Löysin isänisän kirjojen seasta aikamoisen opuksen, joka oli ilmeisesti aikoinaan kuulunut mummolleni. Armas Ruotsalaisen kirjoittama ”Nuoren äidin käsikirja” vuodelta 1948. Armas Ruotsalainen oli lääketieteen ja kirurgian tohtori eli hän on varmasti ollut oman aikansa arvostettu asiantuntija. Pari päivää tässä olen kuitenkin kauhistellut ja naureskellut vuorotellen kirjan sisällölle ja päätin jakaa pari aika osuvaa riviä teidänkin kanssa..

Ensimmäisillä kirjan sivuilla kerrotaan, että ”Nuoren äidin kirja on tarkoitettu nuorelle aviovaimolle tai oikeammin nuorelle äidille oppaaksi…” Heti mun kohdalle meni koko homma metsään tai oikeastaan tuplaten, koska en ole lasteni isän kanssa naimisissa. Tilanteemme olisi ollut varmasti aivan ennen kuulumattonta tuolloin vuonna 1948.

”Kun nuori nainen joutuu avioliittoon, avautuu hänelle uusi ja ennestään monessa suhteessa outo maailma”  Ni-iin, avioliittoon jouduttiin… Naimisiin päästiin, eiku hetkinen.

Omat lapseni eivät liity mitenkään tämän postauksen teksteihin.

 

Odottava äiti eli raskaan naisen elintavat ja muuta

Kirjassa raskaanaolevia kehotetaan välttämään raskasta työskentelyä, mutta ”mitään syytä ei ole heittäytyä laiskaksi, säästää muka voimiansa ja mennä heti vuoteeseen vähäpätöisten vaivojen takia” :D

”Vaatetuksen tulee olla terveydenhoidon vaatimusten mukainen, tosin voi muotiakin noudataa, kunhan vain ei mennä järjettömyyksiin” -Huh, onneksi!

”Mainittakoon vielä, että synnytys aiheuttaa melkoisia sielullisia ja ruumiillisia ponnistuksia” – Sehän pitää edelleenkin paikkansa, mutta onneksi nykyään on aika hyvät puudutukset helposti saatavilla ;)

Koetuksen jälkeen…

Suositellaan mm. kylpemistä vasta 2-3 viikon kuluttua synnytyksestä. ”Nuori äiti ei tietenkään itse jaksa vielä yksin ja omin avuin tulla toimeen , vaan hänellä tulee olla auttajia…”

”Voinnista riippuen 4-ntenä tai 5-ntenä päivänä synnytyksen jälkeen voi siirtyä hetkiseksi istumaan mukavaan nojatuoliin”

Ikävä kyllä tuohon aikaan totuus taisi olla hyvin pitkälle jotain aivan muuta. Omalla mummollani oli seitsemän lasta ja navetta hoidettavana, joten lepoon ei ollut mahdollisuutta. Haastattelin vanhinta tätiäni ja hän kertoi, että mummoni ehti levätä synnytyksen jälkeen korkeintaan kaksi päivää ja sitten oli pakko palata takaisin ”työhön”. Voi toki olla, että varakkaammilla perheillä oli hiukan toisenlaiset olot ja äidit saivat oikeasti jopa hiukan levätä. Tätini mukaan silti täällä maalla harva naisista ehti levätä synnytyksen jälkeen ja sitä paitsi joka vuosi tuli yksi pienokainen lisää.

Kirjassa kerrotaan myös paljon ”ihmisen taimen” hoidosta, kuuliaisuuteen kasvattamisesta ja sairauksista. Itselleni mm. riisitautia ja ”näivettymistä” sairastaneiden vauvojen kuvat olivat vähän liikaa.

Voi olla, että palaan kirjaan vielä myöhemmin, ollaan nyt kuitenkin kiitollisia siitä, kuinka hyvin meillä asiat on ja kuinka paljon meillä onkaan kaikkea nykyisin.

 

Kivaa keskiviikkoa torstaita:)

-Maj

 

Olettekin ehkä huomanneet jo aikaisemmissa postauksissa Rebekan päällä olevan ihanan turkoosin Phister & Philinan mekon ja harmaan jakun? Niitä ihasteltiin lauantain juhlissakin kovasti. Vaatteet ovat peräisin Vilhelmia-nettikaupasta, josta löytyy vähän erilainen valikoima lastenvaatteita, verrattuna vaikkapa perus ketjuliikkeiden vaatteisiin. Vilhelmiasta löydät Phister & Philinan lisäksi ainakin Mini a turen-, CeLaVin-, Drappa dotin  ja Racoonin vaatteita.

 

Pilehile ei halunnut lähteä kotiin juhlista :”)

Sain valita muutamia vaatteita Vilhelmiasta omille lapsilleni ja oi voih, kun ne sitten tulivat minulle postitse kotiin. Ne olivat vieläkin suloisempia, kuin kuvissa. Kannattaa käydä tsekkaamassa ehdottomasti Vilhelmian tarjonta, etenkin jos mielii sellaisia vaateita, joita ei ihan joka toisella olekaan. Olisin ehdottomasti tilannut tämän paidan, mutta ikävä kyllä mulla ei ole 4 tai 6-vuotiasta tyttöä :/ Niin söpö!

Pienenä bonuksena vielä on, että te Magicpoksin lukijat saatte Vilhelmiassa asiodessanne -20% alennusta ostoksistanne. Tilausta tehdessänne kirjoittakaa vain alennuskoodi kenttään magicpoks. Koodi on koko kesäkuun ajan voimassa :)

 

-Maj

1 276 277 278 279 280 281 282 316