*Kaupallinen yhteistyö, Arla & Asennemedia

Uusi viikko startatkoon reippaasti, lupasin tsempata itseni liikkumaan ja pysyn myös lupauksessani. Itseasiassa aloitin jo; teimme Teppo-koiran kanssa ylimääräisen mutkan aamulenkillä, harmaan loskaisesta säästä huolimatta. Tuumailin juuri, että kyllä kai juokseminenkin tuolla loskassa onnistuu, sehän on kaiketi vain asennekysymys. Voisin silti tällä viikolla lähteä kiipeilemään tai tramppaparkkiin, eikä se perinteinen salitreenikään huono vaihtoehto ole. Trampoliinillä pomppiminen on niin hauskaa, ettei sitä edes tajua tavallaan liikkuvansa, vaikka tunnin hyppely kuluttaa energiaa ainakin saman verran kuin saman kestoinen hölkkälenkki ja syvät vatsalihakset saa siinä samalla tehokasta treeniä.

arla+_7

arla+_12

Tänä talvena on tullut hehkutettua talviuintia ja uimapaikkojen ruuhkasta päätellen aika moni muukin on huomannut kylmä veteen pulahtamisen mahtavuuden ja sehän on vain ”positiivinen trendi” kuten ystäväni Otto sanoi. Usein yhdistän avantouintiin myös lenkin. Niin Rauhaniemen kuin Kaupinojankin saunan vierestä lähtee ihan täydelliset lenkkeily- sekä hiihtomaastot, joten kaikki mahdolliset välineet mukaan ja auto parkkiin saunan viereen.

Molemmista paikoista pääsee myös Näsijärven luisteluradalle, jonka Siilinkarilta Siivikkalaan asti menevälle radan osuudelle tulee pituutta 20 km. Luistellessa pakara- ja reisilihakset saavat kyytiä ja sen kyllä tuntee ja huomaa jälkikäteen, huh!

arla+_9arlamore4

Mun paras sporttailukamu täällä Tampereella on Repekka. Kilautan ensimmäisenä aina hänelle, jos kaipaan kaveria lenkille tai mihin vaan urheiluhommiin. Me ollaan molemmat innokkaita testamaan oikeastaan mitä tahansa liikuntalajia ja tsempataan toinen toisiamme liikkeelle. Pakko tosin myötää, että meistä kahdesta mä olen se joka kaipaa enemmän painostusta, Repe on tolkuttoman hyvässä kondiksessa, mistä tuolla naisella oikein riittää sitä energiaa? Olisipa useammin mahdollista varata liikunnalle aikaa mooonta tuntia tai vaikka koko päivä. On niin kivaa yhdistää useampi laji, mun lemppari taitaa olla Flowpark, juoksu + lenkki -kombo, ai että, tule jo kesä!

Mulla on yleensä jotain pientä syötävää mukana, jos käyn ennen avantoon & saunaan menoa sporttailemassa. Kerran tai pari on käynyt niin, että syöminen on unohtunut ja sen kyllä huomaa, olo on voimaton ja nuutunut. Juttu ei niin sanotusti luista yhtään jos kropasta loppuu energia. Mulle ei tule välttämättä varsinaista ”nälkäkiukkua”, vaan muutun apeaksi ja hiljaiseksi. Arla on lanseerannut uuden Arla & More tuoteperheen, joissa on valikoima täyttäviä ja terveellisiä välipaloja. Juuri sellaisia, jotka on helppo napata kaupanhyllyltä nopeasti matkaan. Näissä tuotteissa on kiinnitetty huomiota myös pureskeltavuuteen, joka on tärkeä osa kylläisyyden tunnetta, niin totta! 

arla+_10arla+_6arla+_8arla+_3arla+_2

Välipalat nautiskellaan tietenkin talviuintipaikan pukuhuoneessa. Mä toin treenikamulleni maisteltavaksi Arla& Moren mustikan makuisen kaura kerros-Skyrin. Välipalassa on 15 % mustikkaa/aprikoosia + päällä proteiinipitoista ja rasvatonta skyriä. Purkin mukana tulee myös lusikka, joten välipalan saa kätevästi syötyä ihan missä tahansa. Koostumus on juurikin kauran ansioista pureskeltava ja molemmat maut olivat hyviä, en oikeasti osaa päättää kumpi näistä kahdesta olisi enemmän omaan makuuni.

arla+_1

Arla & More välipalat löytyy nyt kauppojen hyllyiltä, bongasin ne itse jogujen vierestä.
Lähtekää tekin tällä viikolla liikkeelle, vaikka kokeilemaan jotain uutta lajia
– koska miksi ei? 

Ja hei, aprikoosi vai mustikka?
Tamperelaiset Kaupinoja vai Rauhis?

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & LV Suomi

Aloitan usein aamuni paitsi napsauttamalla kahvinkeittimen päälle, niin myös laittamalla pyykit pyörimään. Ihan oikeasti, voin käsi sydämellä sanoa, että pidän todella pyykkäämisestä. Pidän myös pyykkien lajittelusta ja silitän melkein kaikki pyykit, yöpaidat ja lakanatkin. Isäni tietää mistä narusta vetää, kun haluaa piristää tytärtään; hän kiikutti viime viikolla minulle yllärilahjaksi höyrystimen – meinasin kuolla onnesta. Silmäni lepäävät säntillisesti pinotuissa riveissä puhtaita, silitettyjä tyynyliinoja tai astiapyyhkeitä, niin nättiä.

