Kun me muutettiin tähän asuntoon, noin reipas vuosi sitten, niin en olisi ikinä uskonut, että…

Tästä voi tulla aika pitkä tarina, kuulkaas, mutta antaa mennä…

Puoli vuotta tässä asusteltuamme törmäsin rapussa viereisen oven takana asuvaan tyttöön. Tein heti huomion, että tytön takki kiristi masun kohdalta samaan malliin kuin itsellänikin silloin. Me moikattiin ja kadottiin oviemme taakse.

Jouluna tein siirtoni ja tiputin postiluukusta joulukortin, jossa pyytelin häntä kylään, teekupposelle ja toivottelin voimia loppuraskauteen. Meni pari kuukautta, eikä mitään kuulunut, eikä me törmätty edes rapussa. Kunnes… yksi kaunis talvipäivä naapureita olikin kaksi. Tuijottelin vaunuissa uinuvaa toukkaa ihastuksissani, oma masuni kun oli vieläkin valtava pallo.

Näin ensi kertaa siis Greta-vauvan. Seuraavaksi löysinkin itseni saunanlauteilta naapurini vierestä, vaihdeltiin ajatuksia vauvoista ja raskaudesta. Sitä seuraavina viikkoina kävin miltein päivittäin harjoittelemassa vauvan hoitoa naapurissa ja tuskailin masuni kanssa.

Kyselin kaikkea mahdollista (ja mahdotontakin) äitiydestä ja Naapuri vastaili kärsivällisesti. Yhtenä iltana naapurini hoiti särkeviä jalkojani, hän kun on jäsenkorjaaja. Minä taas kantelin Greta-vauvaa masuni päällä, että toinen sai tehtyä kotihommia. Sain myös kasan vauvanvaatteita kotiin vietäväksi.

Kun sitten H-hetki koitti, niin kukas mukaan, kuin naapurini tuli hieromaan kipeää selkääni, suositteli lähtemistä sairalaan ja toivotti onnea matkaan. Niin me sitten tajutiin lähteä, ihan viimetingassa!

Sitten syntyi Rebekka. Kitaransoitonopettaja naapurini rauhoitti itkeävän vauvani laulamalla ja tuudittamalla hänet uneen, kun olin itse ihan avuton. Näin kävi enemmän kuin yhden kerran. Greta-vauva tupsahteli tiukan paikan tullen meille hetkeksi hoitoon… Kesällä me puuhattiin porukalla kaikkea, retkeiltiin viikinsaareen, puistoiltiin, käytiin piknikillä ja muuta ihanaa.

Nykyään me syödään usein aamiaista yhdessä, ”keitä sä kahvit, mä tuon pullat”. Mä käherrän naapurini pitkää tukkaa ja meikkailenkin, kun hän on lähdössä keikkailemaan bändinsä kanssa. Tällä viikolla naapurini toi meille muutaman litran omista omenoista puristettua mehua. Tänään annoin lainaan itkuhälyttimet. Joskus Repsu lainaa Gretalle iltapuurot. Otin aikoinaan vauvakuvat heille. Me ollaan vaihdeltu miljoona muutakin ”palvelusta” ja juttua keskenämme…

Enpä oikeastaan tiedä, mitä tekisinkään ilman naapurin Maijaa? Täällä viikolla, kun mun naamasta paistoi väsymys, tultiin ovelle koputtelemaan ja Repsu lähti hoitoon muutamaksi tunniksi. Sain nukkua.

Arvatkaas mitä, me ollaan silti ihan kuin yö ja päivä, täysin erilaisia ihmisiä.
mutta juurikin se erilaisuus taitaakin olla sitä rikkautta! – vai mitä luulette?

-Maj

Kuka on Sape?

Sape tai Saara oikealta nimeltään, on mun rakas ystävä, kampaaja, psykiatri, lapseni kummitäti… ja vaikka mitä muutakin.

Sape on rakas. Sape on suomenmestari bodypainttaaja, superlahjakas maskeeraaja, yksityisyrittäjä, bloggaaja. Sape on sata kertaa mua fiksumpi, se tietää paljon asioita. Jos olisin tietovisassa ja saisin kilauttaa kaverille, kilauttaisin Sapelle. Sape on nöyrä tyyppi, eikä ikinä puhu kenestäkään pahaa. Joskus silti Sapen on hankala myöntää olevansa väärässä.

Joskus Sapelle täytyy hermostua, kun se ei vastaa puhelimeen päiväkausiin. Sitä, mitä Sapen asunnosta ei löydy, sitä ei varmaankaan tarvita.

Sape tulee toimeen kaikkien kanssa. Joskus tuntuu, että Sape hukkuu töihinsä.

Sape ei tiedä paljoa mitään vauvoista, paitsi kyllä se nyt on jo vähän oppinut jotain. Se ei ollut ikinä pitänyt vauvaa edes sylissä. Kun sain tietää olevani raskaana, soitin eka äidille ja sit Sapelle, mut se arvasi ennen kun ehdin edes kertoa.

Jos mulla on pahamieli mä voin soittaa Sapelle. Poden välillä huonoa omatuntoa, kun Sape laittaa aina mun tukkaa, mut se on vaan PARAS!

Tiedän, että jos kaikki menisi päin v*****, niin voisin aina paeta Sapelle ja olla niin pitkään kuin haluaisin.

Me ollaan tehty kaikenlaista yhdessä. Mä en tunne ketään ihmistä, kuka olisi niin hulluna huvipuistoihin, kuin Sape.

Se voisi olla vaikka vuorokauden Tornadossa putkeen ja huutais, että LISÄÄ!

Sapen kanssa tapahtuu mystisiä asioita, niitä on vaikea selittää. Silloin kun me ollaan yhdessä viihteellä aina sattuu ja tapahtuu, mutta lopulta kaikki päättyy aina hyvin.

Me ollaan tunnettu ehkä noin kuusi vuotta. Me tutustuttiin, kun Sape laittoi mun hiuksia ja siitä se sitten lähti :D

Mä olen onnekas, kun mulla on niin hieno ystävä kuin Sape. Me ei olla ikinä riidelty, paitsi mä oon suuttunut kerran Sapelle.

Mua harmittaa, että me ei asuta samassa kaupungissa… Pahoin pelkään, että Sape voi jossain vaiheessa muuttaa ulkomaille. En muuten tiedä ketään, jolla olis pahaa sanottavaa Sapesta.

Mä pidän aina Sapen puolta ja tiedän että sekin mun.

Sape tykkää koirista, se haluis itekin, mutta se on liian kiireinen, eikä ole paljoa ikinä kotona.

(KUKA SÖI NUOLUKIVEN?)

Sapella muuttuu tukkatyyli vähän väliä, tämä tukka vain on ehkä vähän fail.

Meillä on ihan erilaiset elämäntilanteet ja elämät, eikä meillä ole hirveästi yhteisiä kavereita. Paitsi Sapea ei ole ilman Juuliaa. Sapen äiti Tuula on aivan ihana, käyn heilläkin kylässä usein jos olen Sapella.

Sellainen on Sape.

En tunne ketään samanlaista <3

-Maj