Luulin julkaiseeni tämän postauksen lauantaina, mutta löysin sen luonnonksista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Rebekka lähti viikonlopuksi mun veljen matkassa Ylivieskaan vanhempieni luokse. Mun veli on kyllä ihana, monestakin syystä, mutta erityisen kiitollinen olen siitä, miten ihana eno hän on lapsilleni. Petteri jaksaa touhuta lasten kanssa ja eno onkin super toivottu vieras, rakas pelikaveri ja vaikka mitä. Meillä ollessaan hän saa aina vastata kysymykseen ”jäätkö sä meille yöks?”

Viime kesänä Petteri otti Ylivieskaan mukaansa Samuelin, joten siksi nyt oli vuorossa Rebe. Mun mielestä on myös kiva viettää aikaa vain toisen lapsen kanssa kahdestaan – ja hekin nauttivat saadessaan kaiken huomion.

poikien asut 1poikien asut 2

Kysyin Rebekalta viime kesän kohokohdista ja meidän kahdestaan viettämä viikonloppu nousi yhdeksi niistä. Ei tehty mitään ihmeellistä, valvottiin vähän myöhempään, pyöräiltiin eväiden kanssa rantaan ja oltiin vaan. Lapset saavat aina nukkua vieressäni, kun ovat yksinään, sekin on tärkeä juttu. Peittelin juuri hetki sitten pojan nukkumaan ja hän toivoi, että maanantai ei koittaisi vielä pitkään aikaan, voi toista pientä.

Tänään me nukuttiin vähän pidempään, syötiin aamiaista myöhään ja suunnattiin sitten kaupunkiin. Syötiin lounaaksi Samuelin toiveesta sushia, käytiin parturissa, kaupoissa ja Superparkissa.

Napattiin myös nämä muutamat kuvat. Lapset näkyvät nykyään niin vähemmän blogissa, meillä tuntuu olevan niin paljon kaikenlaista puuhaa, että en edes ehdi miettimään kuvailemista. Tänään kuitenkin oli aikaa muutama minuutti.

poikien asut 3

Takki – Gugguu *saatu
Neule – Pura *saatu
Farkut – Lindex
Tennarit – adidas

poikien asut 4poikien asut 5poikien asut 6

En edes muista koska olisin julkaissut lasten asuja tai muita tyylijuttuja täällä. Tyyppien tyyli on muuttunut niin paljon heidän kasvaessaan. Kiinnostaako teitä lasten asut tai tyylijutut yhtään?

-Maj

Miten se voi taas olla jo perjantai? Viikko on mennyt ihan hurjaa vauhtia ja ihan kaikilla mun ympärillä olevilla ihmisillä tuntuu olevan sama meininki. Duunit, lapset ja arkikuviot vievät mennessään ja ihan hyvä juuri näin. Kerrankin on sellainen tilanne, että en odota mitään, ei ole lomaa varattuna tai mitään erityisiä suunnitelmia – enkä sellaisia juuri nyt kaipaakaan. Haaveissani on vaan mahdollisimman hyvin rullaava arki.

toppikset_1toppikset_2

Ollaan keskusteltu (erittäin vakavasti) lasten kanssa arjen pelisäännöistä. Rebekka on nyt tokalla luokalla ja häneltä odotan jo osallistumista yhteisiin kotihommiin. En tietenkään pyydä häneltä mitään isoja juttuja, mutta jotain kuitenkin. Tiedostan, että olen hyvin pitkälle tehnyt kaiken lasten puolesta ja nyt tilannetta on vähän haastellista muuttaa.

Kun lapset olivat pienempiä niin meillä oli käytössä pistetaulukko, joka oikeastikin oli tosi toimiva. Millaisia asioita te odotatte teidän ala-asteikäisiltä lapsilta? Osallistuvatko he kotiaskareisiin ja jos, niin millaisiin? Olisi todella mielenkiintoista tietää!

toppikset4

Takit ja asusteet – Gugguu *saatu
Molempien farkut – Zara
Samuelin kengät – adidas
Rebekan kengät – Zara

toppikset5

Meillä täällä keskustelu käy kuumana ja saapa nähdä millaisiin ratkaisuihin päädytään. Tosi mielelläni kuulisin teidän kokemuksia ja fiiliksiä näistä jutuista myös :)

-Maj

ps. Magicpoksin instatilillä on käynnissä arvonta, jonka palkintona on 100 euron arvoinen lahjakortti Gugguulle – arvonta on käynnissä sunnuntaihin saakka, joten käykäähän osallistumassa viikonlopun aikana. 

 

1 2 3 4 5 131