yllari yllari2

Yleensä en ole täällä blogissa välttämättä kirjoitellut ihan vastaavista aiheista, mutta antaapa nyt mennä tällä kertaa, koska oon vaan niin innoissani & onnellinen toisen puolesta. Juuri kirjoitin ystävistä ja siitä kuinka suuri asia ne ovat elämässä. Mun miehelläni on aikamoisia ystäviä kuulkaas! 12 hengen porukkalla lähtivät viemään miestäni polttarireissulle Saksaan, tietysti sen maailman rakkaimman futiksen merkeissä. Koko reissujuttu pidettiin tietenkin ihan täysin salassa itse sankarilta, kunnes sitten tänään lähtöpäivä koitti. Iltapäivällä miesporukka tuli tänne meille, piilottivat kengät, takit ym ja menivät muina miehinä odottelemaan olkkariin. Boostasin koko juttua vielä vähän päivällä selittämällä tarkasti puhelimessa mitä kaikkea kotihommia meidän pitää ja on pakko saada aikaiseksi viikonloppuna, hah! Ihan pihalla kaikesta oleva Miika luuli, että edessä olisi kunnon suuriivouksen täyteinen viikonloppu anopin ja mun seurassa… Joten ukkelin ilme oli vähintäänkin aika priceless hänen tullessaan töistä kotiin, soitti vielä mulle, että käyn lenkittämässä koiraa ekaksi :D Eteisessä hän kaappasi lapset syliinsä ja sitten… olkkarissa olivat pojat pullojensa kanssa, kippis! YLLÄRI! Eihän sille raukalle selvinnyt varmasti ennen kuin siellä kohteessa, että mikä on homman nimi. Aika ihania ystäviä vai mitä? Ja TAAS Rebekka on in love, niin ihania poikia ”mun iskän kaverit on minun lemppareitani”, hahah!

Mulla ja lapsilla on täällä oma äitini seurana, joten mäkin oon aika onnellinen <3

Ihanaa viikonlopuua teillekin superkivat,

Maj

 

Tammikuussa kirjoitin Suokon verkkokaupasta, muistatteko vielä? Hiljattain kävin tutustumassa myös Tampereen myymälään, sillä etenkin sormukset kiinnostavat tällä hetkellä suuresti. Suokon ylpeydenaihe onkin oma timanttikorumallisto ja heillä on myös erittäin laaja valikoima kihlasormuksia. Henkilökuntaan kuuluu kultaseppä ja timantti-gemmologi, korumuotoilija, diplomitutkinnon suorittaneita jalokiviasiantuntijoita ja koruvalmistuksen artesaani… Olin siis erittäin osaavassa seurassa, itsehän en tiedä timanteista suoraan sanottuna yhtikäs mitään. Olen pohtinut jo jonkin verran omaa hakusessa olevaa vihkisormustani ja mielikuvissani se on tosi yksinkertainen (ehkä kaksirivinen) timanttisormus  -sitten näin niin paljon upeita sormuksia, enkä osannut enää päättää mitä haluaisin.

 

rakennus1 rakennus3

 

Valitsevatko ihmiset kihlasormuksensa jo tietäen millainen vihkisormus tulee olemaan? Vai onko teidän sormuksenne olleet ihan miehen valitsemia? Menikö valinta nappiin?

 

suokko10

Jos esimerkiksi kihlasormus olisi alemman sormuksen tapaan ihan simppeli, olisi siihen ihana yhdistää tuollainen oikein kunnon blingbling timanttisormus. Ylempi supersäihkyvä sormus ”Adalia” maksaa 2974 euroa. Kihlasormusta löytyy mm. myös rosa- ja punakultaisena lisää tietoa voit lukaista täältä.

 

suokko9

Lisää kimallusta, sääli vaan ettei pikkuinen kamerani oikein kykene tallentamaan timanttien säihkettä :( Aikamoinen trio tässä vai mitä? Ylimmän ja alimman sormuksen hinta on yli 3000 euroa, mutta keskimmäinen sormus kustantaa 1291 euroa.

