Rauhaniemen kansankylpylä on kyllä ehdottomasti yksi sellaisista paikoista, joissa minun on helppo hengittää. Saunan lauteilla vitsit lentää verkkaisesti, ainakin vakkareiden kesken ja löylynheittäjän paikalla istuvan kiusoittelu kuuluu asiaan. Aina kehotetaan nakkaamaan lisää vettä kiukkaalle, kunnes hetken päästä yläpenkillä jupistaan, että korvat irtoavat kuumuudesta. Rauhikseen ovat tervetulleita kaikki ja ihmiset saavat olla juuri sellaisia kun ovat. Saunassa vallitsee aina tietynlainen yhteisöllisyys tai ainakin yhteisymmärrys.

Kerroin viime talvena hurahtaneeni avantouintiin, mutta kyllä Rauhis on ihana paikka näin kesälläkin. Rantsukallioille tekee mieli jäädä istuskelemaan kylpemisen jälkeen ja kioskikin on avannut ovensa. Pukukopissa spekuloitiin, että onko jätskipallon hinta noussut viime kesästä?

Me Miikan kanssa pohdiskeltiin, että mitä kivaa tekemistä tässä keksisi, kun kerrankin ollaan kahdestaan kotona. Suunnittelimme lähtevämme leffaan ja syömään, mutta sitten aloin miettimään, että niinkö todella? Haluanko istua hiljaa pimeässä teatterissa karkkia mussuttaen? No, en todellakaan, en missään nimessä halunnut. Lennosta ehdotin, että otetaanko sittenkin fillarit alle ja suunnataan Rauhikseen? Miikalle sopi mainiosti – ja vaikka itse sanonkin, niin se taisi olla koko viikon paras idea.

 

rauhis1
rauhis3

Puolison ja itseasiassa koko parisuhteen kadottaa niin helposti ruuhkavuosien pyörityksen alle. Ainakaan itseni ei ole helppoa irtautua totutusta, vähän kiireisestä arjesta. Meillä molemmilla on lasten juttujen lisäksi aika paljon omia harrastuksia ja menoja, eikä me aikoihin olla tehty yhtään mitään ihan kahdestaan. Lastenvahtia tulee pyydettyä vain silloin, kun tiedossa on jotkut yhteiset juhlat ja sellaisissa tilanteissahan sitä  ollaan muiden ihmisten ympäröimänä, eikä suinkaan vietetä kahdenkeskeistä aikaa.

rauhis2
rauhis4
rauhis5
rauhis6

Ennen fillarointia olin heittänyt hölkkälenkin ja lähtiessämme kello oli jo sen verran paljon, että 11 kilometrin matka Rauhikseen piti polkea suhteellisen vikkelästi ehtiäksemme ennen saunan sulkemista paikalle.

Takaisin poljettiin hitaampaa tahtia, kierrettiin rantareittiä ja katseltiin laskevaa aurinkoa. Lähempänä kotia poikettiin vielä ystäviä moikkaamaan, siellä eräs ihana taapero loikki yöpaidassa meitä vastaan. Oltiin lopulta kotona vasta joskus kymmenen aikaan illalla, väsyneenä, mutta ihan hiton tyytyväisenä. Niin, ja ehtiihän sinne leffaankin vielä mennä, jos niikseen tulee

-Maj

lamama3lamama1lamama4lamama2lamama6

Kaikista elämäni rooleista tärkein on äitiys. Äitinä oleminen on välillä rankkaa, mutta ehdottomasti tietenkin kaiken sen arvoista. Kuulostaapa kliseiseltä, mutta oma äitini ja myöhemmin lapseni ovat opettaneet minulle, miltä pyyteetön rakkaus tuntuu. En koe itse olevani ehkä se kaikista perinteisin äitityyppi, mutta toivon silti olevani edes puoliksi yhtä hyvä äiti lapsilleni kuin omani on ollut minulle ja kahdelle sisarukselleni. Oma äitini on maaginen, olen kiitollinen hänestä ja herkistyn ajatellessani, miten rakastava mummu hän on lapsilleni.

Äitini on aina valmis tekemään käytännössä mitä tahansa meidän lasten sekä lastenlasten puolesta. Mun äiti on kultainen ihminen, hän on herkkä, mutta voimakas nainen, joka ei pelkää puolustaa heikompaa. Äitini on joskus ottanut hoitaakseen omien lapsieni lisäksi myös ystäväni lapset ja varmasti kaikki, jotka äitiäni yhtään tuntevat, tietävät hänen isosta sydämestään. Äiti asettaa rakkaimpansa itsensä edelle, tekemättä siitä numeroa, sillä hänen mielestään toisia kuuluu auttaa – jos vain voi. Äitiäni ei ole vaikea ilahduttaa tai yllättää, hän nauttii pienistä asioista, eikä hän ole koskaan oikein ollut materian perään.

Osaisinpa olla yhtä oikeudenmukainen ja reilu aina itsekin. Äitini on nähnyt paljon, hän ajattelee asiat positiivisen kautta, löytäen hankalistakin asioista aina jotain hyvääkin. Olen itse pessimistisempi ja hän usein sanookin minulle; Mari, kerrotko myös asian hyvät puolet?  Mietinkin, että kuinka hän pystyy sen tekemään, kannustamaan ja kehumaan omiaan, nostamatta heitä kuitenkaan minkäänlaiselle jalustalle?

Me soitellaan joka päivä (kyllä!), äidille kerron arkisista asioista ja usein jäämme pohtimaan yhdessä isompiakin kuvioita. Hänelle kerron ensimmäisenä niin hyvät, kuin huonotkin uutiset. Jos minä tai sisarukseni tarvitsemme häntä, niin äiti kyllä tulee luoksemme vaikka läpi harmaan kiven. Elämäni tuntuu turvallisemmalta, kun tiedän hänen olevan olemassa.

Mun äiti osaa vain kaksi sanaa englantia ja ne ovat ”love you”, mutta hän pärjäisi maassa kuin maassa, sillä isolla sydämellä pääsee pitkälle, näkee hyvin ja kauas. Kiitos äiti, että olet, en osaisi kuvitella elämääni ilman sinua. U best.

-Maj

 

 

1 2 3 4 5 51