Tämä postaus on kirjoitettu maaliskuussa 2010, vanhasta blogistani nappasin :)


On kiva olla, jos ei ole mitään suurempia ”vaivoja”. Minulla on mennyt kaikki tosi hyvin. Tosin viime yö oli vähän katastrofi, heräsin viisi kertaa veskiin, kerran syömään ja lueskelin kirjaa keskellä yötä ja pyöriskelin pari kolme tuntia sängyssä, monelle odottajalle varmaan tuttujuttu? Aamulla tuntui, että en ole nukkunut minuuttiakaan, no onneksi olen mammiksella ja voin ottaa päikkäreitä sitten pitkin päivää. Tosin päikkärit ei yleensä kuulu tapoihini, vaikka koitan ottaa rennosti niin sorrun puuhaamaan koko päivän kaikkea mahdollista (ja mahdotonta) niin, että olen 11 aikaan illalla sitten ihan puhki.



Eilen lääkäri toivotteli tsemppiä synnytykseen ja epäili, että ei menisi kovinkaan montaa viikkoa enää siihen, että baby tupsahtaa maailmaan.




Tällä viikolla meillä on aikamoista vipinää, koska ystäväni sirkku oli maanantaista tiistaihin yökylässä, Miikan tytär Viivi tulee tänään ja jää yöksi. Huomenna voi olla, että tätinini miehineen tulee pikavisiitille. Velikultani tupsahtaa torstaina (ja viipyy varmasti lauantaihin saakka) ja Saara tulee perjantaista ja kyläilee ehkä keskiviikkoon saakka. Aikamoista, vai mitä?




Olen sosiaallinen luonne ja ehdottomasti ”perheihminen” ja nautin siitä, ettei tarvitse olla yksikseen. Mun ajatukset muutenkin pyörii niin paljon synnytyksen ympärillä, että hyvä kun muut vie ne välillä toisaallekin. Jännittää vaan niin pirusti:D



Pieni oikaisu tähän väliin, koirien nimet ovat Armas ja Oiva,
koska olin vallan unohtanut, että heidän serkkunsa olikin jo nimetty Jaloksi;)



Mun mammiksella siis nautitaan kavereiden ja sukulaisten seurasta. Saaran kanssa aikomuksissa olisi käydä jalkahoidossa ja tehdä muitakin tyttöjen juttuja, ihanaa:) Mitä te olette touhunneet äitiyslomallanne, harvempi mamma varmaan kuitenkaan istuu kotona odottamassa ajan kulumista? Tilannehan on varmasti toisenlainen jos kotona on lapsia jo ennestäänkin:)






Olen ehkä maailman kärsimättömin ihminen ja inhoan kaikenlaista odotusta. Olen sellainen nyt heti-ihminen, oli kyse sitten hiusteenleikkuusta tai verhojen hankinnasta… Mielestäni tämä vauvan odottaminen on sujunut kuitenkin melko hyvin näin kärsimättömältäkin.





Sairaalakassitkin odottelee jo pakattuina ja kaikki muutkin tavarat alkaa olla valmiina. Oman äitini veikkaus on, että kaksi viikoa ja sitten se tulee, mitäs te veikkaatte? Yleensähän se eka vauva menee ennemmin yli…



Mulla on käytössä pari lisä tyynyä, että saa paremman asennon tämän masun kanssa.

Miika saa nukuttua silti hyvin, vaikka minä heräilisin miten paljon hyvänsä. Luojalle kiitos noista erinomaisista unenlahjoista:) Teppo taas teputtelee perässäni aina kun nousen sängystä…




Sellaista, nyt piirtelemään Viivin seuraksi ja odottelemaan, että lasagne tulisi uunista!




-Maj


Tänään meillä oli pitkästä aikaa vauvakahvila-päivä. Paikalla oli 5 lasta ja tietysti äidit siihen päälle.

Rebekka viihtyy niin hyvin porukassa, kuten minäkin…


Wilkku ja Rebe.
Wilkku näyttää Rebekalle, miten homma toimii. Rebekka ottaa jo kovasti mallia vuoden ikäisestä lempparipojastaan.
”Kato näin se toimii”
Oliver ja synttärikortti.
Viikon luontokuva :D
”Täältä tulee prinsessa”
Greta tuumii :)





Kahteen tuntiin mahtuu uskomattoman paljon touhua…
Vauvajengillä ei tule tylsää :)
Vauvakahvilalla oli kiva aloittaa viikko,
on niin piristävää vaihtaa kaikkien kanssa kuulumisia ja siinä samlla syöpötellä aamupalaa.
Hyvää maanantaita kaikille!
-Maj