Treenailen edelleen välillä PT:n kanssa, mutta toki treenan yksinkin. Eilen kävin juoksemassa noin tunnin mittaisen intervallitreenin, 2 minuuttia kovaa, 2 minuuttia hölkkää jne. Olin ihan kuollut tunnin jälkeen, mutta oli ihan mielettömän kivaa kuunnella musaa ja juosta vaan menemään, täydellistä hermojen lepuutusta, ainakin mulle.

treeni5

Näihin painoihin on kumminkin vielä vähän matkaa.

treeni4

Tänään me tehtiin 4 erilaista liikesarjaa ja kaikkiin neljät toistot plus alku- ja loppulämmittelyt.

treeni1

Mikko ja seiskat! 14 kg lisäpainoilla tein kyykkyjä eteen, sivuille ja takaviistoon.

treeni3

Painojen tulee koskea alustaa aina alas mentäessä. Takaseinällä on näköjään vähän inspiraatiokuvia?

treeni2

En ole koskaan vapissut yhtä paljon, kuin tämän treenin jälkeen. Hyvät tärinät siis sain aikaiseksi, Mikko korotti mun painoja ja tein ihan tosissani duunia kuulkaas! Nyt on ihana olo, näin suihkun ja ruokailun jälkeen, tähän jää koukuuun! Pakko vielä kertoa, että mulla oli aika Rocky-fiilis, kun kävelin salilta kotiin päin kädet verta valuen:D Varmaan mulla oli niin kuiva iho ja joku pieni kulma oli raapaissut haavan tai jotain, haha!

Ja sit vielä yks juttu, ettei mee liian vakavaks tää treenijuttu…

treeni6

Lemppari sarjikseni! :D Toi rotta ei muuten ymmärrä mistään mitää! Koitetaan kumminkin keventää (tai vaikka ”muotoilla”) niitä pakaroiden pehmusteita ihan vähän näin kesää kohti mentäessä…?

Halauksia ja tsemppiä kaikille ihanille naisille siellä näyttöjen takana, te teette tämän blogin <3

-Maj

  • Heti kun mä kirjotin tuon otsikon niin mun alkoi tekemään kovasti mieli suklaata, shit :D Mutta hei, sain nyhdettyä jotain vastauksia Mikolta teidän haastaviin kysymyksiinne. Mennääs eka niihin kysymyksiin… Ja palataan sitten vasta siihen suklaaseen?

    Hei, kysypäs siltä PT:ltä että millainen olis hyvä ja nopea pieni tankkaus ennen jumppaa? Siis kun kuvitellaan että reipas jumppailija menee salille ryhmäliikkumaan erittäin hikisesti heti töiden jälkeen. Evään pitäisi olla jotain mikä säilyy päivän ajan kassissa lämpimässä, antaa tarpeeksi energiaa ja olisi terveellinen. Onkohan sellaista?

    – Yksinkertaisesti vaikka banaani tai jokin muukin hedelmä käy.

    Kysymys PT:lle: Olen moniallergikko, ja ruokavaliosta on poissa mm. kaikki “terveellinen hömpötys” eli aivan kaikki pähkinät ja siemenet (ja niiden lisäksi vielä paljon muitakin, mutta nämä askarruttavat eniten). Miten näitä siis voisi korvata ja saada hyviä rasvoja yms terveellisiä aineksia, joita siemenet ja pähkinät sisältävät? Monissa salaateissa ja ruuissa on noita, ja superfoodeinakin käytetään napsimiseen noita. Haluaisin käyttää niitä ja saada niiden terveellisyyshyödyn, mutta se on mahdotonta. Korvaavia aineksia ja vinkkejä otetaan vastaan :) Ja muutenkin vinkkejä terveelliseen mutta salitreeniä kannustavaan syömiseen haluaisin kuulla. Liian usein kun tulee syötyä leipää välipaloina yms…
    – Käytä oliiviöljyjä ruuanlaitossa, lisäile salaattiin tms. Avokadosta saa myös hyviä rasvoja. Pähkinöissä on proteiinejä, joita voit korvata esimerkiksi maitotuotteilla.

