Muistelen vuotta 2014, tästä pääset lukemaan ensimmäisen osan. 

Heinäkuuheina1 heina2 heina3 heina4 heina5 heina6 heina7 heina8 heina9 heina10 heina11 heina12 heina13 heina14 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAheina17Heinäkuu oli koko vuoden paras kuukausi. Olimme niin onnellisia ja niii-iin lomalla. Heti kuukauden alussa kävimme risteilyllä perheen ja isovanhempien kanssa, tulimme Tukholmasta takaisin muhkea shoppailusalis mukanamme. Olin Summer Up -festareilla, näin pitkästä aikaa vanhaa ystävääni Jarnoa. Suoraan festareilta matkani jatkui lasten ja Miikan kanssa mökille – ja mökiltä suoraan kohti Turkua. Kävimme kotona lähinnä vain pyörähtämässä, pesemässä vähän pyykkiä, tekemässä eväitä ja pakkaamassa uudet kamat laukkuihin.

Turku on ihana kesäkaupunki, teimme tukikohdastamme visiitit myös Jukujukumaahan ja Ruissaloon. Fiilistelimme kesäiltaa jokilautalla ja chillasimme jäähdytettyä skumppaa nautiskellen Hennan perheen upealla takapihalla. Turun reissun jälkeen oli pakko päästä heti Yyteriin, nappasimme kyytiin myös Rebekan Thaimaasta käymässä olleen kummisedän ja hänen avovaimonsa. Tammerfestejen jälkeen lähdimme rentoutumaan pohjanmaalle kotiini. Pakkasimme eväät mukaan ja ajelimme kiireettömästi, huolettomin fiiliksin kotiseutuja kohti. Ylivieskassa lapset polskuttelivat kaatosateessakin puhallettavassa altaassa. Uiskentelimme jokirannassa, mutta vietimme myös yhden hellepäivän meren rannalla. Kalajoen hiekkadyyneillä törmäsimme sattumalta serkkuihini ja söimme maailman parhaat pehmikset legendaarisella jätskikikkarilla.

Ylivieskasta kotiuduttuamme jatkoimme rantsuilua lähibiitseillä ja olimme lähinnä tekemättä mitään. Elämä oli rannalla, polskuttelimme ja nautimme aamusta iltaan auringosta, mukana oli tietysti aina eväskori täynnä sapuskaa, se oli mahtavaa se. Heinäkuu piti sisällään ikimuistoisia reissuja ja päiviä, lasten riemua, aurinkorasvaa ja nihkeitä eväitä. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kutsuin ystäväni kasaan, kun vietin syntymäpäiviäni Tampereen kattojen yllä. Siihen oli hyvä päättää helteinen, ihana ja onnellinen heinäkuu.

 

Elokuuelo1elo7elo8Processed with VSCOcam with c1 preset elo10 elo4 elo3 elo2 elo11 Processed with VSCOcam with b5 presetmyson1treenivaatteet-nike-zeropoint-hmElokuun ensimmäisenä päivänä istuin Marusekissa syömässä sushia Sapen synttäreiden kunniaksi. Siitä se sitten lähti, kuukausi starttasi Blockfesteillä, joihin minä ja kourallinen ihania blogityttöjä saimme kutsun YleX:ltä. Kiitos upeista järjestelyistä vielä Pepille, olet upea. Blockefest-viikonloppu oli ihan huikea, sain tutustua Saraan, Janniin, Ainoon, Mariannaan ja muihin tyttöihin paremmin. Keikoista paras oli tietysti Karri-Koiran ja Ruudolfin setti, mutta kyllä Snoop Dogg tuli myös hyvänä kakkosena :D

Helteet jatkuivat elokuussa, ehditiin vielä rannalle moneen otteeseen. Emmin ja lasten kanssa teimme kesän viimeisen reissun Yyteriin, se oli maaginen päivä. Illalla kun olimme tekemässä kotiinlähtöä, taivas tummeni. Kaikki oli jotenkin vaaleanpunaista ja kaunista. Olimme janoisia, ilma oli uskomattoman hiostava, se tiesi ukkosta.  Takaisin ajellessa lapset nukahtivat takapenkille ja me olimme mietteliäinä Emmin kanssa. Haikein mielin hyvästelin kulunutta kesää. Kaikki oli mennyt niin ihanasti, kunnes koitti elokuun 15. päivä ja Samuel sairastui.

En voi edes kirjoittaa tätä itkemättä, mutta teen parhaani. Kävimme ensin perjantaina pojan korkean kuumeen takia päivystyksessä, mutta meidät lähetettiin kotiin. Lauantaina Samuelin kunto kuitenkin huononi ja silloin siirrytiinkin päivystyksen kautta ripeästi lastenosastolle, jossa koin tähänastisen elämäni rankimmat päivät. Pari päivää meni, että Samuelin tila vaan huononi, verikokeita tehtiin ja punasoluja siirrettiin, mutta siitä ei ollut oikein apua. Pojan veri pakeni elimistöstä. Jäin tietysti sairaalaan Samuelin kanssa, äitini ja isäni olivat juuri lähteneet tuolloin ajelemaan Tampereelta Ylivieskaan. Isä kertoi, että kotona äiti vain käveli ympyrää ja itki. He lähtivät ajamaan samantien takaisin, ilmoittivat vain töihin, että heitä tarvitaan luonamme nyt enemmän kuin koskaan.

