Hankin Zarasta mustan untuvatakin joskus 3-4 vuotta sitten, se oli ihan pakko saada. Sitten tulin raskaaksi ja kiukulla temmoin takin vetskaria kiinni ison mahan kanssa ja huonostihan siinä kävi, ehkä myös vetskarissakin saattoi olla valmiiksi pientä vikaa. No okei, KATSOKAA NYT TÄTÄ MAHAA, ei ihme, että takki meni rikki ;”D  Silti… Muutamissa Zarasta ostamissani vaatteissa on ollut jotain valittamista, pari sieltä ostettua keinokuitupaitaa ovat ainakin menettäneet pesujen myötä muotonsa, ihan lopullisesti. Tiedättehän ilmiön, lyhyt ja leveä? En muuten pääse yli tuosta raskausvatsastani, se ei todellakaan ollut mikään pieni ja sievä :D

Jossain vaiheessa tuntui, että kaikilla, siis ihan kaikilla oli tuollainen samantyyppinen takki, eikä omani tuntunutkaan enää niin ihanalta. Olin jo heittämässä pois rikkinäistä takkia, mutta mutsi ehdotti, että annetaan sille vielä mahdollisuus. Takki lähti Ylivieskaan korjattavaksi ja palautui sieltä entistä ehompana, uudella vetskarilla. Toisinaan kaivan korjatun takin kaapistani, siitä voi helposti pyyhkäistä liat pois, se on tosi lämmin ja muutenkin kaikinpuolin käytännöllinen, olen nimennyt sen mutsitakiksi. Takissa tulee niin mammafiilis, enkä tiedä onko se huono vai hyvä asia? Sanokaahan te?

untuvatoppatakki1 untuvatoppatakki2 untuvatoppatakki3 untuvatopptakki4Toppatakki – Zara
Huivi – Selected Femme
Paita – Gina Tricot
Laukku – Michael Kors
Kengät – Selected Femme

 untuvatopptakki6Eilen illalla tuuli puhalsi ja vettä ripotteli, oli kunnon myrsky. Kietouduin mutsitakkiini ja lähdin Tepon kanssa kävelylle, pysyin lämpinä ja kuivana. Edellisen kerran takki oli käytössä viime vuonna, kun oli oikeat paukkupakkaset. Kieltämättä vyö kiinni tuo takki näyttää ihan naurettavalta. Mitä sanotte, kiertoon vai käyttöön?

-Maj

Juhlat Ilveksessä sujuivat tosi kivasti eilen, toki siitä saa hiukan nyt kärsiä, kun tuli valvottua niin pitkään. Nopealla vilaisulla tulin siihen tulokseen, että näillä kekkereillä oli eniten erilaisia glitter- ja paljettiasuja. Monilla oli asuja, joissa tosi samantyyppistä kuosia, mitä mun mekossa ja Idan haalarissa. Paljon toki oli muutakin, perinteisesti myös niitä pitkiä tafti-iltapukuja, jotka eivät ehkä omaan tyylini istuisi.

 

ilves_asu1ilves_asu2Mekko – River Island
Laukku – Michael Kors
Kengät – Zara

ilves_asu3 ilves_asu4ilves_asu5Lindan ihanan muhkean nutturan takaa kurkistaa mitkä muutkaan kuin pupunkorvat, oliko taas pakko? näköjään :D

Tuossa käytävällä valo vaihteli ja kuvaaminen oli vähän haastavaa, mutta nämä muutamat otokset sain haalittua kasaan. Tänä iltana päästään sitten ihailemaan pukuloistoa oikein kunnolla, jes!

-Maj

1 146 147 148 149 150 151 152 199