Lapset ovat aivan ihania, mutta kun heidän kanssaan koko päivän touhuaa, niin alkaa jo odottelemaan hetkeä, jolloin saa touhuta omia juttujaan eli sitä lasten nukkumaanmenoaikaa. Meillä on syksystä asti lapset nukkuneet samassa huonessa, välillä vierekkäin leveässä alasängyssä, välillä Samuel (1-vuotta) on nukkut myös pinnasängyssä. Fiiliksen mukaan, Samppa on saanut päättää. Meillä luetaan vain iltasatu, jonka jälkeen aikuinen peittelee, toivottelee kauniita unia ja poistuu huoneesta. Tähän saakka se on toiminut loistavasti, lapset ovat hetken höpötelleet keskenään, mutta ennen yhdeksää molemmat ovat täydessä unessa.

Rebekkaa piti aikoinaan nukuttaa, toisinaan makasin tytön sängyn vieressä niin kauan, että nukahdin itsekin. Toki tytön vauva-aika oli muutenkin erilaista, koliikki, maitoallergia, korva-kierre, hän ei nukkunut hyvin, sairasta lasta kannettiin ja pidettiin sylissä paljon. Samuelin kohdalle me ollaan järjestelmällisesti toimittu niin, että häntä ei nukuteta, vaan sanotaan hyvät yöt ja poistutaan huoneesta. Jos poika on siellä itkenyt, niin tottakai olen käynyt huoneessa, silitellyt ja poistunut taas. En kyllä tosin muista koska niin olisi käynyt edes.

Siskon kanssa yhteiseen huoneeseen siirtyminen meni niin kivuttomasti, en olisi voinut edes haaveilla, että se olisi niin helppoa. Jos tärkeä unipupu meni hukkaan, niin sisko etsi sen ja joskus salakuuntelin ovelta heidän käymäänsä keskustelua: S: Äitiiii… R: Ei mitään hätää, sisko on tässä ja äiti ihan lähellä, ota pupu kainaloon S: Joo, pupu. Kohta siellä jo kuorsattiinkin.

No, nythän meillä on vietetty tutitonta tammikuuta. Se on sekoittanut koko pakan täysin. Illalla etenkin suu napsaa ja huuto raikaa. Joululomalla poika meni nukkumaan vasta about 23.00-01.00 välillä.  Olen tullut erittäin tietoiseksi, siitä kuinka tärkeä oma aikani on iltaisin, etenkin nyt kun sitä ei ole ollut. Kaikki tutit lähtivät kertaheitolla ja olemme pysyneet päätöksessämme hyvin. Päivä päivältä kuitenkin homma on helpottanut, eilen lapset nukkuivat jo 22.00. Samuelin yöheräilyt ovat palanneet ja mamma ravaa lastenhuoneessa muutaman kerran yössä. Päivien ajaksi tutti on jo unohtunut kokonaan – ja kuten sanoin, illat/yöt ovat jo näin reilun viikon jälkeen helpompia. Meidän muksut ovat menneet (ennen tätä tutti-casea) nukkumaan itsekseen, helposti ja kiltisti myös vieraissa paikoissa. Kyllä me ollaan tämän asian suhteen oltu melko onnekaita, pakko myöntää.

Tänä aamuna olin ihan kuitti, sain aika hauskan herätyksen. Samuel oli pukeutunut keijuksi ja Rebekka prinsessaksi, he yllättivät minut, lätkäisivät valot päälle ja kiskoivat peittoa pois päältä! Hyvää huomenta vaan ;)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA chillaa3 chillaa4 chillaa6Lapset onnellisesti nukkumassa. Me Cocon kanssa fiilisteltiin vuoden vaihtumista viinilasit kätösissä. Jep, joka nukutuksen jälkeen en palkitse itseäni viinilasillisella :D

Toivottavasti lapsosten nukkumiset palaa raiteilleen tuttittoman tammikuun vaihtuessa tutittomaksi helmikuuksi. Kyllä me vaan ollaan päästy koko syksy helpolla, ihanaa!

 

-Maj

Isänpäivän viimeisinä tunteina summailin päivän tapahtumat ja tuumasin, että taas on yksi isänpäivä onnellisesti takana päin. Ajatukseni kuitenkin harhailivat päivän sankariin eli isään. Täytyy kyllä sanoa, että mulla ei ole mitään käryä siitä millaista on olla isä. Äidit ja isät ovat erilaisia, äidillä ja lapsella muodostuu jonkilainen suhde jo ennen lapsen syntymää, vauvan kasvaessa äidin mahassa. Tiedän varsin hyvin millaset ovat äidit tunteet ja millaista on olla äiti. Toki meistä jokainen on yksilö ja jokaisella on erilaiset fiilikset äitiydestä, mutta miten se isyyshomma sitten? Voin vähän valaista teitä näin etukäteen, että tuon minun mieheni sanallista arkkua on hyvin vaikea raottaa asian kuin asian suhteen, mutta silti sain jotain irti hänestä tämän asian tiimoilta.

