Personal trainerin eli PT:n kanssa. Tässä vaiheessa voin kertoa, että jesp oikein meni siellä jonkun arvaukset, mä olen liittynyt GoGo:n jäseneksi. Nyt parin viikon treenailun ja haahuilemisen jälkeen oli tosi kivaa päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa näistä kuntoilujutuista. Mun PT on GoGo:n ihana Mikko, jonka kanssa me katsotaan mun syömiset ja treenit jatkossakin kuntoon.

trer1

Ekalla kerralla höpöteltiin mun tämän hetkisistä llikunta- ja ruokailutottumuksista ja mietittiin, että mitkä ovat mun henkilökohtaiset tavoitteet. Mä toivon kovasti, että mun kuntoni paranisi ja kroppani kiinteytyisi. Mun tämän hetkinen ruokavalio on aivan kamala, mielettömästi sokereita ja ihan liian vähän proteiinejä. Syön liian harvoin ja vääränlaista ravintoa, mutta senhän jo tiesinkin… Sain kotiläksyksi pitää ruokapäiväkirjaa muutaman päivän ajan. Alustavasti kerroin, että ehdin 3 kertaa viikossa salille, joten Mikko alkaa suunnittelemaan treeniä sen mukaan. Toivottavasti tuon 3 kerran lisäksi ehtisin vähän lenkille ja jumppailemaankin.

trer2

Mikon merkinnät, iiks!

trer3

Seuraavaksi mun piti riisua kengät ja pompata tämmöiselle kojeelle seisoskelemaan. Kyseessä on laite, jolla mitataan kehonkoostumusta

trer4

Maj:ta vähän jänskättää, että mitäs lukuja sieltä tulee…

Mä olen 168 cm pitkä ja mun paino oli 54kg, kesästä olen lihonnut kolmisen kiloa. Laitteen mukaan mun rasvaton paino olisi 41,9 kg, mikä tarkoittaa sitä, että rasvaprosenttini on 23. Mikko kertoi että tulokseni ovat rohkaisevat ja hyvät (… ja olenhan kuitenkin synnyttänyt 10 kk:tta sitten) Tavoitteena olisi kuitenkin rasvojen pudotus 20% prosenttiin. Toukokuun alussa viimeistään mittaillaan, mitä on tapahtunut. Painoni saa kuulema pysyä samoissa lukemissa, kuin nytkin, lihaksia vaan rasvan tilalle :)

tere5

Enempää me ei ehditty tällä kertaa, mutta kuulkaapas huomenna on jo uusi tapaaminen ja sitten päästään salin puolelle. Mikko hoputti mut vielä kokeilemaan intervalliharjoittelua juoksumatolla. Juoksin 35 minuuttia, tyyliin 2 minuuttia kovaa ja 2 minuuttia hölkäten… Sitten juoksinkin jo kotiin, koska työt ja muut odottivat :)

Pakko sanoa vielä, että olen oikeasti tosi innoissani, nyt on vaan ihan pakko raivata kalenteriin tilaa 3 (mielummin 5) kertaa viikossa kuntoiluun! Toivottavasti saadaan tuloksia aikaiseksi, mutta sehän taitaa olla kokonaan minusta kiinni, hui. Itsekuria vaan, ei mikään helppo juttu…

Tsemppiä kaikille muillekin jumppareille ja muille, kesähän lähestyy uhkaavasti ;)

-M

Viime viikolla kävin jo fiilistelemässä salilla ja bodypumpissa. Muistinkin pitkästä aikaa, miten ihana onkaan se olotila rankan treenin jälkeen, ihan parasta!  Huomenna menen taas jumppailemaan. Ennen kuntoilin päivittäin, mutta nyt minusta on tullut satunnainen sunnuntailenkkeilijä. Itseänikin harmittaa kovasti, että kuntoni on laskenut ja lihakset surkastuneet. Nyt takataskussani polttelee tuore kuntosalijäsenyys ja  personal trainerillekin on aika varattuna, hyvä minä! Pyrin käymään jumpalla tai salilla vähintään kolme kertaa viikossa näin aluksi.

kunto

Juomapullo ja pikkuinen mp3-soitin kulkevat aina mukanani salilla.

ku

Pengoin vähän sporttitoppeja ja teeppareita kätköistäni.

kun

Raportoin teille, miten edistyn… Vai edistynköhän? :) EN tiedä haluanko kuulla rasvamittailujen tuloksia, pelkään pahoin, että lihasta ei hirmuisesti tästä tytöstä löydy…

Onneksi sentään olen mammalomani aikana kävellyt päivittäin, lenkkeillyt silloin tällöin ja käynyt kerran viikossa vauvajumpassa :)

1 56 57 58 59