Teittekö te lupauksia tälle vuodelle? Millaisia? Mulla on ollut perinteisesti tapana olla lupaamatta yhtään mitään, mutta silti olen listaillut asioita, joita haluaisin tehdä tai asioita, joissa haluaisin olla parempi. Saran eilen kirjoittama hyvän olon tavoitteet -lista oli mun mielestä just ihana.

bo1

Paita – Samsoe & Samsoe
Housut ja kengät – Zara
Laukku – See by Chloé

Kuvat – Jonna Leppänen

 

bo2

Tänä vuonna minä…

– Kurvaan useammin PURA:n toimistolle tekemään hommia. Saan paljon enemmän aikaiseksi toimistolla, kuin mitä kotona. Toki joskus on myös ihana jäädä istuskelemaan kotiin koneelle, mutta siitä lipsuu vähän liian helposti mihin milloinkin, tyyliin tyhjentämään pyykkikonetta tai tekemään muita vastaavia kotiaskareita, joihin hujahtaa äkkiä se puolisen tuntia. Meidän toimistolla on myös ihanat tyypit, jotka piristävät synkempääkin päivää. Pusuja Salmalle, Jasminalle ja Repelle :*

– Yritän viedä lapsia sporttisten aktiviteettejen pariin. Luistelu ja pulkkamäki ovat kivaa yhteistä tekemistä,  mutta näillä keleillä ehkä trampoliiniparkki tai seinäkiipeily toimivat paremmin.

– Jatkan avantouintia säännöllisesti, tällä hetkellä käyn saunalla kerran viikossa. Se tekee hyvää niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

– Ostan vähemmän ja harkiten. Syksyllä kävin läpi vaatekaappini oikein kunnolla, enkä vaan siksi, että voisin täyttää kaappini uusilla vaatteilla.

– Soitan ja laitan viestiä useammin ystäville. Olen tänä vuonna ollut vähän huono ystävä, myönnetään. Ystävät ovat mulle kuitenkin kaikki kaikessa. Tähän vuoteen tarvitaan enemmän spontaaneja kahvitteluhetkiä ja yhteisiä aamu- ja iltapaloja. Sohva on vienyt ihan liian usein voiton kaikesta ja olen jäänyt kotiin nyhväämään.

bo4

– Haluan järjestää tyttöjen sportti- tai hyvinvointipäivän! Meillä oli ihan mielettömän kivaa loppukesästä, kun käytiin lenkillä, uimassa ja kiipeilemässä tai viime vuoden ystävänpäivänä, kun oltiin porukalla Kuumassa.

– Valmistaudun lasten synttäreihin a j o i ssa. Maaliskuu on molempien lasten synttärikuukausi ja aina se jotenkin pääsee yllättämään. Samuelin synttärikekkerit järjestetään 100% varmuudella jossain muualla kuin kotona, niin ehkä sitä voisi yllättää itsensä ja muut varaamalla paikan jo nyt?

– Yritän tosissani olla vähän lempeämpi itselleni, monessakin mielessä. Tämän postauksen kuvat jäivät julkaisematta syksyllä, koska näytin mielestäni jotenkin niin pahalta.

bo5

– Säästän. Äiti ja isä varmaan tekevät aaltoja tätä lukiessaan :D Kaikki mun säästöt hupenivat asuntoon ja nyt olisi ehkä aika taas keskittyä miettimään omia kulutustottumuksia. Ensimmäinen mieleeni tuleva asia, josta voisin helposti säästää on ulkona syöminen. Kotona kokkaaminen ja suunnitelmallisuus taitavat olla avainsanoja tässä asiassa.

bo6

En kuitenkaan lupaa mitään,
mutta teen parhaani ;)

-Maj

Hiljalleen on käännettävä katse uuteen vuoteen ja vaikka ihan ensimmäisenä tähän uuteen viikkoon. Olen pysytellyt hiljaisena somessa, muutamia instapäivityksiä lukuunottamatta. Nyt tuntuu siltä, että on aika tulla takaisin.

Joululomalla tehtiin mutka Ylivieskassa, lumiset maisemat ilahdutti ja ilokseni joulupäivän perinteinen pulkkamäkireissukin onnistui. Kuten sanottua, uusi vuosi vaihtui Tanskassa, Bornholmin saarella. Tanskalaiset eivät tosiaan säästele ilotulitteita hankkiessaan, taivas näytti ihan mielettömältä vuoden vaihtuessa.

ranta2ranta5

Mitä kaikkea me sitten sielä Tanskassa hommailtiin? Syötiin, ulkoiltiin ja oltiin vaan. Puuhailtiin lasten kanssa kaikenlaista. Käveltiin monta kertaa lähellä olevaan rantaan. Bornholm on todella kaunis saari tähänkin aikaan vuodesta, kesästä puhumattakaan.

Suomessa on ollut niin pimeää pitkään, että kaikki se valon määrä melkein sattui silmiin. Lennot sujuivat lasten kanssa hyvin, samoin bussi- ja lauttamatkat. Ainoastaan takaisinpäin tullessa merenkäynti oli sen verran hurjaa, että puolet matkustajista hengitteli (ja vähän muutakin) paperipussiin, meikäläinen mukaanlukien.

RANTAranta3

Kotiin oli myös ihana palata. Ensimmäiseksi suunnattiin Rauhaniemeen rauhoittumaan, uimaan ja saunomaan. Piti kai päästä pesemään reissupölyt pois. Joulukin tuli raivattua pois ja koti tuntuu suursiivousten jälkeen raikkaalta. Uusi paperikalenteri on korkattu ja ensimmäiset merkinnät on tehty. Loppuvuoteen tuli myös tosi surullisia uutisia, joten tunteet ovat olleet vähän ristiriitaiset.

ranta4ranta6ranta7ranta8

Pienen hengittelemisen jälkeen taidan olla valmis uuteen vuoteen.
Toivon todella, että tämä vuosi 2020 olisi edeltäjäänsä lempeämpi ja kevyempi.

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 8 168