    Mua kiinnostaisi personal trainerin palvelut kovasti. En halua sitoutua mihinkään kuntokeskukseen joten mitä kautta voisin löytää pt:n joka treeniohjelman lisäksi voisi hieman tarkastaa tätä ravintopuoltakin? Millaiseen hintatasoon pitäisi varautua kuukausitasolla?
    -Netin kautta varmasti löydät parhaiten omassa kaupungissasi toimivia PT:tä. Vertaile hintoja ja kysele tarjouksia. Keskimäärin PT veloittaa n. 50-150€/kerta. Asutko Tampereella tai pääkaupunkiseudulla? Voin suositella sinulle muutamia hyviä personaltrainereitä.

    Olen hyvin pieni kokoinen 19vee nuori naisen alku. Urheilen hyvin paljon ja monimuotoisesti. Kuntosali, koiran kanssa lenkkeily, juokseminen, uiminen jne. Olen 167cm/49kg, mutta en saa painoani millään nousemaan? Yritän syödä ja syödä, mutta se ei auta. Liikunnasta en haluaisi tinkiä, koska rakastan sitä! :D Joten pitäisikö minun alkaa syömään jotain lisäravinteita? Vai millä keinoin saisin tarpeeksi energiaa kulutukseeni nähden?
    – Energiakulutuksesi on siis suurempaa (tai samoissa), mitä energiansaantisi, joten paino ei siitä syystä nouse. Pidä vaikka ruokapäiväkirjaa ja laske energiansaantisi. Ehkä vain syöt vääränlaista ravintoa? Lisäravinteita voisi ajatella ehkä kausiluontoiseen käyttöön, mutta perus ruokavaliosta pitäisi saada kaikki tarpeelliset ravintoaineet. Voisithan myös varata aikaa esimerkiksi ravintoterapeutille? Syitä voi olla toisaalta niin monia, niin on hankala antaa täydellistä vastausta ongelmaasi :)

    Mitä Mieltä olet siitä, että pitää kerran viikossa herkkupäivän, joilloin voi syödä ihan mitä vain ja kuinka paljon vain?
    – Toisilla toimii, toisilla ei. Monet noudattavat tätäkin käytäntöä. Toisaalta, miksi syödä 6 päivää viikosta hyvin ja yksi huonosti?

    Itsellä on takana about 1,5v “tekemättä mitään”, ihan vain kiireisen elämänrytmin vuoksi. Nyt sitten koitan aloittaa kuntoilua uudestaan ja aloin miettimään miten sen parhaiten tekisin. Aikaisemmin ongelmana on ollut se, että alan harrastaa urheilua “liiankin paljon” eli alan himmailemaan vasta siinä kohdassa kun jalkoihin alkaa oikeasti sattumaan :P

    Mikä olisi sopiva viikkoharjoitusten määrä ja teho? Ihan huonossa kunnossa en ole, eilisellä kokeilulenkillä 4,7km taittui 33 minuuttiin semikepeästi. Toisaalta maksimisykkeet huitelivat siellä 190 tienoilla ja keskisykekin oli 167.. Harrastamaan pääsen erilaisia jumppia (yliopistoliikunta), kuntosalia (tosin en tiedä mitä siellä tekisi ;) ) tai juoksemista. Millaista ohjelmaa kannattaisi alkaa seuraamaan? Tarkoituksena olisi kiinteytyä, koska paino on indeksin mukaan siellä normaalipainossa alarajalla = kaikki lihakset taitaa olla surkastuneet ;)

    Tässä vähän vinkkiä kiinteyttäjille ihan yleisesti:

    Esimerkki viikko

    -2 kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelu

    -kerran viikossa intervallitreeni

    -kerran viikossa tasavauhtinen harjoitus

    -Asiaan vaikuttavat kuitenkin todella paljon kuntoilutaustasi, harjoitusten intensiteetti, ravinto, lepo jne.. Suosittelen alkuun kuntokartoitusta tai testejä lähtötilanteen selvittämiseksi.

    Oon parikymppinen tyttö ja käynyt salilla vuoden verran. Kunto ei kuitenkaan tunnu parantuneen ja epäilen, että olen käynyt liian rankoilla ryhmäliikuntatunneilla (Les Millsin BodyAttack ja BodyCombat) Millaista liikuntaa tulisi harrastaa ja kuinka paljon, että kunto kohoaisi?

    Kiitoksia :)

    – Kunto kohoaa tiettyyn pisteeseen asti. Jos aina teet samanlaista harjoittelua, niin kehosi tottuu tietynlaiseen rasitukseen. Tarvitset vaihtelua treeniin, käy erityyppisillä tunneilla ja saliharjoituksissa muista vaihdella liikkeitä, painoja, sarjojen pituuksia ja toistojen määrää.

