Jokaisen naisen kuuluisi päästä vähintään pari kertaa vuodessa kosmetologille kasvohoitoon. Itse koen, että minulle sopiva määrä on neljä kertaa vuodessa, kerran jokaiselle vuodenajalle. Ihossani ei ole erityisesti mitään puhdistettavaa, mutta se kuuluisa ihon kuulaus ja napakkuus on hävinnyt. Totta puhuen edelliset kaksi vuotta ovat vanhentaneet minua triplasti, univelan määrä näkyy kasvoilla. Huomasin viime keväänä näyttäväni raikkaammalta, kun treenasin PT:n johdolla, kiinnitin huomiota enemmän syömisiini ja vauvavuosi oli loppunut. Nyt on meneillään uusi vauvavuosi, en kiinnitä huomiota syömiseen ja olen sairastellut enemmän kuin ikinä. Saanko pisteitä edes siitä, että koitan juoda vettä aina kuin vain olen hanan läheisyydessä? :P  Joka tapauksessa hyvät naiset, itsensä hemmottelu kosmetologilla on täysin luvallista, jopa suotavaa. Saat rahoillesi paljon enemmän vastinetta kasvohoidossa, kuin vaatekaupassa. Onhan se jo paljon ekologisempaakin ja hehkuvana näyttää ihan erilaiselta niissä vanhoissakin vaatteissa ;)

”20-vuotiaana sinulla on kasvot, jotka luoja sinulle loi,

40-vuotiaana kasvot, jotka olet hankkinut

ja 60-vuotiaana kasvot, jotka olet ansainnut.”

 

Kävin tässä hiljattain Hair Artin Miljalla Gourmet-kasvohoidossa. Hoito tehtiin kokonaan luomusertifioidulla luonnonkosmetiikalla (L’atelier des Délices) . Kasvohoito tehtiin minulle ertyisesti ihoa kirkastavana. Hoidolla oli myös kevyt antiage-vaikutus, hei älä! :D Se oli juurikin sitä mitä tarvitsin tällä hetkellä. Halusin jättää kasvohoidosta pois mekaanisen puhdistuksen ja toivoin sen tilalle vaan juurikin sitä hoitavuutta.

 

Gourmet-kasvohoito L’atelier des Délicesin tuotteilla

– Alkupuhdistus

– Kuorinta (+ mekaaninen puhdistus haluttaessa)

– Hieronta

– Kaksoisnaamio (ensin iholle levitetään voidemainen naamio, jonka päälle levitetään kovettuva/lämmittävä naamio joka edesauttaa ensimmäisen tuotteen imeytymistä)

– Voiteet

Hieronta on mielestäni se paras juttu kasvohoidossa, pidin kovasti Miljan pehmeistä ja vakaista otteista. L’atelier des Délices -tuotteet yllättivät myös positiivisesti raikkailla ja pehmeillä tuoksuillaan. En itse ole aikaisemmin käyttänyt kasvojen ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa ja vähän jännitti, että miten ihoni reagoisi tuotteisiin. Mitään negatiivisia vaikutuksia ei ilmaantunut, vaan ihoni tuntui hoidon jälkeen pehmeältä, hyvin kosteutetulta ja näytti myös kirkkaamalta.

 

Hierontaosuuden aikana kävin jossain unen rajamailla…

 

Kutsuva ja pehmoinen peti :)

 

Kosmetologini Milja on tuttu jo minulle entuudestaan työkuvioiden kautta ja meidän tuli höpöteltyä niitä näitä ja päädyttiin tekemään yhtä kivaa projektia yhdessä, siitä lisää myöhemmin! Milja on myös aikamoinen superosaaja, sillä hänellä on kauneudenhoitoalan tutkinon lisäksi myös kampaajan ja maskeeraajan paperit taskussaan.

Hair Artista luvattiin myös tämän kauneusviikkoni kunniaksi teille 15% alennusta ihan kaikista palveluista, joten jos tarvitsette kampaajaa tai kosmetologia, niin kilauttakaa ihmeessä Hair Artiin. Kertokaa ajanvarauksen yhteydessä lukevanne Magicpoks-blogia, niin sitä alea rapsahtaa :)

ps. Tuo Gourmet-kasvohoito on tarjouksessa 65 euroa, mutta siitä saa silti vielä sen -15%!

-Maj

Omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on mulle tosi tärkeä osa kauneudenhoitoa, joten siksi ette lue täältä blogista pelkästään meikkailusta tällä viikolla!

Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on niskat ja selkä aivan jumissa, eikä se ole mikään ihme. Maaliskuun alussa painoin vielä noin 20 kg enemmän ja kroppani painopiste oli vähän toisenlainen. Lisäksi nukun verrattaen liian vähän ja aika erikoisissa asennoissa. Lihakseni ovat hävinneet, enkä kiinnitä huomiota ergonomiaan lapsia hoitaessa. Raahaan myös aika paljon painavia lasteja rappuja ylös ja alas. Onko tuttua juttua kenellekään teistä? Tämä jumittumiseni on ilmennyt muutenkin kuin kipeänä selkänä ja hartioina, sillä olen kärsinyt päänsärystä ja puutuneista jäsenistä.

Varasin ajan Minnalle Beauty Putiikkiin, minulle ensimmäiseen ihan ”normaaliin” hierontaan, sillä aikaisemmin olen käynyt vain kosmetologin tekemässä hieronnassa tai hemmotteluhoidoissa. En tiedä muuten miksi en mennyt jo aikaisemmin, ehkä mua vähän jännitti tai jotain.

Rauhallisessa huoneessa Minnan käsiteltävänä oleminen oli kyllä itseasiassa hemmottelua. Kukaan ei keskeyttänyt ja hieronnan voimakkuus oli sopiva, en siis kiljunut tuskasta, vaikka välillä tuntuikin.

 

Minna ottaa asiakkaita vastaan Tampereella kauneushoitola Beauty Putiikissa. Haha, ehkä kynnys olikin matalampi mennä hierojalle, kun pääsin kuitenkin tuttuun kauneushoitolaan :D Hierontaa kannattaa muuten ottaa usemman kerran, että tuloksia saadaan aikaiseksi, joten tämän tytön tarvitsisi piakkoin varata uutta aikaa… Eikä pelota enää yhtään. Tiesittekö te, että hierontaa voidaan tehdä myös kylkimakuulla, jos ei vatsallaan pysty olemaan?

 

Minnahan se siinä :)

 

Voin suositella iloista ja pirtsakkaa Minnaa kyllä lämpimästi muillekin. Minna lupasikin teille lukijoille kauneusviikon kunniaksi 45 minuutin rentouttavan hintaan 22 euroa, kunhan vain mainitsette aikaa varatessanne, että olette Magicpoks-blogin lukijoita! Minna tekee myös klassisen- ja urheiluhieronnan lisäksi erikoishierontoja, kuten kuumakivihierontaa ja muuta. Klikatkaa tästä niin pääsette tsekkaamaan Beauty Putiikin yhteystiedot.

 

T. Maj, jolla on jo kevyempi askel ;)

1 46 47 48 49 50 51 52 59