Edellisessä postauksessa vilahtivat flatbreadit, joihin me jäätiin heti kerrasta koukkuun! Nämä litteät leipäset muokkautuvat moneen makuun sopivaksi, sillä jokainen voi tuunata leipäsensä haluamillaan täytteillä. En tajua miksi en ole aikaisemmin tajunnut tehdä näitä koskaan grillissä? Flatbreadit katosivat lautaselta nopeasti ja juhlien vieraat kyselivät ohjetta näihin, joten tässä tulee!

flatbread1

Flatbread -pohja
5 dl vehnäjauhoja
1/2 juoksevaa rasvaa tai oliiviöljyä
2 dl vettä
1 kuivahiivapussi
1/2 tl suolaa

Laita lämpöinen vesi kulhoon, lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää seos sekä suola veteen. Lisää loputkin jauhot hiljalleen kulhoon,  vaivaten taikinaa. Anna lopuksi taikinan kohota liinan alla. Jaa valmis taikina kahdeksaan osaan ja taputtele käsien välissä osiot sentin paksuisiksi pohjiksi jauhotetuin käsin. Grillaa flatbreadit molemmin puolin kypsiksi. Paistoaika on about 1-2 min per puoli.

Levitin valmiiden flatbreadejen päälle maustamatonta sulatejuustoa sekä osaan testasin salsaa. Täytteiden kanssa on vain omat makumieltymykset sekä mielikuvitus rajana. Näissä kuvien iltapalaleipäsissä on täytteenä kanaa, fetaa, rucolaa ja tomaattia. Lopuksi tein kevyet viivat (kirjoitinko just noin :D ) majoneesista ja rouhin vielä mustapippuria päälle.

Täytteet muuten kannattaa grillata ennen leipiä, että ne on sitten heti valmiina, flatbreadit nimittäin maistuvat parhailta lämpimänä, joten tarjolle vaan heti!

 

flatbread2flatbread3flatbread4

Me ollaan tehty näitä jo pari kertaa, suosittelen lämpimästi, ovat ihan tajuttoman hyviä! Ja jos teillekin ”helppo” on taikasana, niin sitten vaan kädet jauhoihin ja grilli kuumaksi!

***

Ihanaa viikonloppua kaikille,
Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Vaasan RuisNacho

Olen mieltänyt RuisNachot dippailunaposteltavaksi, sellaisenaan syötäväksi tai juustojen kavereina.  Pääsiäisenä aloin kuitenkin kehitellä uusia kuvioita nachoille.  Suunnittelin RuisNachoista erilaisia suupaloja, jotka sopisivat monenlaisiin kesän juhliin  ja nämä tein erityisesti tulevia rippijuhlia silmällä pitäen.

Ruisnachot_juhliin1

Viivi on spesiaalitapaus, sillä erikoisimmatkin herkut (juustot, etanat, oliivit), jotka usein eivät pienille lapsille uppoa, ovat maistuneet hänelle jo pienestä taaperosta asti. Kaverini Jose vinkkasi, että ruisnachojen kaveriksi sopisi loistavasti lohi ja wasabi- tuorejuusto. Uskoisin Viivinkin pitävän tästä yhdistelmästä, joten ehkä RuisNachoja voisi olla tarjolla hänen juhlissaan?

Ruisnachot_juhliin6

Testasin ruisnachojen päällä näitä makupareja:

– lohitahna & tilli
– wasabi-tuorejuusto ja kylmäsavulohi
– hernehummus & chili
– hernehummus & retiisi
– vuohenjuusto ja viikunahillo
– vuohenjuusto ja mansikat

Ruisnachot_juhliin2
Ruisnachot_juhliin3

Lohitäyte
100 g kylmäsavulohisiivuja
1/2 nippua tilliä
100 g wasabi-tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
valkopippuria

Lohi leikataan pieniksi kuutioiksi ja tilli hienonnetaan,
sitten kaikki ainekset yhdistetään keskenään.

Ruisnachot_juhliin4

Helppo hernehummus
200 g  pakasteherneitä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 valkosipulin kynsi
1 rkl sitruunamehua
rouhittua mustapippuria ja suolaa

Sulata herneet kohmeisiksi mikrossa. Kaada herneet ja muut hummuksen ainekset kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi.
Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Ruisnachot_juhliin5

Lohitäyte ja hernehummus ovat molemmat tosi helppoja tehdä ja kaikki muut päälliset ovatkin pilkkomista vaille valmiita. Näistä pienistä suupaloista tuli omasta mielestäni ihanan värikkäitä ja toki myös herkullisen makuisia. Hummuksella kuorrutetut RuisNachot sopivat muuten myös vegaaneille.
Ruisnachot_juhliin7
Ruisnachot_juhliin8

Näihin tarjottaviin käytin seesami & merisuola sekä  tomaatti & rosmariini nachoja. Kaksi muuta makua ovat valkosipuli & yrtit sekä paahdetut siemenet. Vaasan RuisNachot on terveellinen vaihtoehto naposteluun; ne leivotaan 100 % täysjyvärukiista ja niissä on runsaasti kuitua –  eikä lainkaan lisäaineita! Nachoset löytyvät kauppojen kuivaleipähyllyistä, sieltä muiden näkkäreiden vierestä.

Ruisnachot_juhliin9
Ruisnachot_juhliin10
Ruisnachot_juhliin11

RuisNacho-naposteltavat kävisivät ihanasti tyttöjen illanistujaisiin. Näen kyllä itseni kaatamassa kuohuvaa ystävieni laseihin ja uskoisin näiden suolapalojen olevan hitti ainakin omien kamujeni keskuudessa.

RuisNachoja syömällä voit myös päästä festareille! Ota itsestäsi kuva RuisNachojen kanssa ja tägää se #RuisNachoLoves – parhaat festari-ilmeet palkitaan Ruisrock-lipuilla, viikoittain! Jaossa on yhteensä 10 päivälippua.

Instagram-kisailun lisäksi käynnissä on myös arvonta, jonka pääpalkintona on 6 hengen kaveriporukalle liput Ruisrockin VIP-alueelle + muita etuja. Palkinnon arvo on huikeat 2.394 euroa.

Ehkäpä nähdään Ruississa?

-Maj

 

1 18 19 20 21 22 23