 

suokko7

Näissä sormuksissa on yhdistelty useampia pieniä timantteja, joten sormus on tosi näyttävä ja säihkyvä, mutta hintaa on saatu sillä tavalla hilattua hiukan alaspäin. Aika monella on kuitenkin sormusasioissakin budjetti, josta ei voi vaan lipsua. Kuvan Suokko Emilia timanttisormukset 1463e-1829e.

Suokon oman malliston Suokko Timantit -sormuksia on myös eri materiaaleissa (valkokulta, keltakulta, palladium ja platina) ja kaikki heidän käyttämänsä

briljanttihiontaiset (pyöreät) timantit ovat täydellisesti hiottuja Hearts&Arrows -timantteja. Tässä kohtaan mä oon taas, että hmmm…

Eli: Hearts&Arrows -timantti on ideaalihiontainen ja käsittelemätön aito luonnon timantti. Oikein hiottu briljantti sädehtii kaikissa sateenkaaren väreissä – H&A -timantti on optisesti symmetrinen ja mittasuhteiltaan täydellinen. H&A-timantissa on yli 400 virtuaaliviistettä, jotka ovat timantin ulkoviisteiden yhteisheijastuskuvio. Epäsymmetrisesti hiottu briljantti ei muodosta H&A -timantille ominaisia kuvioita: ylhäältäpäin katsottuna timantissa näkyy 8 nuolta, alhaaltapäin katsottuna 8 sydäntä. Nämä kuviot syntyvät siis luonnostaan, kun timantti hiotaan oikein.

 

rakennus4 rakennus2

Sormusten lisäksi Suokon valikoimiin kuuluu tietysti myös muita koruja ja merkkejä kuten Thomas Saboa, Pandoraa, Tissot-, Longines-, Ebel-, Edoxkelloja.

 

suokko1 suokko2

Thomas Sabon herkullisen väriset nauhat… Niitä hehkutin edellisessäkin postauksessa, täältä pääset tarkistelemaan nauhoja tarkemmin.

 

suokko3

Haha , aikamoni teistä kertoi kevään must!-hankinnan olevan tennarit. Tässä olisi yksi pieni!

 

rakennus6     suokko5_1  suokko6

Mieleeni jäivät kummittelemaan nuo supersöpöt timanttikorvikset, ehkä sitten joskus häiden vuosipäivänä… Ensin kyllä täytyisi löytää SE sormus, toistaiseksi jään haaveilemaan ja mietiskelemään…

 

Suokolla on tosi ystävällistä ja erittäin asiantuntevaa palvelua, ja uskaltakaa mennä sisälle ihan vaan katselemaankin, se on toivottavaa! Ei kai kukaan osta sormusta ilman tutkiskelemista? Minua kiinnostaa kovasti tietää millaista sormusta sinä kannat vasemmassa nimettömässä? Mikä on sen tarina? Uusi vai Wanha? Valittiinko se yhdessä vai oliko mies hankkinut sen ihan yllärinä? Tiesitteko heti sen oikean sormuksen tullessa vastaan, että tämä se on?

Kihlat mielessä? Huomenlahja ostoslistalla? Vai jäikö Thomas Sabon ihanuudet pyörimään mieleen? MAGICPOKS2 -alennuskoodilla saatte verkkokaupasta -15% alennusta, koodi on voimassa 4.4.2013 23.59 saakka! Lisäksi saan arpoa postaukseen kommentoijien kesken 100 euron lahjakortin Suokon Tampereen myymälään! Linkatkaa verkkokaupan lempparituotteenne kommenttiin, niin olette mukana. Arvonta alkaa nyt ja osallistumisaikaa teillä on 26.3. saakka!

 

-Maj

 

 

1 12 13 14 15 16 17