Processed with VSCOcam with f2 presetOnnelliset.

Urhea pieni mieheni voi jo paremmin, välillä jopa oma huone sairaalassa on tuntunut ahtaalta, kun energiatasot ovat nousseet. Pian viikon ajan sairaala on ollut meidän toinen kotimme, itseasiassa Samuel ei taida oikein ymmärtää mistä on kyse – välillä hän höpöttelee, että tämä on nyt meidän koti. Nimipäivän kunniaksi isovanhemmat toivat huoneeseen ilmapalloja ja poika sai uusia leluja.

Sairaalan henkilökunta on ollut kovin ystävällistä, meillä on käynyt leikkitätejä tuomassa erilaisia leluja ja tekemistä – ja hoito on ollut hyvää. Kiitos kaikista edelliseen kirjoitukseen lähettämistänne viesteistä, ne koskettivat. Kuten niissäkin tuli ilmi, niin todentotta me olemme erittäin kiitollisia läheisistämme, turvaverkostamme, sillä joka puolelta on ojennettu auttavia käsiä, kun arkemme on kovassa myllerryksessä, luonnollisesti. Täällä vielä toistaiseksi ollaan ja odotellaan, että arvot kohenevat ja mahdollisesti päästään miettimään kotiutumista. Koen, että olemme kaikista huolimatta erittäin onnekkaita.

-Maj

Olet ehkä kuullut sanottavan, että pahinta on epätietoisuus? Se todella pitää paikkansa.

Sitä porskuttaa arjessa eteenpäin niin voittajana, välillä vähän turhankin tiedostamattomana haavoittuvaisuudestaan. Olen aina ollut kiitollinen lapsistani ja osannut arvostaa omaa ja heidän terveyttään. Se että kaikki on hyvin, on kuitenkin haurasta, niin kovin pienestä kiinni. Yhdessä hetkessä kaikki voi muuttua, elämä yllättää niin hyvässä kuin pahassakin. Olen kuullut ja lukenut kuinka ihmiset sanovat hädän hetkellä,  että ei tämä voi tapahtua meille. Voi se, sillä se voi tapahtua ihan kenelle tahansa, ihan varoituksetta.
Processed with VSCOcam with b5 preset
Pieni rakas poikani sairastui, vakavasti. Pari päivää katselin hänen tilansa huononemista, voimattomana ja mikä pahinta, epätietoisena tulevasta. Poikaani sylissä pitäen, käsi kädessä ja kyynelten tulva poskillani, olisin antanut mitä tahansa saadakseni hänet parempaan kuntoon, voidakseni mennä siihen hänen tilalleen, kiinni piuhoihin ja letkuihin. Se huolen tunne omasta lapsesta on sanoinkuvailematon, kun kukaan ei osaa kertoa mitä tuleman pitää. Kun kukaan ei voi varmaksi sanoa, että kaikki menee hyvin.

Elämässä ei kannata etukäteen murehtia, ainakaan sellaisia asioita, joihin itse ei voi vaikuttaa. Pitää vaan nauttia hetkestä, elämästä mikä on tässä ja nyt.

Eilen saimme tiedon – ja se toi helpotuksen kyyneleet. Häntä voidaan hoitaa ja hänen sairastamastaan erittäin harvinaisesta verisairaudesta voi parantua. Hänen kuntonsa on jo kohentunut. Nyt olemme lähellä, tukena, vuorotellen ja yhdessä pitämässä kädestä ja olemassa sylinä pienelle.
Mielessäni on pyörinyt kaikki pienten potilaiden äidit ja isät, tiedän että kaikkien tarina ei pääty onnellisesti. Lähetän voimia teille, jaksamista uuteen päivään ja voimia nauttia tästä päivästä.
-Maj

 

1 … 163 164 165 166 167 168