Innostun itse eniten resepteistä, joissa mainitaan sanat; helppo, nopea tai vaivaton – itseasiassa mielellään kaikki nuo kolme! Nyt kun pitkästä aikaa sellaisen löysin, niin pakkohan se on teidän kanssanne jakaa. Herkullinen feta-parsakaalipiirakka on oikeasti maailman helpoin tehdä, apuvälineeksikin tarvitaan vain vuoan lisäksi kulho ja haarukka.

Maistoin ekaa kertaa feta-parsakaalipiirakkaa viime viikolla Even luona, sain siis häneltä ohjeen ja vakuuttelut, että ihan varmasti pystyisin samaan aikaiseksi vastaavan – ja hei, sainhan mä! 

feta-parsapiiras_1
feta-parsapiiras_2

Pohja
2,5 dl vehnäjauhoja
200g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl juustoraastetta

Täyte
2,5 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
2 prk fetajuustoa
1 pss parsakaalia

 

Laita kuiva-aineet ja juustoraaste kulhoon, lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoittele käsin. Painele valmis taikina vuokaan reunoja myöten. Laita 225 asteiseen uuniin n. 10 minuutin ajaksi. Sillävälin valuta öljy pois fetajuustosta ja murskaa haarukalla puolitoista purkkillista fetaa. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään (haarukalla) niin, että kananmunan rakenne menee rikki.

Ota piirakkapohja pois uunista. Levitä fetamurska tasaisesti piirakan pohjalle. Lisää parsakaalin palat  ja heittele (jäljelle jäänyt puoli purkkia) kokonaisia fetan palasia vielä joukkoon. Kaada lopuksi kermaseos päälle ja sujauta piirakka takaisin uniin vielä 15-20 minuutiksi.

feta-parsapiiras_3
feta-parsapiiras_4feta-parsapiiras_5Astiat saatu osana vuosiyhteistyötä Arabian kanssa.

Parastahan tietty oli, että sain piirakkamestarin itsensä kylään maistelemaan piirakkaa ja samalla sain hoitaa hänen parin kuukauden ikäistä kuopustaan. Vauvantuoksu vaan levisi kämppään, huh!

Jos parsa ei kuulu omiin suosikkeihisi, niin sen voi varmasti korvata ihan hyvin jollain muullakin :) Testatkaapa parsakaalipiirakkaa näin perjantain kunniaksi? Piirakan kylkeen vielä lasi kylmää valkkaria ja jalat ylös, avot! Ihanaa viikonloppua daamit :*

-Maj

 

*kaupallisessa yhteistyössä K-ruoka

Sain kamppiksen myötä itselleni Kauppias & 3 kokkia -kirjan, josta löytyy paljon yksinkertaisia, selkeitä, reseptejä moneen makuun. Te tiedätte, että rakastan hyvää ruokaa, vaikka en ole mikään masterchef ja tosi mielelläni annan jonkun toisen hääräillä keittiössä(ni) puolestani. Ruuanlaitto silti kuuluu, ainakin jollain tasolla, ihan jokaiseen päivään.

Asetin tänä syksynä itselleni kokkaushaasteen ja sen myötä olen testaillut uusia reseptejä. Parasta on huomata, että välillä onnistuu tekemään aivan kohtuullista ruokaa ja tajuaa, että ei tässä välttämättä sittenkään ihan toivottomia tapauksia olla. Innostun eniten kasvis- ja kalaruuista, punainen liha on hiljalleen jäänyt vähemmälle, vaikka toisinaan sitäkin syön. Näin syksyllä huomaan kaipaavani vähän tulisempaa ruokaa – ja kasviskeitot maistuvat taas superhyvälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKauppias ja 3 kokkia -kirjassa on sen verran helppoja ohjeita, että niiden testaamiseen ei ole liian suurta kynnystä. Kirja sopii mielestäni vaikka ihan esimmäiseksi keittokirjaksi, reseptejä on tosi laidasta laitaan. Kirjasta löytyy kolmen kokin eli Pertti Kallioisen, Pekka Terävän ja Aki Wahlmanin reseptejä, jotka K-kauppias Hannu Aaltonen on koonnut kirjaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjan jokainen resepti koostuu raaka-aineista, jotka esitellään kuvin, kurkkaahan tuosta yläpuolelta. Kaikki tarvittavat raaka-aineet löytyvät hyvin varustetuista ruokakaupoista. Selailin kirjan läpi ja innostuin tekemään perunapitsaa, se vaikutti mielenkiintoiselta, sekä myös helpolta toteuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPerunapizza
(1 annos pizzataikinaa)
1/2 dl oliiviöljyä
150 g savujuustoa viipaileina
300g varhaisperunaa ohuina viipaleina
50g anjovista
50 g parmesaania
1 rkl tuoretta timjamia
1/2 mieto chili viipaleina

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKauli pizzapohja noin 5 mm paksuiseksi. Laita pohjan päälle oliiviöljyä, savujuustoviipaleet, perunaviipaleet ja anjovikset. Raasta pinnalle parmesaania ja lisää timjami ja chili. Paista 250 asteissa uunissa 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATein pitsaa koko pellillisen, osa porukasta ei innostunut anjoviksesta, joten laitoin puoleen pellilliseen ilmakuivattua kinkkua. Timjamia en myöskään ollut muistanut ostaa, joten silmusalaatti sai toimia korvaajana, soveltaminen on aina sallittua, eikö vain?Perunat kannattaa leikata ohuiksi juustohöylällä – tai niin ainakin itse tein! Pizzasta tuli niin hyvää, olin tietysti tosi innoissani onnistumisesta ja suunnittelin tekeväni tätä toistamiseen eräälle pizzaa rakastavalle ystävälle, kunhan vain saan hänet kylään ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjasta löytyy muitakin kivoja reseptejä, haluaisin testata ainakin vielä vegepihviä ja grillikaalia. Rocky Roadia me voitaisiin tehdä myös pitkästä aikaa lasten kanssa. Kauppias ja 3 kokkia -kirja on tuore tapaus, sillä se ilmestyi vasta 30.9. – ja sitä saa tällä hetkellä K-citymarketeista sekä Turun Kansallisesta Kirjakaupasta, hintaan 15 euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAArvon myös yhden Kauppias & 3 kokkia -kirjan kaikkien tähän postaukseen 31.10. mennessä kommentoineiden kesken. Lisää inspiroivia reseptejä löytyy K-ruoan verkkosivulta ja tietty myös K-Ruoka-lehdestä. Psstt… sieltä löytyy myös vinkit hauskoihin Halloween-herkkuihin, lastenkemuissa haamubanaanit saattaisivat olla kova juttu!

Ihanaa viikonloppua toivottelee,
Maj

1 2 3 4 5