Tuntuu, että kotiäitivuosistani on kulunut todella pitkä aika, en edes kunnolla enää muista millaista oli olla lasten kanssa kotona. Todellisuudessa siitä ei ole kovinkaan kauaa, ehkä kaksi vuotta? Miten silloin aika kului ja mitä kaikkea me tehtiin? Muistan päiviemme alkaneen ulkoilulla, kärryteltiin puistoon heti aamiaisen jälkeen. Rebekan vauvavuosina vaunuttelin Pyynikillä, myöhemmin työnsinkin jo tuplarattaita lähiössä. Talvella mentiin rattikelkalla. Lapset kaipasivat raitista ilmaa ja kavereita, itsekin olisin tullut hulluksi sisällä. Meillä oli kiva mammajengi, eikä ikinä tarvinnut tönöttää leikkipuistossa yksin. Haikeaa ajatella, että yksikään meistä ei asu enää siellä, ei yksikään perhe. Niihin aikoihin tutustuin silloiseen naapuriini Emmiin, joka nykyään on läheinen ystävä minulle. Emmi on monessa mielessä kohtalontoverini, samalla ikäerolla olevat lapset, molemmilla koirat ja meillä äideillä, noh, ei ainakaan mitkään lehmän hermot.

Eilen sovimme treffit Emmin porukan kanssa, suunnittelimme menevämme koko jengillä kaupungille kahvittelemaan. Tuumattiin hetki, käytiin läpi lapsiystävällisiä kahviloita, kunnes Emmi keksi ehdottaa vain puistoilua. Tuli kyllä kieltämättä niin nostalginen fiilis, kun kaivoin termaria esille. Käveltiin pieni matka läheiseen puistoon ja lapset kirmaisivat leikkimään. Siinä me istuttiin penkillä pullien ja kahvikuppien ääressä, ihan niin kuin joskus ennen. Harvoin sitä enää tulee vääntäydyttyä puistoon, ja vielä harvemmin tulee treffailtua samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä, ainakaan viikolla. Pitää kaivaa kalenterit esiin ja järjestellä, kaikki on niin monimutkaista. On harrastuksia ja on menoja. Pitäisi kyllä nähdä useamminkin, mennä vaan puistoon, vaikka lähikaupan kautta. Katsella punaposkisia pieniä puuhastelijoita ja jutella niitä näitä, eilisestä tuli hyvä mieli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERASilloin pari vuotta sitten puistoilut, tai siis lasten kanssa ulkoilu oli päivittäistä, ensin aamulla ja usein vielä illallakin. Välillä väsytti ja ulos suorastaan raahaudutiin, piti pukea hanskoja käsiin, jotka vastustelivat. Niistää neniä, jotka aina vuosivat. Antaa vauhtia keinussa, pyyhkiä hiekkaa suusta ja istuttaa rattaisiin. Myönnetään, ehkä vähän kyllästytti toistaa niitä samoja, hyvin yksinkertaisia asioita. Silloin tuumasimme Emmin kanssa, että joskus meillä tulee vielä tätä niin ikävä, varmasti joskus myöhemmin tajuamme, kuinka tämä on elämämme parasta aikaa, sillä niin kaikki vanhemmat ja viisaammat olivat meille toitottaneet. Uskon heidän olleen oikeassa.

Päätimme, että tänä syksynä suuntaamme toistekin puistoon, itseasiassa mahdollisimman usein, vaikka rattaitakaan ei enää tarvita. Jossain vaiheessa koittaa väistämättä sekin aika, että lapsia ei kiinnosta siellä enää leikkiä. Kuvittelen vanhemman version itsestäni, kuvittelen käveleväni haikeana puiston ohi katsellen mammoja ja lapsia. Niin, että tietäisittepä vaan, tämä tavallinen päivä on juurikin se, jota myöhemmin kaiholla muistelette.

Sitäpaitsi on toinenkin syy mennä puistoilemaan: kahvi maistuu edelleen parhaimmalta  siellä, Emmin termarista ehkä vieläkin paremmalle kuin siitä omasta.

-Maj

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hänen takiaan sydämeni jättää aika usein lyönnin tai pari väliin. Rakastan lapsiani yhtä paljon, mutta tämä toinen tekee minut välillä huolesta sairaaksi. Onneksi useimmiten kommelluksista on selvitty pintanaarmuilla ja pienellä säikähdyksellä. Vauhtia meinaa olla enemmän kuin järkeä.

Tänäänkin sain kyllä lievän kohtauksen, kun huomasin pojan käden turvonneen ihan muodottomaksi. Nuo pienet tahmaiset sormet ehtivät kyllä joka paikkaan, vääntämään jokaista mutteria ja vipua, vetäisemään roikkuvista kankaista ja kokeilemaan miltä pinnat tuntuvat. Sormet ovat palaneet, kun auton jarrulevyt ovat kiinnostaneet. Tänään hän ilmeisesti oli ottanut johonkin ötökkään tuntumaa, lääkäriltä saatiin resepti allergialääkkeeseen ja rauhoittavaan voiteeseen. Tuntia myöhemmin torilla Samuel tömähti pelleillessään kivetykseen niin, että pari herkempää mummelia veti käden suunsa eteen kauhuissaan. Näppärät sormet irroittavat turvavyöt ja liimailevat tarroja kiellettyihin paikkoihin.

Nuo pienet kädet haluan sulkea omiin käsiini, pitää niitä kädessäni niin kauan, että yö muuttuu aamuksi. Tahdon haroa sormillani kiharoita ja tuijotella nukkuvaa, ihailla pitkiä kaartuvia ripsiä. Puhaltaa haavoihin ja ottaa syliin, vielä vuosia. Ennen äitiyttä en tiennyt miten paljon ihminen voi tuntea erilaisia tunteita yhtäaikaa. En tiennyt, että voi oikeasti rakastaa jotain toista niin paljon enemmän kuin itseään.

-Maj

1 2 3 4 32