Eilen kipitin jännittyyneenä  Hair Art:iin Sinin käsiteltäväksi. Olin kuitenkin pari päivää henkisesti valmistautunut luopumaan pitkästä ”reuhkastani”…
Lähtötilanne oli tämä.
Repsottavia pidennyksiä, tyvikasvua ja  mm. raskauden takia ohentunut hiuskuontalo.
Tässä kohtaa pidennykset on revitty irti ja pääni on ihan öljyssä.
Näin pitkät omat hiukset olivat.
Sini otti tosi nopeasti ja hellävaraisesti teipit pois, ei tarvinnut tuskailla.
Voin kertoa, että peilikuvani ei paljoa naurattanut.
Hiukseni olivat ohentuneet hurjasti ja latvat olivat aika järkyttävässä kunnossa.
Sini suosittelikin, että antaisin hiuspohjan sekä hiusten levätä ja toipua rasituksista vähintään muutaman kuukauden ajan. 

”Raskausaikaan hiuksia lähtee vähemmän kuin muulloin. Normaalisti ihmisen päässä olevista noin 100 000 hiuksesta osa on kasvuvaiheessa, osa välivaiheessa ja osa lepovaiheessa. Raskausaikana eri vaiheessa olevien hiusten suhteelliset osuudet muuttuvat niin, että jopa 95 prosenttia hiuksista on kasvuvaiheessa koko raskauden ajan.Kun lapsen saamisesta on kulunut kahdesta neljään kuukautta, on äidin hiuksista kasvuvaiheessa enää noin 70 prosenttia ja hiukset ovat niin ollen ohentuneet raskausajan pehkoon verrattuna.” (www.verkkoklinikka.fi)


Pidennysteipit ja raskauden jälkeinen hiustenlähtö eivät mielestäni ole oikein toimiva yhdistelmä. Kun kerran tukkaa lähtee normaalia enemmän, teipit jäävät roikkumaan pienemmästä määrästä hiuksia, kuin mitä alunperin oli tarkoitus ja rasittavat siten niitä jäljelle jääneitäkin hiuksia enemmän. Tähän lopputulokseen me Sinin kanssa tultiin pienen pohdiskelun jälkeen.

Mulle valittiin nämät tuotteet.
Kérastasen Specifique – bain Prévention shampoo elvyttää ja voimistaa heikentynyttä hiustyveä ja sopii ohentuneille hiuksille.
Kérastase Resistance – volumintense hoitoaine on tuuhentava ja ryhtiä antava emulsio hennoille hiuksille.
www.hair.art.fi:stä löydät mm. hinnaston ja yhteystiedot. Jos olet haaveillut teippipidennyksistä, niin soittele Sinille Hair artiin ja kerro, että olet magicpoksin lukija, niin hän tekee tarjouksen pidennyspaketista sinulle :)
Ja niin tietysti, se lopputulos…
Tyvi tummennettiin ja pituuksiin laitettiin raitoja Tigin vaalentavalla raitavärillä.
Ja tietysti hiukset leikattiin!
On huomattavasti lyhyempi ja terveemmän näköinen hiuskuontalo.
Saapa nähdä miten meillä alkaa tämän polkkatukan kanssa sujumaan:D 
Ennen ja jälkeen!

Mä hyppään nyt hetkeksi sohvalle, Rebekka on ollut kuumessa ja me muutkin ollaan vähän flunssaisia.
Muistittehan muuten, että huomenna on isänpäivä?



-M



0 Comments

  1. Ella 13.11.2010

    Just hyvä! Sopii tosi hyvin ja hiukset näyttää paksuilta ja hyväkuntoisilta :)

    Ella Kouvolasta

    Vastaa
  2. Elisa 13.11.2010

    Oi, ihana uusi tukka! Tosi raikas ja pirtsakka :)

    Vastaa
  3. -S- 13.11.2010

    UPEAT hiukset :) Sopii tosi hyvin. Oon itekin miettinyt polkkaa (perjantaina kampaaja), kun raskausaika ei oo myöskään tehnyt hyvää tälle tukalle!
    Hyvää isänpäivää teidän perheelle!

    Vastaa
  4. Elli 13.11.2010

    Reippaan nakonen tyttohan sielta kampaajalta palasi – ei nay itkemisesta merkkiakaan naissa kuvissa! ;D

    Hyvin sopii sulle tuo lyhyt malli ja toimii varmasti paremmin jos tukka on paassyt ohentumaan.

    Vastaa
  5. Anonymous 13.11.2010

    Oi sopii sulle täydellisesti!! Sä oot just niitä harvoja joille (mun mielest) lyhyempiki sopii, vaikka eihän toikaan vielä superlyhyt oo..
    Mutta Onnittelut, näytät upeelta :)

    Vastaa
  6. Anonymous 13.11.2010

    pitkät hiuksesi olivat tosi upeat mutta kauniit on nämätkin! hyvä tietoa tuli, kiitos! parantukaa, levätkää! rauhallista viikonloppua!

    Vastaa
  7. Anonymous 13.11.2010

    Näytät ihan tältä:

    Vastaa
  8. Anonymous 13.11.2010

    hyvä lopputulos! :)

    Vastaa
  9. Anonymous 13.11.2010

    UPEAT hiukset :)

    Vastaa
  10. Anonymous 13.11.2010

    Ihan tosi hyvinhän sulle sopii tuo polkka ! :)<3 Paranemisia teille kaikille, täälläkin päässä sairastaa sekä pienoinen että minä itse. Ja hyvää isäinpäivää näin etukäteen jo:)!
    -R

    Vastaa
  11. Heidi 13.11.2010

    Kuule. Otti varmasti koville leikata pitkä tukka pois, mutta voin kertoa, että uudet hiuksesi ovat mahtavat, ja näyttävät tosi tuuheilta! Asiansa osaava kampaaja sinulla ollut!

