Miikan vanhempien vintistä löytyi aikanaan Miikalle itselleen hankittu vauvan kehto. Kehto on ollut aikoinaan käytössä myös Miikan veljellä, Viivillä, sukulaisten ja tuttavien vauvoilla. Alkuperäinen kehto on näkövammaisten valmistama  ja sen nimi on ”Viivi-vauvan sänky”. Samanlaisia kehtoja näyttäisi olevan myynnissä vieläkin, lisää infoa löydät halutessasi täältä. Kehto tarvitsi mielestäni päivitystä ja päätimme vähän ”tuunata” sitä tulevaa vauvaa varten…

 

Tässä kunnossa kehto oli alunperin. Pinnojen pehmusteet ovat tehty itse 70-luvulla ja tuo verho-osa on jo 2000 lukua ;)

 

Ensiksi maalia pintaan…

 

Suojatut renkaat.

 

Tämän asian olisi voinut hoitaa järkevämminkin, kuin käyttämällä Spray-maalia, josta puolet meni hukkaan, mutta… Tällä kertaa se vaan meni nyt näin. Me ei edes hiottu tai yritetty pestä pois lakkausta vaan suihkuteltiin kylmiltä menemään vaan.

Maalia suihkittiin kaikkiaan kolme kerrosta, joiden välissä maalin piti antaa hiukan kuivahtaa. Jos joku teistä päättää joskus tuunata jonkin vastaavan rottinki-kalusteen, niin en tosiaankaan sitten suosittele spray-maalia….

 

Lopputulokseen olen kuitenkin verrattaen tyytyväinen. Räsymatto-kangas on Marimekosta ja se on samanlaisilla ”nepparilenksuilla” kiinnitetty kehtoon, kuin alkuperäinenkin versio.

 

Tämä yläosa pitäisi vielä harsia muutamalla pistolla kiinni, mutta muuten sekin on valmis.

 

Mielestäni kehto on nyt raikkaan ja ennen kaikkea enemmän meidän näköisemme eli voi sanoa, että muutos on oikein onnistunut! Nyt kehto odottelee täällä kotona käyttäjäänsä syntyväksi.

 

 

-Maj

 

Valitusviesti-postauksessa ehdoteltiin, että etsisin meille ”lapsellista” seuraa ja teinkin heti työtä käskettyä ;) Ei vaan… itseasiassa mulla kyllä on ihania kavereita, joilla on lapsi tai kolmekin :D Iltaisin vain on vähän hankala järjestää treffejä, koska kaikilla on ne omat iltarutiinit ja isommilla lapsilla harrastukset ym. Lasten sairastelusta johtuen myös joudutaan peruuttelemaan tapaamisia. Keväällä ja kesällä liikkuminenkin paikasta a paikkaan b on taas  paljon helpompaa ja miellyttävämpää lasten kanssa. Tänään me todettiin yhdessä, että takana on aika pitkä ja pimeä talvi, liikaa rutiineita… Kevät olisi jo tosi tervetullut. Pieniä kivoja muutoksia kaivataan jatkuvasti arkeen, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin viikottain. Meillähän sitä muutosta on tilattu aika isossa mittakaavassa ja kohta se sieltä ehkä saapuukin, rytinällä… Veikkaan, että lopulta kevät vaihtuukin aika nopeasti kesään.

 

 

 

 

 

Tämä päivä vaihtuikin ihan ”vilauksessa” iltaan, mutta paljon ehti tapahtua siinä välissä. Onneksi on viikonloppu! Jos joku miettii, että miten viikonloppu eroaa arjesta mulla, kun en käy töissäkään, niin siten, että tässä huushollissa asuvalla kaksilahkeisellakin on vapaata, ihanaa. Onko teidän mielestä säälittävää myöntää, että mm. tämän viikon kohokohta on sauna ja Putous? Ihan sama, myönnän silti :D

 

-Maj

 

ps. Viikonloppuna on tulossa ainakin yksi kiva postaus ”vauvahankinnoista” tai ehkäpä sen voisi luokitella myös tuunaus-postaukseksi ;)

 

1 292 293 294 295 296 297 298 316