1_rantaranta1113kiss2

En tiedä milloin viimeksi olisin ollut näin lomalla. Kirjoittamatta mitään. Tuntuu hassulta, että päivät on täyttyneet ihan itsestään kaikesta. Ollaan vuokrattu auto ja huristeltu menemään vuorimaisemissa, kattoikkuna auki ja pelkkä biksujen alaosa pöksyinä. Rodos on aikamoinen turistipaikka, mutta ollaan onnistuttu bongailemaan tosi kivoja mestoja – nämä kuvat on otettu rannalta, jossa ei ollut ketään muuta kuin me.

Näin viikon tsatsiki-dieetin jälkeen on tosi ok palata taas omaan arkeen, vaikka kyllähän sitä täälläkin viihtyisi, kunhan lapset voisi saada kainaloon.  Toivottavasti te voitte hyvin? Lomameininkejä voi kurkkailla lisää Instan puolelta :*

-Maj

 

parveke2parveke1parveke

Terkkuja Kreikasta. Laitoin lomahatun päähän ja ajattelin seuraavan viikon olla stressaamatta yhtään mitään, ainakin yritän parhaani. Mulla ei ole mitään aikatauluja, enkä ajatellut laittaa yhdellekään aamulle herätystä. Annan itselleni luvan vaikka olla vaan poolilla koko viikon jos ei huvita mennä minnekään.

Skippasin jopa hotellin aamiaisen, että voin halutessani nukkua iltapäivään asti jos siltä yhtään tuntuu. Tuskin kyllä tuntuu, mutta kumminkin. Saavuttiin tänne eilen päivällä ja siitä asti  oon vähän väliä torkahdellut ja ilmeisesti unet tulee tarpeeseen. Toivottavasti tämän jälkeen kaikki kevätväsymys on poissa ja saan akut kunnolla ladattua. Palailen tänne blogiin fiiliksen mukaan :)

-Maj

1 4 5 6 7 8 9 10 95