ajatuksia1Miikan mielestä hänen elämänsä isoin ja tärkein asia on isyys. Miika on pitkällä pinnalla varustettu, rauhallinen tyyppi ja se myös näkyy hänen tekemisissään lasten kanssa. Hän on mielestään parhaimmillaan kun hän saa lapset keskittymään johonkin pieneen puuhaan, rakentelemaan legopalikoilla tai lueskelemaan kirjaa. Miika on opettanut Viivin aikoinaan pyöräilemään ja tänä kesänä olikin sitten Rebekan vuoro.

Miika jää myös tosi mielellään lasten kanssa kotiin jos minulla on menoa. He saattavat porukalla käydä kaupungilla tms. Yhden kerran ainakin muistan kun he lähtivät extempore sirkukseen, olin vähän kateellinen salaa. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että olisin itse estynyt menemään jonnekin, koska Miika ei pärjää tai halua olla yksinään lasten kanssa. Minua ei ole koskaan soitettu hätiin, täällä kotona on aina pärjätty loistavasti, kuulemma joskus jopa paremmin, kun en ole välissä ”säätämässä”.

 

ajatuksia2Miika kokee, että isyyden myötä elämä muuttuu hyvin erilaiseksi, vaikka lasten kanssa voikin touhuta melkein mitä vain. Vastuu painaa, elämään tulee tietynlainen rytmi ja ainakin näin pienten lasten kanssa oma vapaa-aika on myös enemmän kortilla. Ystäviä ja kavereita tulee nähtyä hänen mielestään liian harvoin. Miika kokee, että lasten myötä elämään on tullut paljon iloa, töistä on mukava tulla kotiin kun kaksi kiljukaulaa juoksee tömistellen vastaan. Väsymyksen taso on hänen kohdallaan myös noussut ihan eri asteikolle kuin mitä ennen lapsia. Isyys tuntuu raskaammalta, kun kärsii kroonisesta unenpuutteesta, jos saisi nukkua yöt hyvin, niin lapsiperheen arkitouhutkin sujuisivat jouhevammin.

 

ajatuksia3 ajatuksia4 ajatuksia5Miikan mielestä isyys ei erityisemmin herkistä, vaan ”lasten touhuja katsellessa tulee ennemminkin aina hyvälle fiilikselle”. Tässä tunneasiassa me ollaankin sitten kuin yö ja päivä. Omaa ”vastasyntynyttä tyyppiä” hänestä on aina ollut erityisen liikuttavaa katsella, ”sellainen onneton rääpäle, jonka silmät näyttävät kuuluvan maailman viisaimmalle, mutta  ei silti pärjää ilman toisten apua kahdeksaantoista vuoteen…”

 

ajatuksia6Hän toivoisi isänä itselleen vielä vaan pidempää pinnaa, kärsivällisyyttä ja hermoja. Äänen korottaminen ja hermostuminen harmittaa aina jälkeenpäin – sehän on joka tilanteessa kuitenkin ihan turhaa.

 

ajatuksia7”Isompina he saavat tehdä elämässään mitä itse haluavat, kunhan ovat onnellisia – eivätkä vanhana kadu mitä tuli tehtyä tai ainakaan sitä mitä jäi tekemättä”

 

ajatuksia8Vähäpuheinen, pitkähermoinen, järkevä, ei-niin-tunteella-ajatteleva ja parhaansa yrittävä, sellainen se meidän iskä on. Tarvitsen häntä tasapainottamaan niin aallonhuippujani kuin niitä pohjiakin. Hän muistuttaa minulle, että vaikka tänään väsyttää, kaikki menee pieleen ja koko perhe-elämä on hanurista niin huomenna luultavasti aurinko paistaa taas – ainakin minun kohdallani se menee juuri näin.

 

Meidän perheessä molemmat vanhemmat osallistuvat kaikkeen, toki kumpikin tekee mielellään lasten kanssa sellaisia asioita, jotka tuntuvat itselle mukavilta ja minkä taitaa parhaiten. Isän lukemana iltasatu on jännittävämpi ja äidin keittämä puuro maistuu paremmalta, mutta toisena päivänä asia voikin olla jo päinvastoin.

Allekirjoittanut ihailee lastensa isän pitkää pinnaa, jättää pyöräilyharjoitukset mielellään jatkossakin hänelle ja tyytyväisenä vastaa edelleenkin vaatehankinnoista mielivaltaisesti. Ja tunteilee kahden edestä.

-Maj

Postauksen kuvat on viime viikonlopulta.