Mietin eilen, että millaistahan elämä olisi, jos se koostuisi aamiaiseksi nautiskelluista kuoharilasillisista, sviitissä vietetyistä öistä, juhlista, glitteristä ja sen sellaisesta. Olisihan se oikeasti ihan älyttömän oksettavaa, ja todella masentavaa. Harva varmaankaan sellaisesta elämästä haaveilee, tai sellaista elämää viettää, tuskin edes ne, joille se olisi taloudellisesti täysin mahdollista.

Kuvittele kuitenkin, että sinua varten olisi varattu ihmisiä, jotka tekisivät asioita puolestasi. Hiuksesi kammattaisiin, kotisi siivottaisiin ja ruoka olisi katettuna viisi kertaa päivässä valmiiksi pöytään, lapsiasi tietenkin hoidettaisiin tarpeen mukaan. Olisi tyyppejä huolehtimassa sinun ja perheesi hyvinvoinnista, laskujen maksamisesta ja mistä tahansa mitä kuvitella saattaa. Miltähän se tuntuisi, ensiksi varmasti hyvin omituiselta, mutta entä sitten jos siihen tottuisi?

Mitä haluaisit tehdä, jos sinun ei varsinaisesti tarvitsisi tehdä yhtään mitään? Mistä päiväsi sitten koostuisivat, jos sinun ei tarvitsisi murehtia mistään arkipäiväisestä? Ajattele itsesi niin varakkaana, että et millään tavalla saisi edes kulutettua rahojasi, vaikka miten yrittäisit. Tekisitkö sitä työtä, mitä nyt teet? Jos olet lasten kanssa kotona, jatkaisitko samaa rataa? Ystäväni totesi, että tylsäksihän se helposti kävisi, jos aamun ainoa missio olisi kävellä itse suihkun alle.

Mä epäilen, että jos kaltaiseni peruspertsa nykäistäisiin tavallisesta arjesta pois ja istutettaisiin sellaiseen elämään mitä juuri kuvailin, niin päähän siinä menisi ihan pyörälle. Jos saisitte tuosta noin vain kymmenenkertaisesti sen summan rahaa, mitä loton päävoitto on, niin mihin käyttäisitte sitä? Varmasti maksaisitte ainakin lainat pois ja vaihtaisitte asuntoa? Lähtisitte reissuun, ehkä jakaisitte osan lähimmäisille? Vaihtaisitteko mahdollisesti ammattia, lähtisittekö opiskelemaan, tekisittekö hyväntekeväisyyttä? Mitä sen kaiken jälkeen tapahtuisi, kun lainat olisi kuitattu, talot hommattu ja matkat tehty?

Onko teillä jotain suuria haaveita mitä toteuttaisitte? En osaa sanoa miksi pohdiskelen asiaa, ei ole ajankohtaista itselleni, enkä muuten edes lottoa, kunhan tuumailen. Tietenkin olisi hauska kuulla, mitä ajattelette aiheesta, mitä teidän elämällänne tapahtuisi? Mun tähänastisen tutkimuksen mukaan ihmiset miettivät ihan samoja juttuja, niitä lainojen pois maksamisia ja reissuja, lahjoittamista, ehkä töiden lopettamista tai ainakin työpaikan vaihtamista mielekkäämmäksi. Mitenkähän sitten todellisuudessa kävisi, sekoaisiko sitä? Ehkä ainakin vähän, joten pitäisi varmaankin palkata ainakin terapeutti sen kampaajan kaveriksi ;)

-Maj