Viimeksi tänään vietin aikaa pikkuveljeni kanssa, syötiin lounasta torilla, pyörittiin kaupungilla ja lopuksi vielä suunnattiin yhdessä rannalle. Sain aamulla kuulla isosiskoltani, että olen maailman paras sisko. No okei, toki myös ainoa :D Sisarukseni ovat juuri niitä tyyppejä, joihin voin luottaa hädän hetkellä ja toisaalta he ovat aina myös vilpittömän iloisia, kun minulle tapahtuu jotain hyvää. Olen onnellinen, että meitä on kolme, eikä kyllä yhtään harmittaisi vaikka perheemme olisi isompikin. Joskus halusin kovasti pikkusiskoa <3
Tämän hetkinen tilanteemme tuntuu kyllä hyvältä, kaksi omaa lasta ja ihana siskon puolikas – ja oikeastaan Viivin kaksi veljeä ovat kuin serkkuja, joita lapsillani ei ole oikeasti ole, paitsi tavallaan, no se on toinen tarina…
En vauvakuumeile, enkä oikein tiedä olisiko minusta enää kolmannen lapsen äidiksi. Irvistän, kun ajattelen raskautta, vauva-aikaa ja valvomisia, huh-heijakkaa! Toisinaan silti mietin sellaisia juttuja, että kuinka upea isoveli Samuel olisi ja niin, kyllähän tänne (kotiin ja sydämeen) vielä mahtuisi. Harmittaako sitten myöhemmin, kun mahdollisuus on jo ohi?
Onko teidän lapsilukunne jo selvillä, kenties täynnä? Vai onko jollain muullakin samanlaisia ajatuksia asiasta kuin mulla?
-Maj