Siinäpä kevään polttavin kysymys? Olen ystäväni Emmin kanssa samaa mieltä siitä, että mitä pidempi aika edellisestä lenkistä on kulunut, sitä vaikeampaa lähdöstä tulee. Olemme yhdessä hölkötelleet ympäri Tamperetta jo monta vuotta. Yhteinen lenkkeilyharrastus oli helppo aloittaa, koska asuimme naapureina ja olimme molemmat pienten lasten äitejä, joille pelkästään pieni hengähdystauko lapsiperheen pyörityksestä toimi loistavasti motivaattorina. Ensimmäinen tavoitteemme oli osallistua 2014 kesällä puolimaratonille. Nyt puolikkaita on juostuna neljä – ja kuntoni on surkeampi kuin aikoihin. Miten tässä näin on päässyt käymään? Miten löytää lenkkeilyn ilo uudestaan?
Syynä tähän kuntooni ovat varmasti jalkavaivat, jotka alkoivat viime vuoden loppukesästä. Syytän myös lenkkikamun (ja parhaan tsempparin) puutetta, sillä Emmi oli muuttanut pois Tampereelta. Syksyllä jalat kipeytyivät hölköttelemisestä ja se teki minut todella ärtyneeksi. Pidemmänkin tauon jälkeen molemmista jaloista akillesjänteet turposivat ja tulivat kipeiksi. Yritin viritellä muita harrastuksia, kävin joogassa ja salilla, mutta mikään ei oikein ottanut tuulta alleen. Talvella heitin muutamia juoksulenkkejä, mutta voin kertoa, että se oli tahkeaa, jalat lipsuivat ja painoivat, enkä vaan jaksanut juosta. Luovutin ja aloin käymään lähinnä kävelylenkeillä Teppo-koiran kanssa, samalla kun puhuin puhelimessa ja joskus sain myös kamuista seuraa.
Jalkani vaikuttavat nyt vihdoinkin olevan täysin kunnossa, olivat kyllä jo talvella, mutta vasta nyt olen aloitellut lenkkeilyä uudelleen. Ensimmäiset juoksulenkit eivät todellakaan ole olleet mitään herkkua, päinvastoin. Vanha aisaparini Emmi muutti pari viikkoa sitten takaisin Tampereelle ja ajattelimme laittaa lenkkikuviot taas kuntoon, miten mahtavaa! En ikinä kieltäydy lenkistä kaverin kanssa laiskuuden takia, mutta siitä syystä saattaisin silti jättää yksin menemättä. Kiireeseen vetoan myös mielelläni.
Varmasti joku ehkä mietiskelee, että mitä järkeä on lähteä väkisin lenkille. Sen vuoksi, että ärsyttävän alkukankeuden jälkeen lenkkeily on ihanaa. Kun juoksu lähtee kunnolla rullaamaan, niin se on mahtava, sellainen voittamaton tunne. Lenkkeily käy itselleni terapiasta, se on ilmaista, lähteminen onnistuu oman aikataulun mukaan koska vain – ja missä vain, eikä harrastus vaadi käytännössä kuin hyvät lenkkarit. Juoksulenkit selvittävät ajatuksia ja sen jälkeen olo on ihan mieletön.
Siinä tulikin aika monta motivaattoria jo lueteltua, haha! Minua motivoi myös keväinen ilma, mieluummin ulkona juoksentelemassa, kuin sisällä. Tsemppaan itseäni myös uudella soittolistalla ja jotkut sanovat, että uusien sporttivaatteiden hankkiminenkin auttaa. Joskus myös tuntuu mielekkäämmältä juosta paikasta a paikkaan b, eikä mitään perinteistä lenkkiä kotiovelle ja takaisin. Säännöllisyys tulkin tuossa jo aikaisemmin mainittua.
Kolmena edellisvuonna olen ilmoittautunut kesäisin juoksutapahtumiin, mutta tänä vuonna en ole oikein varma, että haluanko? Toki sekin on yksi keino motivoitua, mutta ehkä välivuosi voisi olla paikallaan.
Ykköstavoitteenani on kunnon kohentaminen ja se, että juoksusta tulee kevyempää. En myöskään laittaisi pahakseni, jos farkut lakkaisivat kiristämästä, mutta siitä en jaksa ottaa paineita. Kertokaahan, että millä motivoitte itsenne lähtemään lenkille?