    Millaisella sykkeellä pitäisi treenata peruskuntoa. Tykkään juosta, mutta vedän aina maksimisykkeillä ja tahdonvoimalla jaksan juosta. Mutta luulenpa että peruskuntoni on surkea…eli siihen pitäisi nyt kiinnittää huomiota jotta saisin pidennettyä juoksulenkkejä. :) Kiitos paljon jo etukäteen. :)

    – Riippuu sykerajoista, jotka ovat yksilölliset. Peruskuntoa harjoitellaa aerobisella alueella, mikä tarkoittaa matalampaa sykettä ja pitkäkestoisempaa harjoitusta. Selvitä ensin sykerajasi, niin saat tietää mikä on sinun aerobinen alueesi.

    Kuinka monta toistoa käsipainolla pitäisi pystyä tekemään treenatessa hauista? Monesti sanotaan, että useat toistot on hyväksi, kun taas välillä kuulee, että käsipainon pitäisi olla niin suuri, että toistoja kertyy

    n. 10 ja viimeiset tuntuu raskailta.. Eli siis kumpi on ”oikein” vai onko molemmat kenties täyttä huuhaata? :D

    Se riippuu tavoitteista, haluatko kenties lihasmassaa, kestävyyttä vai maximi-voimaa? Pelkästään toistojen määrä ei ole ratkaiseva tekijä, sillä myös sarjojen määrä, palautusaika ja liikkeiden määrä vaikuttavat.

    Olen kokeillut kahvakuulassa vasta kahden käden etuhailautusta 8 kg:n kahvakuulalla. Opin tekemään liikkeen oikein, jossa voima tulee lantiosta ja jaloista. Kuitenkin sarjaa tehdessä kun aloin väsymään niin huomasin, että aloin tekemään liikettä väärin ja nostin kahvakuulaa hartiavoimalla. Omasta mielestäni olisin voinut pitää tauon, mutta ohjaaja kannusti jatkamaan, että kyllä vielä muutama menee. Kysymykseni kuuluu, kumpi on tärkeämpää: tehdä liike hallitusti oikein niin kauan kuin jaksaa, vai jatkaa virheistä välittämättä?

    – Pääsääntöisesti olisi tietysti todella hyvä tehdä liikkeet oikein. Hankala sanoa, mitä ohjaajasi on juuri sillä hetkellä hakenut, ehkä hän on vain tsempannut sinua tekemään sarjan loppuun nostaaksesi sykettäsi?

    Jos haluais aloittaa kahvakuulailuharrastusta, niin mikä ois paras tapa siihen? Mistä saa ohjausta jos sellasta haluaa? Kun tuskin kannattaa aloittaa ihan yksikseen, ettei tule vammoja tai väärää tekniikkaa yms.

    – Käy kysymässä vaikka lähimmältä kuntokeskukselta, että järjestetäänkö siellä ohjattuja kahvakuulatunteja, siellä pääsisit hyvin alkuun. Jos haluat henkilökohtaisempaa ohjausta, voisit kysellä kuntosaliohjaajalta tai PT:ltä tarkempaa tietoa.

    Kiitos vielä Mikolle, kun jaksoit vastata! Saitteko te apua vastauksista?! Varmasti joihinkin kysymyksiin oli vähän hankala vastata näkemättä ja haastattelematta kysyjää enempää, näin ainakin uskoisin…

  • Kuva otettu 22.02.2011 klo 22.43 Kuva otettu 22.02.2011 klo 22.42

    Kuvissa olen väsähtäneen vanhassa Adidaksen sporttihupparissa, jossa on kyllä ihanan muhkea kaulus.

    Mutta niin, jätin sen suklaan syömättä, tossa se kököttää vieressäni ja ilkkuu mulle:D Mun kuntoilusta vielä, ne kerrat kun olen ehtinyt salille, niin olen treenannut super tehokkaasti kahvakuulailemalla tai salin puolella ahertamalla. Tänäänkin olen kiltisti treenaillut ja huomenna ajattelin taas kipaista salille yhden kaverin kanssa :)

    Ei mulla muuta,

    hyvää yötä…. Zzzz….

    1 54 55 56 57 58 59