Yksi pieni ja rakas suu kääntyy aina hymyyn, kun otan jomman kumman näistä paidoista esiin. ”Äiti, pupupaita tai lammaspaita” Kaikki eläinaiheiset jutut ihastuttaa tuota meidän kohta kaksivuotiasta tytöntylleröä. Paita on kivempi pukea päälle, jos siinä on söpö eläimen kuva. Vaikka toiset varmasti näkevät selkeästi, että paidassa on kuva, niin kannattaa siitä silti ylpeänä kertoa erikseen vaikkapa näin ”Katos minulla on hieno pupupaita, minu hieno paita”

Suosittelen lämpimästi toteamaan tuon edellä mainitun esimerkiksi poikaystävälle, joka ei muista kehua, eikä muutenkaan huomaa omia hienoja juttujasi. Miika ei ainakaan näe mitään eroa, vaikka tulisin kotiin sinisiksi värjätyillä hiuksilla, mutta rumista korkokengistä ja yöpaidan näköisistä topeista hän silti hoksaa aina mainita ystävällisesti. Esimerkiksi näin ”et kai ole tuo päällä lähdössä?” :D Kyllä vaan lähden!

 

Pupupaita/Zara ja lammaspaita/H&M.

 

Tarvitsen kyllä jonkun yhtä hienon ja tärkeän vaatekappaleen, kuin vaikkapa Rebekan pupupaita. Sellaisen takin tai laukun, josta voin ainakin mielessäni sanoa, että ”kato minu hieno laukku” ja hymyillä itsekseni.

 

-Maj

Samat pöksyt, mitä eilisessä postauksessa, mutta astetta rennommassa seurassa. Conssit, Brion hoitolaukku, Ted Bakerin huivi, Sobean paita ja Etirel ulkoilutakki, näillä on hyvä päästellä menemään! Mitähän mä huomiseksi keksin laittaa housujen kaveriksi :D Ehkä kantorepun? Mmhmhm.

 

-Maj

1 223 224 225 226 227 228 229 246