Hei, kurkatkaahan Mammatyylien puolelle, siellä ei tällä viikolla ilmestynytkään viikon tyylimamma-postausta, vaan on esittelyssä on isän tyyli, ihan ensimmäistä kertaa. Sitä on toivottu useamman kerran – ja nyt sain suostuteltua Mikan kuvattavakseni sekä kertomaan omasta tyylistään blogissa.

Mitäs mieltä te olette, näkisittekö jatkossakin tyylimammojen seassa myös miespuolisia tyylitaitureita eli oliskos ne sitten ”isätyylejä”? 

-Maj

Saimme eilen ihan mahtavia uutisia, veljeni muuttaa tänne Tampereelle. Hänen tuleva työpaikkansa varmistui juuri – ja sopivan asunnonkin löysimme tänään, niin mielettömän ihanaa. Nähdään jatkossa Petterin kanssa varmasti useammin ja voidaan porukalla touhuilla kaikenlaista kivaa, lapset ovat myös enemmän kuin innoissaan enonsa muutosta.

Veljeni kanssa meillä on samanlainen vaatemaku, innostumme samoista jutuista vaatekaupoilla ja käymme shoppailemassakin usein yhdessä. Jutskailimme tänään tulevan kevään vaatehankinnoista, Petterillä on hakusessa bombertakki ja itse mietin mahdollisia kenkähankintoja.

Kuvasin veljeni asun, sillä simppeli ja pelkistetty kokonaisuus oli mielestäni oikein toimiva. Lisäisin vielä asuun aurinkolasit, käärisin hiukan lahkeita ja jalkoihin sujauttaisin Adidaksen valkoiset Superstarit, ai että. Ovatkohan omat Super Starini tallessa vanhempieni luona? Mulla oli mustat sekä valkoiset ja niissä niin coolit punaiset, ylileveät nauhat. Fanitin myös Limb Bizkitiä. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERATakki – Tiger Of Sweden
Paita – Carlings
Housut – Dr.Denim
Kengät – Nike Koston

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMÄ OLEN NIIN ILOINEN. Tervetuloa Tampereelle pikku-veikka!

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 8 15