Täällä ollaan vietetty rauhallista viikonloppua, nukuin perjantain ja lauantain välisenä yönä pidempään kuin aikoihin. Kunnolliset yöunet ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys minulle. Viimeisen vuoden aikana olen liian usein herännyt aamuisin väsyneenä sekä turhaantuneena, koska en ole saanut nukuttua kunnolla. En, vaikka olisin mennyt sänkyyn ajoissa ja tehnyt muutenkin parhaani saadakseni riittävän pitkät sekä rauhalliset yöunet.

Olin niin super onnellinen herätessäni eilen kunnolla levänneenä, eikä ollut yhtään huono omatunto, vaikka koisailin miltei kellon ympäri – ilmeisesti todella tarvitsin sitä. Viime yö ei ollut ihan niin hyvä, mutta olo on kuitenkin ihan energinen. Lapinreissun ja Helsingin seikkailujen jälkeen kaipasin niin kovasti omaa sänkyä. Haaveilin myös rauhallisesta metsäkävelystä ihan yksinäni ja senkin sain eilen toteutettua. Ilta menikin sitten ystävien sohvannurkassa tyytyväisenä köllötellen.

luonto1luonto2

Tämä syksy ei ole vielä missään vaiheessa tuntunut pahalta tai ahdistavalta – mietinkin eilen metsässä kuljeskellessani, että kaikki tuntuu olevan balanssissa. Ainahan sitä joitain pieniä huolia on ja sellaista, mutta vatsanpohjassa ei ole sitä outoa möykkyä, mikä mulla syksyisin usein on ollut. Muistelin myös viime syksyä, se oli varmasti yksi rankimmista ajanjaksoista elämässäni – ja siitäkin selvittiin. Mietinkin, että miten voisin auttaa niitä, jotka syystä tai toisesta tällä hetkellä kipuilevat sen möykkyolon kanssa? Mitkä asiat ovat auttaneet itseäni silloin kun mieli on ollut maassa?

luonto3luonto4

Yksinkertaisesti ovesta ulos lähteminen on aina auttanut. Se helpottaa, kun näkee maailman jatkavan kulkuaan tavalliseen tapaan, vaikka oma mieli onkin jumissa ja ajatukset kiertää kehää. Kävelin usein metsässä viime syksynä, yksin ja lasten kanssa. Metsässä on helpompi hengittää ja ahdistuksen tunne hellittää, ainakin vähän. Mun mielestä on ihana käydä samoissa tutuissa paikoissa ja huomata luonnosta kuinka vuodenajat vaihtuu. Nyt ruska alkaa olla kai kauneimmillaan ja kohta ei osaa enää sanoa, onko syksy vai jo talvi.

luonto5

Tämän kuluneen vuoden aikana olen opetellut olemaan yksin ja olen myös oppinut pitämään siitä, nykyään jo osaan välillä jo kaivata sitä. Vuosi sitten olin aivan varma, että en tule koskaan pärjäämään yksin, joten tässähän on menty tosi paljon eteenpäin. Yksinäisyys ja yksin oleminen ovat tietysti kaksi ihan eri asiaa – en tunne oloani yksinäiseksi, vaikka olen vain itsekseni. Toisinaan lapsista erossa ollessani tulee ihan valtava ikävä, mutta sen kanssa oppii elämään. Ikävä on kuitenkin minun mielestäni loppujenlopuksi positiivinen tunne.

luonto6luonto7

Möykky vatsanpohjassani on keventynyt liikkumalla, mulle lenkit ja salitreeni ovat aina tehneet hyvää. Musiikin kuuntelu, rutiinit, ystävät ja yleisesti kaikenlainen puuhastelu. Yleensäkin mikä tahansa tekeminen tai asioiden toimittaminen on auttanut mua, on se sitten vaikka kaappien suursiivous, kunhan jotain.

Edelleen myös kannustan kirjaamaan ylös päivän aikana sattuneita pieniä hyviä juttuja. Ymmärrän kyllä, että kun mieli on synkkä, niin asioista ei löydä välttämättä yhtäkään hyvää puolta, eikä seuraava päivä tai tulevaisuus ylipäätänsä näytä valoisalta. Heikoilla hetkilläni olen saanut kuulla rakkailtani vakuuttelut, että kyllä se vielä paranee tästä. Helpottaa kummasti kun joku toinen edes uskoo niin, vaikka itsestä ei siltä yhtään tuntuisikaan. Jokaisessa päivässä on jotain hyvää, voihan sitä kirjata ylös vain yhden pienenpienen jutunkin.

luonto8luonto9metsässä

En haluaisi kirjoittaa, että aika auttaa ja parantaa, vaikka se usein niin tekeekin. Se möykky ei kuitenkaan ole ikuisesti siellä sun vatsan pohjassa, mä lupaan. Haluaisin pystyä kirjoittamaan juuri ne oikeat sanat, mutta se on aivan mahdotonta. En voi tietää, miksi tai millaiselta susta just nyt tuntuu, mutta voin kertoa, että mustakin on joskus tuntunut tosi pitkään tosi pahalta ja joskus toisinaan se olo palaa hetkiksi. Se pahin on kuitenkin mennyt jo ohi ja tiedätkö, sullakin menee, usko mua.

-Maj

Lasi-iglukakslauttanenlasi-iglumari_iglu

En vielä eilen lentokentälle saapuessani tiennyt, mikä tulee olemaan reissun määränpää – se selvisi vasta kun sain lentolipun käteeni. Lensimme Helsingistä Ivaloon, joten terveiset täältä Lapista! Olen toista kertaa elämässäni Saariselällä tai ylipäätään lapissa ja sattumalta molemmat vierailut ovat ajoittuneet syksyyn. Jos sitä Kuusamoa ei siis lasketa Lapiksi.

Yövyimme lasi-igluissa ja ai vitsit, miten huikeaa oli pötkötellä sängyssä ja tuijotella yläpuolella avautuvaa tähtitaivasta ja revontulia. Lappi on uskomattoman kaunis tähän aikaan vuodesta. Meillä oli tuuria, molempina päivinä säät on suosineet ja eilen illalla revotulihälyttimetkin (en tiennyt sellaisten olemassaolosta ennen tätä) välähtelivät useampaan kertaan.

Takana on tapahtumarikkaat pari päivää ja olen oppinut itsestäni yllättävän paljon asioita näin lyhyessä ajassa. En ehkä olekaan niin huono heittäytymään kuin etukäteen ajattelin ja ehkä olen myös mieltänyt itseni jotenkin vähemmän seikkailuhenkiseksi kuin mitä todellisuudessa olen. Tottakai riippuu niin paljon siitä mihin vertaa, mutta kuitenkin. En lopulta keksinyt kovinkaan montaa aktiviteettiä, mihin en uskaltaisi tai ylipäätänsä haluaisi lähteä mukaan. Tulin siihen lopputulokseen, että toisinaan olen kai vain hitaasti syttyvää tyyppiä joidenkin asioiden suhteen, enkä osaa näyttää innostumistani niin avoimesti kuin toivoisin.

Tältä lapinreissulta sain kipinän tehdä jotain jännää ja aionkin järjestää itselleni seikkailupäivän tälle syksylle. Tuleeko teille muuten mieleen jotain, mitä ehdottomasti kannattaisi tehdä tai kokeilla Kuusamossa? Kotiin päästyäni aletaan nimittäin suunnitella ystävieni kanssa reissullemme jotain pientä ohjelmaa ja vinkit ovat tervetulleita.

-Maj

1 2 3 4 5 55