Elämäni on tällä hetkellä nii-in tätä:

Koti ja vauva.
Ja vauvakavereita…
Sekä vauvaharrastuksia.

Joudun silti miettimään nyt jo pikkuhiljaa työjuttuja. Olen pohdiskellut, että miksi meillä ”nykynaisilla/äideillä” on niin kiire joka paikkaan, kun kyllä ne työt siellä odottaa. Miksi ei vaan voisi unohtaa hetkeksi itseään, keskittyä siihen pieneen uuteen ihmiseen ja olla sen lyhyen hetken vain toista varten. Silloin kun se toinen on vielä pieni ja tarvitsee eniten äitiään.

Se ei ole niin helppoa, siis olla vain toista varten. Kun kotiakin pitäisi siivoilla, pitäisi vähän harrastaakin jotain  ja pitää huolta itsestään, ”kyllä minä kuulkaa osaan ja pystyn”” Aina ei vaan pidä. Välillä on hyvä antaa kaiken olla.

Ristiriitaista? Ehkä vähän. Itsestään huoltapitäminen, se oikeasti piristää mieltä ja omista harrastuksistakin saa energiaa. Mutta jos olen tarpeeksi väsy, niin teen vain sen, mikä parhaalta tuntuu. Voi olla, että joskus päivä vaan kuluu yöppäreissä hipsutellessa. Niin uutta mulle, ei kai sitä ennen sillälailla, paitsi ehkä darrassa…

Kotiäitejä ei mielestäni arvosteta tarpeeksi, paitsi ehkä toiset äidit osaavat arvostaa, kun tietävät mitä se on pahimmillaan ja parhaimmillaan… Itse voisin olla kotona paaalljooon pidempään, jos minulla olisi mahdollisuus. Ehkä onkin osittain, katsotaan! Kaikilla tietystikkään ei ole mahdollisuutta valita kotona oloa ja jossain tilanteissa voi olla kaikille parempi, että se äiti tosiaan menee sinne töihin.

Btw se toista varten oleminen on erittäin raskasta yöllä.
Vaikka pallopäätä käy sääliksi niin kovin, masuun sattuu, itkettää, auttakaa.

Lopputulos osittain valvotuista öistä on sitten välillä tämä:

Erittäin Väsynyt Äiti.

Oon itse usein aamulla muutaman tunnin ihan ”kuollut”,  mutta kyllä se päivä siitä sitten pikkuhiljaa lähtee käyntiin. Tälläkin hetkellä olo on taas melko pirtsakka, jes.

Sellaisia pohdintoja.

Arvatkaa mihin oon menossa?
Intialaiseen päähierontaan ja kuumakivihierontaan, mieletöntä. Maanantaina varaan ajan!

Toivottavasti hoidoista palaa takaisin Entistä Ehompi Äiti.

-Maj

Alan pikku hiljaa olla sitä mieltä, että onnellisuuteen tarvitaan unta. Ihminen tulee hulluksi ilman riittävää lepoa, ainakin jossain vaiheessa. Joillekin riittää vähempi, jotkut tarvitsevat enemmän. Olen ajatellut nukkumista lähiaikoina melko paljon. Päiväunia, kunnon yöunia, pikku torkkuja, 12 tunnin megaunia… Teille on tullut varmaan jo selväksi, että Rebekkalle riittää se ”vähempi”. Mulle riittäisi, hmm… sanotaanko, että kohtuullinen määrä unta…

”Nuku ite!”

Olen ollut päivän yksikseni Tepon ja vauvan kanssa. Ajattelin, että kävelylenkki piristää meitä kaikkia, mutta jossain vaiheessa lakkasin ajattelemasta niin, koska vettä tuli kuin aisaa, vauva itki vaunussa ja Teppo oli vähän kuriton, se vaan poukkoili joka suuntaan. Palattiin sitten kotiin läpinmärkinä, eikä ehkä niin piristyneinä, kuin tarkoitus oli.

Mulla on kaikunut koko päivän ajan päässäni pari legendaarista lausetta, tiedättekö ”nauti nyt siitä, kun se vauva on vielä pieni” ja ”nuku silloin kun vauvakin nukkuu, unohda kotityöt”…. Välillä se on vähän vaikeampaa kuin uskottekaan.

Toisaalta en haluaisi ikinä palata entiseen elämääni, aikaan ennen Repsua. Sitäpaitsi on aika armollista, etten muista enää miltä tuntui esimerkiksi nukkua sunnuntai aamuisin niin pitkään, kuin ikinä huvittaa. Joskus, jonain päivänä mä varmasti toivon, että olispa minulla vieläkin pienenpieni suloinen vaavi, niin selviäisin vaikka ilman nukkumistakin…

kohmeiset kädet.

Takaisin kotiin.
Ahdas hissi, märät vaatteet…
Tiedättehän te, joskus pienempiki syy riittää kiukutteluun.Äidit tulevat kumminkin aika pienistä asioista iloisiksi.
Tyytyväisestä vauvasta, iloisesta hymystä, hyvästä ruuasta, siististä kodista…Tänään on saunavuoro ja sitä ennen kipaisen työkavereiden kanssa nauttimaan lasillisen kuoharia, IHANAA.-Maj
1 278 279 280 281 282