Olen aina viihtynyt hyvin porukassa, perheen, sukulaisten ja ystävieni ympäröimänä. Äitini perheessä on seitsemän lasta ja me ollaan vietetty paljon aikaa serkkujen kanssa, samanikäiset serkkupoikani ovat minulle edelleen läheisiä ja heillä on molemmilla muuten niin mielettömät puolisot, tulemme tyttöjen kanssa juttuun paremmin kuin loistavasti.

En ole tarvinnut koskaan varsinaisesti mitään omaa-aikaa, tarkoitan sillä tavalla, että olisin ihan yksin. Välillä tarvitsen kyllä hengähdystaukoa lapsiperheen tohinasta, mutta yleensä olen silloin vastaavasti ystävieni seurassa.

Ihmettelin nuorempana, kun isäni halusi lähteä vaikkapa Kuusamon mökille viettämään aikaa ihan YKSIN koko viikonlopuksi, pidin häntä hiukan hulluna. Olisi ihan järkyttävää joutua lähtemään ihan yksin reissuun, sillä nautin toisten seurasta, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Varmasti olette blogia lueskellessanne huomanneet, että meillä käy paljon ystäviä kylässä – ja me ollaan myös menossa?

Jos tiedän, että Miikalla on menoa koko viikonlopun ajan, niin todennäköisesti meille tulee yökyläläisiä tai sitten me lasten kanssa mennään jonnekin itse. En sanoisi, että mua ahdistaa olla lasteni kanssa keskenään, vaan yksinkertaisesti porukassa on kivempaa ja jos voin valita, valitsen mielummin seuran. Tiedän, että ystävissäni ja varmasti siellä lukijoissakin on ihmisiä, joita ajatus suorastaan kauhistuttaa? Toiset tarvitsevat ja haluavat viettää paljon enemmän aikaa ihan yksin – tai edes omalla perheellä. Itse koen toisinaan lievää ahdistusta esimerkiksi jonkun ihanan, isolla porukalla vietetyn viikonlopun jälkeen, enkä oikein osaa selittää sitä sen paremmin, mutta kotona onkin vähän tyhjä olo, enkä osaa tarttua toimeen.

Vuosien vieriessä olen kuitenkin alkanut ymmärtää isääni. Hän työskentelee ihmisten parissa, hänellä on kolme lasta, paljon sukulaisia äitini puolelta ja vanhemmillani on myös paljon läheisiä ystäviä. Siinä tohinoissa saattaa tulla ihmisähky – ja että hän ei menettäisi hermojaan läheisiin, niin ilmeisesti hänen tarvitsee välillä ottaa hajurakoa, aikaa itselleen. Minä en työskentele 10 tuntia päivässä ihmisten parissa, vaan työskentelen kotona, yksin. Saan olla yksin arkena, ihan tarpeeksi. Nyt kun lapset ovat olleet koko kesän kotona ja teen töitä tässä sivussa, plus täällä kotonamme on käytännössä ollut avoimet ovet kaikille, niin luonnollisesti päivissäni on niin paljon ääntä, että illalla päässä surisee. Jos tilanne olisi sama 365 päivää vuodessa, niin uskoisin buukkaavani itsellenikin reissun Kuusamon mökille, ihan yksin. Hiljaisuutta alkaa kaipamaan. Varasin itselleni loman syksyksi – ja tiedän, että matkaseuralaiseni, hyvä ystäväni ymmärtää varmasti, jos minä, normaalisti supersosiaalinen kälättäjä, tahdonkin olla vaan ihan hiljaa ja välillä ihan yksinkin.

Lomalla olin tyytyväinen kun muu perhe otti päikkärit rantsupäivän jälkeen. Sain olla hiljaisuudessa kahvikuppini kanssa, istua terassilla ihmettelemässä elämää, hetken ihan yksin, kuunnellen vain omia ajatuksiani. 

-Maj

Mä aloin todella miettimään Mammatyylien kuvauksissa olleen Heidin sanoja tavallisuudesta. Aamulla julkaisin postauksen ja koko päivän olen pyöritellyt mielessäni sanaa tavallinen. Millainen on tavallinen tyttö? Ajatteletko sinä olevasi ihan tavallinen tyttö, tai noh, nainen? Itse ajattelen kyllä olevani juurikin tavallinen, mutta toisaalta silti, koen olevani omassa elämässäni todella erityinen.

Eihän tavallinen kuitenkaan tarkoita tylsää? Muistan, että Annika O. kertoi jossain vanhassa haastattelussa olevansa ihan tavallinen tyttö ja uskovansa, että sen takia lukijat pystyvät samaistumaan häneen. Tavallinen eli ihan kuin kaikki muutkin.

Tavallinen tyttö, joka vain kirjoittaa blogia. Joku teistäkin on sanonut, että asukuvia on kiva katsella, kun vaatteeni ovat monen saatavilla eli aika tavallisia? En asu ökyasunnossa, en käy luksusmatkoilla, enkä omista superkalliita laukkuja tai kenkiä – onko se merkki tavallisuudesta? Kuvani eivät ole täydellisiä – eikä sitä missään nimessä elämänikään ole,  kenen elämä muka olisi? Toki, saattaahan se blogissa joskus siltä näyttää.

Tarkemmin ajateltuna minusta vähän tuntuu, että loppujen lopuksi me kaikki ollaan tavallisia omalla tavallamme.

-Maj

1 124 125 126 127 128 129 130 168