Pesukoneen tasainen humina on mielestäni yksi rauhoittavimpia ääniä ja hyvä niin, sillä sitähän saa lapsiperheissä kuunnella väkisinkin usein, meillä miltei päivittäin. Olen myös tarkka pyykkääjä, pesen kaikki värit erillään ja noudatan tarkasti pesuohjeita. Ainoastaan käsin pyykkääminen ei ole juttuni, mutta sitä vartenhan pesukoneesta löytyy käsinpesu-ohjelma.

pyykinpesu1

Moni myös on udellut, että kuinka vaikkapa meidän lastenvaatteet pysyvät niin siisteinä pesusta toiseen? Suosittelen ensinnäkin tarkistamaan aina vaatteen pesuohjeet ja lajitelemaan pyykit tarkasti värien mukaan. On myös tärkeää käyttää oikeanlaista pesuainetta; värillisille pyykeille löytyy erityisesti kirjopyykille tarkoitettu pesuaine ja vastaavasti valkopyykille löytyy oma pesuaineensa. Hajusteeton ja väriaineeton LV Color Pyykinpesuneste  sisältää värien suoja-aineen, joka sitoo veteen irronneet väriaineet, niin ettei muu pyykki värjäänny. Hajustettomalla LV Colorilla sopii pestä hyvin niin vauvan pyykit kuin gore-tex -vaatteetkin. Ainakaan itse en tahdo tuoksua pesuaineelle tai kemikaaleille, vaan mielummin suihkautan iholleni lempituoksuani.

juoksu1
pyykinpesu4

Lasten käyttövaatteita meillä pestään luonnollisesti paljon, mutta suuri osa pyykeistä on myös urheiluvaatteita. Rebekalla on muutaman kerran viikossa voimistelua, Samuel harrastaa 2-3 kertaa futista ja sählyä ja mä heitän pyykkikoriin hikiset kamat jokaisen juoksemani lenkin jälkeen eli monta kertaa viikossa. Lasten ulkovaatteet, erityisesti vettä hylkivät kuorihousut, ovat etenkin Samuelilla likaisena ihan jatkuvasti.

Pyrin pesemään aina täysiä koneellisia, eikä se tässä elämäntilanteessa ole kovin vaativa tehtävä. LV Sport Pyykinpesunesteen koostumus on suunniteltu erityisesti ulkoilu- ja urheiluvaatteiden sekä niissä olevien tahrojen pesuun matalissa lämpötiloissa. Treenivaatteiden käyttöikää ei pidennetä pesukertoja vähentämällä, päinvastoin, sillä ihosta erittyvä rasva voi alkaa kertyä tekstiiliin, jos vaatetta ei pestä oikeissa lämpötiloissa & tarpeeksi nopeasti käytön jälkeen. Vaatteisiin kertynyt rasva taas heikentää treenivaatteen teknisiä ominaisuuksia, kun vaate ei siirrä enää hikeä pois iholta entiseen tapaan.


juoksu5
juoksu3
pyykinpesu2

Täydet koneelliset ovat askel ympäristöystävällisempään pyykinpesuun, mutta on vielä pari muutakin juttua, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Minulla oli ennen paha tapa läträtä pesuainetta liikaa, se ei tee pyykistä yhtään sen puhtaampaa. Liiallinen pesuaineen käyttö kuormittaa vain ympäristöä ja jätevedenpuhdistamoa, joten muista säännöstellä pesuaine pyykin likaisuuden ja veden kovuuden mukaan.

Uutta pesukonetta hankittaessa kannattaa valita se vastamaan juuri omia käyttötarkoituksiasi; pieneen talouteen ei kannata hankkia turhan isoa konetta. Kannattaa myös valita energiatehokas pesukone ja hyödyntää mahdollisuukisen mukaan aina eko-ohjelmat. Luonnollisesti kannattaa myös huolehtia vaatteistaan hyvin, pestä ne oikein ja sitä kautta pitkittää vaatteen käyttöikää.

juoksu6

Tämä viileä maanantaikin lähti käyntiin kivasti, pyykit pyörii koneessa ja ajattelin heittää päivällä nopean lenkin metsässä. Haaveissani on, että hyvät fiilikset jatkuisivat läpi viikon.

Huolehtikaahan tekin itsestänne ja ympäristöstänne erityisen hyvin. Suokaahan muutama ajatus myös vähän ekologisemmalle pyykinpesulle, ei auta väittää etteikö pienillä asioilla olisi väliä. On niillä. Turhaanhan se on töräyttää annostelumittaan kaksinkertaisesti pesuainetta jo ihan rahansäästösyistäkin – ja jos sitä pyykkiä ei ole kertynyt tarpeeksi täyteen koneelliseen, niin pidähän vapaapäivä pesuhommista ;)

Niin ja hei, mikä on sun lemppari arjen askareista? Oletko pyykkimuijia, kuten minäkin? Pesisin koska vaan mielummin pyykkiä, kuin veisin roskia. Tai laittaisin ruokaa tai mikä inhottavinta, siivoaisin vessaa.

-Maj

1 2 3 4 24