Mietin juuri paperikalenteriani selaillessa, että ilmeisesti spontaanit viikonloppusuunnitelmat ovat mahdollisia seuraavan kerran vasta ensi vuonna. Mulla ja meillä on paljon ohjelmaa tiedossa loppuvuodeksi. Merkinnät ovat kaikki sellaisia kivoja juttuja, mutta toisaalta  joskus nekin saattaa tuntua ahdistavilta.

En ole yhtään sellainen tyyppi, joka peruisi jotain sovittua. Ainakaan siitä syystä, että vähän väsyttää tai huvittaisikin olla vaan kotona. Tilan raivaaminen kalenterista pelkästään oleskelemiselle on toisinaan tarpeellista, mutta jos olen jo sopinut ja luvannut jotain, niin sen pyrin aina pitämään. Kannattaisi mielummin opetella sanomaan ei ylimääräisille menoille heti kättelyssä, jos vaan yhtään siltä tuntuu. Jälkikäteen peruminen on aina kurjaa ja aiheuttaa yleensä jollekin toiselle harmitusta tai ylimääräistä vaivaa.

puuroaamiainen_1

 

puuroaamiainen2

 

Onneksi on arkipäivät, jolloin voi tehdä jotain spontaanisti, ainakin tiettyjen rajojen sisällä. Ei sen tekemisen tarvitse olla mitään super erikoista; tänään me syötiin lasten kanssa iltapalaa ystäväni luona, pitkästä aikaa. Oli ihanaa. Tämä on vuoden raskain aika ihan vaan pimeyden takia – ja varmaan aika monelle loppuvuosi on myös kiireisintä aikaa töiden puolesta.  Yritän pysähtyä joka päivä hetkeksi, vaikka sitten aamupuuron äärelle tai vähän pidemmälle iltapalahetkelle.

 

puuroaamiainen3puuroaamiainen4

Olisi huippua jos pystyisin heräämään aamuisin vaikka puoli tuntiakin aikaisemmin, jotta aamu hetki olisi rauhallinen. Olen varmaan joskus ennenkin pohtinut tätä, mutta vitsit, olen maailman surkein heräämään ja menen poikkeuksetta aina aivan liian myöhään nukkumaan. Uskoisin kuitenkin, että päivä alkaisi paremmin jos  aamuisin ei olisi kiireen tuntua.

Nyt laitoin kellon herättämään puolta tuntia aikaisemmaksi, latasin kahvit valmiiksi ja nostin puuropaketin pöydälle. Katsotaan miten mun käy – ja voisikohan tästä tulla tapa?

Voikaahan hyvin, älkääkä unohtako D-vitamiinia ;)

-Maj

Tasan vuosi sitten, marraskuun kolmantena päivänä heräsin ensimmäistä kertaa tästä asunnosta. Kirjoitin silloin näin; en joutunut nukkumaan ensimmäistä yötä täällä yksin, vaan Ida tuli jakamaan kanssani vuodesohvasta napatun patjan. Kaikista epäilyksistäni huolimatta, nukuin rauhallisesti ja paremmin kuin aikoihin, ystäväni tuhistessa siinä vierellä.   En olisi selvinnyt viime syksystä tai tuosta aamusta ilman Idaa. Aika on tehnyt tehtvänsä ja nykyään tunnen oloni turvalliseksi kotona. Se on ihana tunne, kun koti todella tuntuu kodilta.

Me ei ole Idan kanssa ehditty viettämään tänä syksynä kovin paljoa aikaa yhdessä, molemmilla on ollut omat menot ja usein aikataulut ovat menneet ristiin. Nyt meillä on kuitenkin koko viikonloppu aikaa touhuta yhteisiä juttujamme. Aloitettiin päivä meidän molempien mielestä parhaalla mahdollisella tavalla, pitkän kaavan mukaan nautitulla aamupalalla. Tehtiin brunssi olkkarin lattialle; puuroa, hedelmiä, tuorepuristettua appelsiinimehua, avocadoleipiä ja pannullinen kahvia. Kääriydyttiin täkkeihin nauttimaan aamupalasta ja pohdittiin kuluneen vuoden tapahtumia.

marraskuu1marraskuu2marraskuu3marraskuu4marraskuu5

Havahduin eilen siihen, että taas on marraskuu – mihin tämä vuosi on oikein mennyt? Marraskuun pimeys tuntui ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, missään vaiheessa päivää ei tullut valoisaa. Täytyy vaan sinnitellä läpi vuoden harmaimpien viikkojen ja toivoa, että talvesta tulee viime vuoden tapaan kirpsakka ja valkoinen. Takana on pitkä kesä ja ihanan lämmin syksy, joten eiköhän me tämä kestetä?

 

Toivottavasti te jakselette siellä hyvin.

-Maj

1 2 3 4 5 6 160