Tampereen Stockmannille muutama viikko sitten avannut POWAU tarjoilee lounasta ja välipaloja, kuulemma pian myös aamiaistakin. Uuden kahvilan valikoimista löytyy lounassalaatin lisäksi mm. tuorepuuroa, chia-vanukkaita, smoothieita + smoothie bowleja, kylmäpuristettuja mehuja, raakakakkuja sekä itse tehtyjä vegaanisia jäätelöitä. Annokset ovat niin nättejä ja ihanan värikkäitä.

Powaun tuotteet ovat 90-prosenttisesti gluteenittomia, maidottomia sekä vegaanisia, ja ne valmistetaan ilman lisäaineita ja valkoista sokeria. Valikoimat vaihtelee hiukan kahviloittain.

powau1

Tampereen Powausta saa lounaaksi salaattia, johon voi valita useammista erilaisista vaihtoehdoista salaattipohjan sekä täytteet. Kävimme eilen veljeni kanssa testaamassa Powaun molemmat ensimmäistä kertaa ikinä, eipä ole tullut Turun tai Helsingin kahviloissakaan poikettua aikaisemmin. Huvittaa, että juuri Petteri on se tyyppi, jonka kanssa aina testaan uudet kahvilat ja ravintolat, no niin no, miksipäs ei?

Päädyimme molemmat lounassalaatti +mehu + kahvi -setteihin. Salaatti oli todella täyttävää ja maukasta. Otin salaattini tattaripohjan kanalla, fetalla ja avocadolla – ja Petteri otti saman setin  caesarpohjalla ja lohella. 

powau elisa moilanenpowau lounaspowaupowau tampere

Jälkkäriksi hörpin makean Kookoskahvin ja Petteri valitsi täyteläisen Superkahvin, molemmat hyviä nekin – ja sen verran makeita, että en kaivannut mitään herkkua enää lisäksi. Tyytyväisenä ja täysin vatsoin lähdimme Powausta ja ihan varmasti kyllä mennään uusiksi taas pian.

Powau Tampere
Stockmann
Hämeenkatu 4

ma-pe 9-20
la 9-19 / su 11-18

 

Rakastan aamupalaa ja aamupalahetkiä, eikä Tampereella missään nimessä ole liikaa viihtyisiä paikkoja, joista saa laadukasta aamiaista. En malta odotella, että Powausta saa myös aamupalaa, kuulemma ehkä marraskussaa, mutta kuitenkin ennen joulua, jee!

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Kauppakeskus Ratina

Ratinan Kauppakeskus sijaitsee aivan Tampereen keskustan tuntumassa, sinne on helppo poiketa ja autonkin saa kätevästi jätettyä tilavaan ja selkeään parkkihalliin. P-Ratina on tarjonnut kesän ajan kaksi tuntia ilmaista parkkiaikaa ja tarjousta on jatkettu vielä syyskuun loppuun asti. Ratinasta on tullut meidän lasten suosikki, sinne pitäisi päästä pyörähtämään aina vähän väliä, vaikka vain ruokaostoksille jos ei muuta. Samuelin suosikkeja on leikkipaikka Mini-Ratina, BR-lelut (kuinkas muutenkaan) ja kolmannen kerroksen Hanko Sushi-ravintola.

Lasten kanssa liikkuessa kauppakeskuksessa on mukava asioida, kaikki tarvittava löytyy saman katon alta. Rattaiden kanssa on hyvin tilaa liikkua, hissillä pääsee kulkemaan kerrosten välillä ja kaikilla on helpompaa kun päällysvaatteita ei tarvitse riisua ja pukea takaisin päälle jatkuvasti. Ratinassa pikkuväki on otettu huomioon erityisen hyvin. Kauppakeskuksen kolmannesta kerroksesta lapsille löytyy ihan kaikkea, leikkipaikka, viihtyisät lastenhoitotilat sekä vaikka kuinka monta kivaa lastenvaatemyymälää.

ratina1
ratina3

Ostokset
Kolmannesta kerroksesta löytyy kaikki lastenvaatemyymälät ihan vieretysten; Polarn O. Pyret, Newbie & Reima sekä H&M:n, Lindexin ja Zaran lastenvaateosastot. Kannattaa merkata jo nyt kalenteriin 28.-29.9.  – sillä paljon odotettu Metsolan POP UP avaa ovensa tuolloin Ratinassa. Marraskuussa Ratinaan avautuu myös ensimmäinen lastentarvikeliike Wauvakauppa, Instagramin puolelta voi käydä kurkkimassa millaisia tuotteita liikkeen valikoimiin on tulossa.

ratina4ratina5ratina6

Mini-Ratina ja lapsiparkki
Kolmannen kerroksen Mini-Ratina on alle 10-vuotiaille lapsille tarkoitettu leikkipaikka, jonne voi lapset voivat tulla levähtämään tai leikkimään koska vain vanhemman seurassa. Leikkipaikassa on hyvin leikkitilaa sekä liukumäki ja alla olevasta kuvassa näkyvä alue, jossa on ”pehmopalikoita”.

Mini-Ratinan lapsiparkki on auki lauantaisin, jolloin 3-10-vuotiaat lapset voivat mennä tunnin ajaksi leikkimään valvotusti. Lapsiparkki on maksuton ja lapsia leikittävät Kids Factoryn koulutetut ohjaajat. Täältä löytyy Mini-Ratinan aukioloajat sekä muuta infoa.

ratina7Lasten ratina

Uutta lapsille!
Viime viikon tiistaina 4.9. Ratinassa starttasi Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa toteutettu musiikkileikkikoulu. Maksuton muskari kokoontuu kolmannen kerroksen leikkihuoneessa, yhteensä viitenä tiistaina klo 9.30–10.15. Katti Ratinan muskari on tarkoitettu 0–5-vuotiaille lapsille aikuisen kanssa. Muskariin ilmoittaudutaan erikseen ja mukaan mahtuu 15 ensimmäistä. Kurkista tarkemmat ajat sekä ilmoittautumisohjeet tästä.

Ratina lapsilleratina9

Lastenhoitohuoneet
Lastenhoitohuoneet löytyvät  1. ja 3. kerroksen wc-tilojen yhteydestä. Kolmannen kerroksen ”Taika” lastenhoitohuone on erittäin tilava ja valehtelematta viihtyisin lastenhoitohuone, jossa olen koskaan käynyt. Muumi-teemalla sisustettu lastenhoitohuoneessa syöttäminen onnistuu rauhassa, imettämistä varten on omat tilat sekä syöttötuolit ja mikrotkin löytyvät. Pienempien ruokaillessa isommat lapset voivat puuhailla omiaan. ”Tila on suunniteltu niin, että vanhemman näköyhteys kaikkiin lapsiin säilyy. Eri toiminnoille tarkoitetut alueet on jaoteltu niin, että lastenhoito ja syöttäminen olisi mahdollisimman sujuvaa.”

Ratina ostoskeskusKauppakeskus Ratinaratina12

Ratinassa järjestään kaikenlaista kivaa koko ajan. Kauppakeskuksen Facebook-sivuja seuraamalla pysyy parhaiten kärryillä tapahtumista ja sieltä voi bongailla kaikkea muutakin kivaa; arvontoja ja ajankohtaisia tarjouksia.

-Mari

1 2 3 4 5 6 7 123