*Kaupallinen yhteistyö, ACO

Vuosi vierähti nopeasti ja matkani ACOn brädilähettiläänä alkaa lähennellä loppuaan. Vuoteen mahtui ihania kohtaamisia ACO gangilaisten kanssa, erityisesti mieleeni jäivät hauska alpakka agility sekä viimeisin tapaamisemme Helsingissä; paketoimme yhdessä joululahjoja Ensikodin asukkaille. ACOn tuotteista on löytyneet itselleni ne kaikista parhaiten sopivimmat ja vaikka brädilähettiläisyys loppuukin, niin omat lempparituotteet  jäävät käyttöön.

Paljon on myös uutta opittu tässä matkan varrella, niin tuotteista kuin brändistäkin. ACOlla on takana pitkä historia, ensimmäiset tuotteet tulivat myyntiin jo vuonna 1939 ja ACO oli tuolloin Ruotsin apteekkien oma tuotemerkki. Nykyään ACO on markkinoita johtava tuotemerkki Ruotsin ihonhoitomarkkinoilla ja toiminta kasvaa koko ajan niin Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa kuin täällä Suomessakin.

ACOn tavoitteena on lisätä ihon terveyteen liittyvää tietoisuutta sekä viedä kehitystä koko ajan eteenpäin, vastuullisuutta unohtamatta. Tiesitkö esimerkiksi, että useita vartalonpuhdistustuotteitamme myydään refill-pakkauksissa? Tuotteisiin valitut ja niistä pois jätetyt aineosat on harkittu tarkasti. ACO tuotteet ovat suunniteltu meidän pohjoiseen ilmastoon ja kaikille ihotyypeille sekä kaikenikäisille sopiviksi.

Nyt kuitenkin keskitytään tuotteisiin ja nimenomaan niihin tuotteisiin, jotka lukeutuvat mun lemppareihini näiden kolmen huipputuotteen lisäksi.

aco1

 

ACO Cleansing Scrub

Cleansing Scrub on kaikille ihotyypeille sopiva, tehokas, mutta hellävarainen kasvojen kuorintatuote. Tämä kuorinta sopii herkälle iholle ja se on täysin hajusteeton. Luonnolliset bambusta valmistetut  kuorintarakeet poistavat hellästi kuolleen ihosolukon, jonka jälkeen ihonhoitotuotteet imeytyvät paremmin. Kuorinnan jälkeen ihon näyttää freesiltä ja tasaisemmalta. Kuorintaa voi käyttää vähän ihotyypistä riippuen kerran tai kaksi viikossa.

 

aco2

 

ACO Calming Eye Gel

ACO Calming Eye gel -silmänympärysgeeli on kuorinnan tavoin hajusteeton ja sopii kaikille ihotyypeille. Geeli rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää silmänympäryalueen ihoa. Viilentävän vaikutuksen ansiosta se myös vähentää silmien turvotusta ja häivyttää silmäpusseja – tähän aikaan vuodesta tämä vaikutus on erittäin toivottava! Silmänympärysvoidetta on hyvä käyttää aamuin illoin ja aina kasvojen pesun jälkeen. Tiesittekö, että silmänympärysgeelin voi levittää myös huulille sekä huulten ympärille? Testaa!

 

aco3

 

ACO Caring Shower Oil

Hellävarainen suihkuöljy on meidän perheen suosikkituote! Vartalon iho suorastaan janoaa tähän aikaan vuodesta kosteutta, ainakin meidän kaikkien ihon voi luokitella kuivaksi, Samuelin tapauksessa iho on myös herkkä. Lapset käyvät melkein joka ilta suihkussa, joten ihoa kostetuttava suihkuöljy on huipputuote. Miedosti hajustettu öljy hierotaan kostealle iholle, se puhdistaa, kosteuttaa ja palauttaa ihon oman rasvatasapainon. Olen käyttänyt tätä myös sheivauksen yhteydessä.

 

aco4

 

ACO Protective Body Cream

Vinkkaan vielä toisestakin kuiva- ja herkkäihoisille tarkoitetusta vartalotuotteesta, Rauhoittavasta, kosteuttavasta ja vahvistavasta ACO Protective Body Cream -vartalovoiteesta. Tiedättekö sen tunteen, kun suihkun jälkeen iho on niin kuiva, että sitä kirvelee? Kantapäät alkavat muistuttaa hiekkapaperia, jos unohdan rasvata ja samoin käsien iho on ihan korppukuiva. Mulla on juuri nyt meneillään se kausi, että tarvitsen suihkuöljyn ja erittäin kosteuttavan voiteen komboa iholleni. Protective Body Cream kosteuttaa ihoa välittömästi ja pitkään, mutta silti se levittyy & imeytyy iholle helposti. Voide sopii myös erittäin kuiville ihoalueille. Suositellaan käytettäväksi kaksi kertaa päivässä parhaan lopputuloksen saamiseksi.

 

aco6

 

ACO Pure Glow – Renewing Daily Cleanser

Tästä tuotteesta olen vinkkaillut aikaisemminkin, täältä voi kurkata jutun ACO Pure Glow -sarjasta sekä vinkit aikuiselle sekaiholle. Renewing Daily Cleanser -kasvojen puhdistusvaahto on ollut päivittäisessä käytössäni jo vuoden. Rakastan vaahdon jättämää puhtauden tunnetta iholla. Renewing Daily Cleanser on entsymaattinen kasvojenpuhdistusvaahto, mikä tarkoittaa sitä, että se puhdistaa meikit sekä epäpuhtaudet ja samalla kuorii iholta kevyesti kuolleet ihosolut. Kuorivaa vaikutusta voi tehostaa jättämällä vaahdon kasvoille minuutin ajaksi.

