan suuri kun omat suunnitelmat, kauan odotetut lomamatkat ja muut peruuntuu – vaikka se onkin yleisesti tässä tilanteessa pieni huoli. Jokaisella pitäisi olla oikeus sanoa, että nämä asiat harmittaa minua, ilman että tulee tuomituksi. <3

-Maj

Viime viikolla meidän Samuelille tuli mittariin kahdeksan vuotta ja enää pari viikkoa siihen, että Rebekasta tulee 10-vuotias. Kuten sanottua, se tuntuu vähän kreisiltä, että mulla on jo niin isot lapset. Moni on kysynyt ikävöinkö sitä aikaa, kun lapset olivat pienempiä? Kyllä ja toisaalta en ollenkaan.

Kahden koululaisen kanssa arki on sujuvaa, me ollaan mielestäni hyvä tiimi. Voidaan tehdä paljon erilaisia asioita yhdessä ja olen tyytyväinen Samuelin ja Rebekan pienestä ikäerosta. En kaipaa yövalvomisia ja vaippavuoria, en nopealla tahdilla vaihtuvia ”vaiheita”, enkä niitä kaikista työläimpiä juttuja, joita pikkulapsiarki pitää sisällään. En etenkään tässä elämäntilanteessa, vuoroviikkoelämässä. En kaipaa sitä loputonta vauvavuosien väsymyksen tunnetta, en sitten yhtään. Tottakai silti katson välillä lapsiani ja toivon heidän pysyvän aina pieninä. Toivon ajan menevän hitaammin ja muistelen haikeudella vanhoja.

sämpylä5

Juuri nyt 1-luokkalaisen Samuelin mielestä siisteintä on olla kavereiden kanssa, leikkiä ja pelata. Pokemon Go -peli motivoi lähtemään kurjallakin säällä ulos ja pleikkarilla voisi pelata vaikka kuinka monta tuntia putkeen. Samuel käy tällä hetkellä sählytreeneissä kerran viikossa ja ollaan mietitty mitä siihen rinnalle keksisi vielä? Kesällä kuvioihin tulee jalkapallo ja nyt lähiaikoina uintiharrastus on myös pyörinyt mielessä. Koulukin sujuu kivasti, matikka on helppoa ja kivaa, äidinkieli on kuulemma ärsyttävää. Omasta eli äidin näkökulmasta tämä ikä on helppo, maman kanssa kiinnostaa vielä puuhailla kaikenlaista, vaikka omia juttujakin riittää.

sämpylä3sämpylä2

Parasta on kun tehdään tehdä jotain sellaista mistä me kaikki nautitaan, aika usein pelataan jotain, sporttaillaan, retkeillään tai vaikka katsotaan vaan leffaa samalle sohvalle ahtautuneina. Lasten  kanssa saan usein nauraa kippurassa, kaipa meillä kaikilla on samanlainen, surkea, huumorintaju. Välillä ihmettelen kuinka monimutkaisia asioita he jo ymmärtävät ja pystyvät käsittelemään. Lähiaikoina olen myös huomannut heidän kuulevat aivan kaiken, ei väliä kuinka hiljaa yrittää puhua, heh! Erityisen onnellinen olen kumminkin, että heistä molemmista on kasvanut empaattisia tyyppejä, jotka osaavat asettua myös toisen ihmisen asemaan. Ei tietenkään aina, mutta usein.

sämpylä1

Samuel on mun oma auringonpaiste, aina äänessä, pelleilemässä ja yleensä hyvällä tuulella. Hänellä on paljon ajatuksia ja ideoita, joita hän mielellään jakaa – ja pienessä päässä pyörii kai niin paljon kaikenlaista, että joskus mielikuvitus ja totuus vähän sekoittuu keskenään. Kun juttua alkaa tulemaan, niin se ei sitten lopu millään, äitiinsä tullut. Joskus se juttu ei vaan lähde – ja silloin siihen ei oikein auta mikään. Itse olen helposti suuttuva ja nopeasti leppyvä, Samuel saattaa taas mököttää kauan. Moni on sanonut, että me ollaan aika paljon samannäköisiä – ja se taitaa olla mun näkökulmasta imartelevampaa kuin hänen. Onneksi olet olemassa, Samuel, en tiedä mitä tekisin ilman sinua.

-Maj

1 2 3 4 5 6 1 575