Kotiäitien toimenkuvaan taitaa kuulua valittaminen. Itsekin sorrun sellaiseen päivittelyyn ”välillä”… Toisinaan taas havahdun siihen, kuinka mielettömän onnellinen minä satun olemaan. Onnellisuus tulee niistä pienistä hetkistä, niistä kaikista arkisimmista yleensä. Rakkaus on mun mielestä vilpitön tunne toisen onnellisuudesta. Onni on se mitä me kaikki tässä elämässä tavoittelemme, tavalla tai toisella.  Me kaikki tulemme varmasti vähän erilaisista asioista onnellisiksi. Ihminen ei voi olla koko ajan täysin onnellinen ja ns. elää unelmaansa, koska eihän se tuntuisi miltään. Täytyy olla niitä huonoja hetkiä, että huomaa ne paremmat hetket. ”Onnellinen on hän, joka osaa iloita yksinkertaisista asioista” – ihan kuten lapset.

 

Silloin kun kovasti suunnitellaan jotain ja pitäisi olla tosi hauskaa, niin paineet ja odotukset voivat pilata koko homman. Spontaanit teothan ne vaan on usein niitä kaikista parhaimpia eli onnellisimpia juttuja.

 

Miten onnelliseksi tullaan? Onni ei kai tule etsimällä… Voiko onnen löytää? Olen Aristoteleen kanssa osittain samaa mieltä siitä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.

 

Mulle onni on lapset. Perhe. Ystävät. On se vaan niin, että onnellisuus on tavoiteltavin mielentila. Joskus siinä voisi vaan kelluskella, tuoksutella, haistella ja olla vaan. Onnellinen. Vähän niinkuin vastarakastunut? psykologi David Myersin mukaan onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Life is goooood.

 

Tätä kuvaa ottessani tiedostin olevani onnellinen, niin että oikein itketti. Oli kesäyö. Autolla huristeltiin, lapset nukkuvat takapenkillä, radio soi hiljaa, olin paljain varpain. Toiveikkaana ja onnellisena, mietiskellen tulevaisuutta. Haluaisitko kertoa, että oletko sinä onnellinen? Koska viimeksi tunsit itsesi onnelliseksi? Miksi? Oletko onnellisempi, jos oikein ajattelet tilannettasi ja tiedostat sen?

Huh, soutelenkohan taas vähän turhan syvillä vesillä….

 

-Maj

 

ps. Avioliiton onnea lisäävään vaikutuksen ohella kotiäitien on todettu olevan työssä käyviä onnellisempia ;)

Tällä viikolla minä olen synttärisankari. En ole yhtään innoissani asiasta, tottapuhuen. Oikeastaan minusta on vain tosi pelottavaa, kun voin sanoa, että jostain tapahtuneesta on jo kohta kymmenen vuotta ja olin silloinkin jo iso tyttö, heh. Tyttö nimenomaan, kahden lapsen äiti, minä, tyttö, ei nainen, eikä ainakaan täti, vaikkakin äiti. Olen katsellut itsestäni otettuja valokuvia ja järkyttynyt, miten vanhalta näytän. Käytänkö minä tosiaan jakkuja, joissa on olkatoppaukset? Eeeh. Tiedän, mitä tarkoittaa kun aamulla kasvot on turvoksissa. Huomaan pitäväni ja nauttivani eri asioista, kuin ennen, toki se on aivan luonnollista, mutta missä vaiheessa se tapahtui? Kasvoinko aikuiseksi yhdessä yössä? En voinut ennen ymmärtää, miksi joku esimerkiksi haluaisi juoda vain yhden lasin viiniä nautinnon vuoksi. En ymmärtänyt edes, että miten joku voi ylipäätään pitää jostain viinistä tai jopa juustoista, hyi. En käsittänyt miksi joku haluaisi kuluttaa aikaansa vain kävelemällä ja katselemalla maisemia, tylsää, ajattelin. Nyt ymmärrän tuon kaiken, vähän liiankin hyvin. Mukavuudenhaluinen = vanha. :D

 

Joka tapauksessa, oli se niin tai näin, tulin varmaan kertomaan ”koko maailmalle”, että mulla on pahin kolmenkympin-kriisi ikinä ja täytän ”vasta” 27 vuotta. Rebekka aukoo ja sulkee nyrkkejään lukuisia kertoja, kun hän näyttää, että miten vanha minä olen. Pikkuvelin kohdalla ei nouse yhtään sormea ja pelkään, että ennen kuin ehdin tajuta mitään, niin hänen ikänsä näytetään kahden käden sormin. Sitä ennen on parempi oppia nauttimaan ohi kiitävistä päivistä, sillä yhtään jo elettyä hetkeä en antaisi pois. Toisaalta ikääntyminen ja kaikki siihen liittyvä on niin luonnollista, että turhapa sitä on pyristellä vastaan. Tosinsanoen en ole menossa laittamaan täytettä otsaryppyihini nyt, enkä toivottavasti koskaan. Posiitiivista on sekin, että vuosien mittaan päähäni on tarttunut myös sitä niin kutsuttua järkeä, vaikka hiukseni harvenisivatkin. Ennen muuten pyöristin ikäni aina ylöspäin tai ainakin tyyliin ”kohta 19” :D Pakko varmaa tästä lähteä vielä kuntosalille, että saan näpytellä crosstrainerin harjoitusohjelmaan sen 26 iäkseni. Pus. Älkää ottako kaikkea niin vakavasti, ottakaa mulle, onnea, KIPPIS!

 

-Maj

 

ps. Miksi Facebookissa pitää aina onnitella synttärisankareita? ”Onnea Pekka” ”Paljon onnea Pekalle” ”HBD Pekkis” ””Onneee” ”Hyvää synttäriä” ja sitten synttärityypin pitää yhteisesti kiittää kaikista onnitteluista ja olla vähän ihmeissään, kuinka paljon niitä oikein tulikaan. Buu.

pps. Älkää tehkö sitä kommenttiboksissakaan, pliis? :D

1 … 46 47 48 49 50 51 52 … 58