 

aco5

Näiden lisäksi suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan ainakin vielä ACO Sun -tuotteet, niin aurinkosuojat kuin itseruskettavat ovat ihan huippuja! Oliko näistä tai muista ACO-vinkeistäni ollut teille hyötyä tai oletteko te löytäneet omia suosikkeja ACOn tuotteiden joukosta?

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, ACO

Vuoden pimein aika alkaa olla kohta käsillä ja itse otan ainakin kaikki keinot käyttöön, että mielialani pysyisi valoisana kaamoksesta huolimatta. Omaan hyvinvointiin panostaminen ei mielestäni ole turhamaista, vaan päinvastoin äärimmäisen tärkeää. Kohtele itseästi hellästi myös arjessa. Mulle ainakin tulee hyvä mieli pienistä asioista; kauniista kotiasusta, wake-up lightin lempeästä herätyksestä, muutaman minuutin kasvohieronnasta, puhtaista lakanoista, huolella valmistetusta ilta- tai aamupalasta.

ACO-brändilähettiläänä olen päässyt testaamaan sarjan tuotteita laidasta laitaan ja olen löytänyt itselleni ne kaikista parhaiten sopivat tuotteet ja omat suosikkini niin kasvojen kuin vartalon iholle. Nappaa tästä postauksesta talteen kolme tuotevinkkiä, jotka tekevät omasta arjestani hiukan parempaa – ehkä niistä voisi olla iloa sinullekin?

aco5aco2aco3

ACO Rescue Mist kasvosuihke

Kosteuttavan ja virkistävän kasvosuihkeen voi käyttää niin meikin päällä, mutta myös meikittömälle iholle. Suihke rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Viimeistelen meikin parilla kevyellä suihkauksella, iho saa lisää hehkua ja puuterimainen pinta häviää. Kasvosuihke virkistää nuutunutta ihoa pitkin päivää ja se on ehdoton etenkin  vähän pidemmillä automatkoilla ja lennoilla. Rescue Mist on pakattu 75 ml pulloon, joten se kulkee kätevästi mukana laukussa ja sen saa tosiaan napattua koneeseenkin mukaan. Tuotteessa on tosi miellyttävä kevyt tuoksu.

aco4

ACO Renewing Face Oil

Renewing Face Oilia olen hehkuttanut ennenkin! Kosteuttava öljy on erittäin ajankohtainen tähän aikaan vuodesta, kun iho oikein janoaa extrakosteutta. Öljy imeytyy nopeasti, jättäen ihon pehmeäksi, mutta ei kuitenkaan rasvaiseksi. Öljyä voi käyttää sellaisenaan tai sen voi sekoittaa kosteusvoiteeseen. Otan itselleni iltaisin joskus muutaman minuutin enemmän aikaa, puhdistan kasvot ensin huolellisesti, jonka jälkeen teen parit hierovat liikkeet kasvoilleni Renewing Face Oilia käyttäen. Kasvohieronnalla on monia positiivisia vaikutuksia; se rentouttaa ja saa pintaverenkierron liikkeelle. Hieronnan jäljiltä iho on heleä sekä kosteutettu.

aco1aco6

Micellar Cleansing Water

Kolmanneksi tuotteeksi valitsin hellävaraisen, mutta tehokkaan kasvojenpuhdistajan. Micellar Cleansing Water poistaa meikin hellävaraisesti, eikä sitä tarvitse huuhtoa kasvoilta pois eli vettä ei tarvita ollenkaan. Suosin itse tuplapuhdistusta, joten käytän ensin ACO Pure Glow – sarjan vaahtoavaa putsaria, jonka jälkeen laitan ”misellivettä” vanulappuun ja puhdistan vielä mahdolliset meikinrippeet pois.

Aamurutiinini on yksinkertaisempi; sumutan kasvoille misellivettä ja käyn kasvot läpi vanulapulla, jonka jälkeen ihoni on valmis kosteuttaville tuotteille. Misellivesi on nappivalinta reissuun, sillä sitä käyttäessäsi et tarvitse erikseen vettä kasvojen/meikin puhdistukseen ja  koska kyseessä on monitoimituote, niin voit jättää kasvoveden kotiin.

aco7aco_extra1

Kuvat – Maiju Emilia Photography

Huomasin tätä kirjoittaessani, että suosin monikäyttöisiä tuotteita, jotka toimivat kotona arjessa, kuin reissun päälläkin. ACOlla on useita loistavia ihonhoitotuotteita, joten teetti vaikeuksia nimetä vain nämä kolme :)

Yliopiston apteekin sivuilta pääset kurkkailemaan mun ja muiden ACO gangilaisten suosikkituotteet. Sieltä löytyy myös pieni etu teille, ostaessasi kaksi ACO-tuotetta, saat kaupan päälle ACO Face Nourishing Night Cream -yövoiteen. Etu on voimassa 31.10.2019 eli tämän kuun loppuun saakka.

-Maj

1 2 3 4 5 6 83