Epätietoisuus ja odottaminen on hirveää. Sitä vaan pelkää pahinta. Verikokeita ja virtsanäytteitä otetiin neljän tunnin välein. Yksi toisensa jälkeen vaihtoehtoja suljettiin pois, kunnes sitten selvisi, että hän sairastaa harvinaista verisairautta. Sairaus on hänen elimistössään, se ei tartu, se voi olla oireeton, mutta se voi aiheuttaa samat oireet uudelleen, eikä lääkärit voi varmaksi sanoa, mitä sen kanssa tulee tapahtumaan. Sairauden kanssa voi kuitenkin elää ja siihen on lääke, jota ei silti välttämättä tarvitse syödä koko ajan. Kirjoitin koko blogihistoriani raskaimman kirjoitukseni.

Tässä kohtaa oma palettini oli aika sekaisin, asiat ja arvot menivät tavallaan uusiksi. Toivoin voivani ottaa koko typerän sairauden itselleni. Juoksin ja itkin. Samuel pääsi kotiin ja hänen tilanteensa rauhoittui, seuraavat kolme kuukautta hän oli infektioriskin takia kanssani kotona. Osallistuin ensimmäiselle puolimaratonilleni, juoksin ja itkin sielläkin. Ilman ystäväni Emmin kannustamista ja tukea en varmasti olisi ikinä lähtenyt…

Ajattelin pieniä potilaita ja sitä kaikkea mitä heidän perheensä käy läpi – ja tunsin juoksemisen olevan kevyttä siihen verrattuna. Miika toi lapset maratonreitin varrelle, kalpeakasvoinen pieni rakas poikani vilkutti ja kannusti minua ylpeänä. Itkin taas, miten sitä voikaan olla samaan aikaan niin onnellinen ja pohjattoman surullinen?

-Maj

ps. Kirjoitan vielä loppuvuoden (syys-joulukuu) muistelmat erikseen.

 

 

Eilen minulla oli vähän onneton päivä, olin allapäin – ja kyllästynyt, tarkalleenottaen en tiedä mihin, mutta siltä kuitenkin tuntui, eikä se varmaan jäänyt muiltakaan huomaamatta, auts!

Ilmeisesti halusin maksimoida kurjuuttani, kun illan elokuvavalintani oli The Sacrament. En ajatellut loppuun asti, älkää te katsoko sitä. Leffan kuvaus on toteutettu ahdistavan realistisesti dokumenttityyliin, ihan kuin itse olisit oikeasti koko ajan paikan päällä. Elokuva pohjautuu Guyanan Jonestownissa vuonna 1978 koettuihin hirveyksiin, tuolloin kuoli 900 ihmistä Kansan Temppeli -lahkon rakentamassa ”paratiisissa”. Suurin osa teki pastorinsa, johtajansa  eli ”isänsä” kehoituksesta itsemurhan nauttimalla myrkyllistä juomasekoitusta – ensin litkun joivat lapset, äidit kantoivat vauvansa myrkkyastian luo. Sitten oli aikuisten vuoro. Ne jotka kieltäytyivät, avustettiin/pakotettiin juomaan kuolettavaa myrkkyä, ne jotka yrittävät karkuun ammuttiin. Haluaisitko päästä katsomaan tätä teloitusta eturivistä? Et halua. Toki The Sacrament on muunnelma Jonestownin tapahtumista, mutta jokatapauksessa läheltä liippaa ja leffa on äärettömän hirvittävää katseltavaa. 

Näissä aatoksissa jäin odottelemaan unta sänkyyni. Jostain syystä kuitenkin näin painajaista, siitä että yritin tehdä koruja Rebekan joululahjaksi saaman Bracelet Makerin avulla, mitä ihmettä? Yöllä Rebekalla oli korvakipuja ja nukkumapaikkoja vaihdettiin muutamaan otteeseen.

Aamulla olin lähinnä helpottunut herätessäni. Koko meidän perhe oli vissiin vähän väsähtänyt, sillä herätin miesväen vasta 10.30, kun aloin lähtemään Mammatyylit-kuvauksiin, ulos -20-asteen pakkaseen. Ja tiedättekö mitä, ei haitannut yhtään – fiilis on 100% parempi kuin eilen. Jos päädyn tänä iltana katsomaan elokuvaa, valitsen kyllä jotain ihan vähän kevyempää.

 

 

talviaamu1 talviaamu2 talviaamu3Ulkona oli kaunista. Onneksi olin sopinut kuvaukset juuri tälle aamulle.

 

talviaamu5Ja kylmästä oli ihana tulla lämpimään. Keittää pannullinen kahvia viltsurit jalassa. Muut olivat jo syöneet aamupalansa.

 

talviaamu6 talviaamu7Aamulehti, kahvi ja pulla, pidin homman yksinkertaisena. Simppelille simppeliä. Tänään ei kiinnostanut terveyspirtelöt.

 

talviaamu8Aina on aikaa laittaa ponitytön hiukset <3 Treenasin vähän samalla huomisia kuvauksia varten, joissa poikkeuksellisesti hoidan kauneuspuolta, aika jännää!

-Maj

1 111 112 113 114 115 116 117 128