    Vastaa
  12. Anna 13.11.2010

    Täällä ilmoittautuu uusi lukija :)

    Oon seuraillut taustalla kesästä asti tätä sun blogia, aivan ihana !

    Ja uudet hiukset sopii hyvin :)

    Vastaa
  13. Tyttö Pohjoisesta 13.11.2010

    Hyvä uus tukka! :)

    Vastaa
  14. Anonymous 13.11.2010

    Todella onnistunut lopputulos! Hyvähyvä!
    t.Tiina

    Vastaa
  15. tiinanen 13.11.2010

    Tosi hieno uusi tukka! :)

    Vastaa
  16. Anonymous 13.11.2010

    Wow! Tulipas siitä upea!

    Vastaa
  17. RubyWoo 13.11.2010

    Tosi kivoilta nayttaa uudet hiukset ja paljon paksummilta :D

    Vastaa
  18. Ida 13.11.2010

    Koin tänään myös pidennyksien pois oton ja meinas itku tulla. Kun oma tukka oli iiiihan pikku tupsu vain. :/ Onneksi leikkauksen jälkeen näytti terveemmältä, mutta vieläkin katselen peiliin ja mietin miten laitan lyhyttä tukkaani. Kaipa tämä tästä.

    Todella hieno lopputulos sinulla!

    Vastaa
  19. Anonymous 13.11.2010

    Ihanat nuo lyhyemmät hiukset! :)
    Onnistunut muutos.

    Vastaa
  20. Anonymous 13.11.2010

    Oot kyllä uskomattoman kaunis ihan millä hiuksilla vaan!

    Vastaa
  21. Anonymous 13.11.2010

    nuo sun uudet hiukset oikein hehkuu terveyttä :) !
    tosi tosi onnistunut muutos. ja sää se vain jaksat olla aina yhtä kaunis!

    Vastaa
  22. Anonymous 13.11.2010

    ennen oli upeat!

    Vastaa
  23. Jaana 13.11.2010

    Sun pitkät hiukset oli upeat ja sopi sulle mielettömän hyvin, mutta uusi tukka on myös tosi ihana =) ja tuossa tilanteessahan oli pakko toimia. eikä nuo nyt niin lyhyet ole….nopeaa kasvavat samoihin pituuksiin, kuin mitä oli pidennysten kanssa =)

    Vastaa
  24. Anonymous 13.11.2010

    Upea uusi tukka, nyt tuli itsellekin into leikata lyhyempää mallia. :) T: Enni

    Vastaa
  25. Anonymous 13.11.2010

    Upeet hiukset! Näytit pitkilläkin hiuksilla superkauniilta mutta nuilla lyhyillä ihan loistat!:-)

    Vastaa
  26. Jensba 13.11.2010

    Tosi ihana on kyllä tämäkin tukka!! :) Ja on niiden pidennysten hoitamisessa se oma hommansa, että on toi vauvan kanssa paljon helpompi hoitaa toi lyhyt oma tukka :)

    (vaikkakin siis löysin just mun kerran päässä olleet vaaleat pidennykset, laittaisin varmaan ne tukkaan jos olis niin että toisovat pituutta lisää, mutku oma tukka on jo niin pitkä niin ei tarvi..ellei sitte joskus tuuhennosta!?)

    Vastaa
  27. Anonymous 13.11.2010

    Munkaan mielestä sulle ei vaan jotenki toi lyhyt sovi.. pidempi parempi!

    Vastaa
  28. Anne 14.11.2010

    Aivan ihana uusi tukka!

    Vastaa
  29. Anonymous 14.11.2010

    Upeat hiukset! Itselläni on kanssa pitkähköt hiukset, jotka on aika huonossa kunnossa. En vaan raaskisi leikata, koska mulla ei oo vuosiin ollut näin pitkiä hiuksia :/

    Vastaa
  30. Anonymous 14.11.2010

    NOI ON I-H-A-N-A-T !
    ..ja kasvaahan ne aina takasin,jos nyt et pidäkkään lyhyestä :)

    Vastaa
  31. Anonymous 14.11.2010

    poistettiinko sun teipit jonkin öljyn avulla vai kuinka? :) munkin pitäis poistattaa omat ja kiinnostais kovasti :)

    Vastaa
  32. jennie 14.11.2010

    Tosi kiva ja freesi! Tykkään paljon!:)

    Vastaa
  33. Tiunamiuna 14.11.2010

    Tosi kivan näköinen ja muutenkin hyvä ratkaisu! Nyt on sitten hyvä kasvatella hiuksia. Itte tein vasta saman, tosin pitkä oli oma ja raidoituksista rasittunut. Vetäisin kerralla vielä hieman lyhyemmän polkan ku sulle tuli. Hetken kauhistutti, mutta kyllä kannatti. Tarkoituksena alunperinkin oli kasvatella pitkää takaisin ja raidoittaa hieman maltisemmin. Tosin mulla on sitten ensi kesänä tuo "raskausoheneminen" edessä…

    Vastaa
  34. Anonymous 14.11.2010

    Ihanat hiukset! Käy sulle todella hyvin :)

    Vastaa
  35. Audrey 15.11.2010

    Tosi hyvännäköset! Näyttää terveemmältä ja paksummalta.

    Vastaa
  36. Salla 15.11.2010

    Nappivalinta tuo tukka:) Tosi hyvännäkönen!!

    Vastaa
  37. CHIC 15.11.2010

    Erityisesti tossa kolmanneksi alimmassa kuvassa hiukset näyttää hyvältä! Sulle vois sopia vielä vähän vaaleammankin ruskea sävy :)

    Vastaa
  38. Ms.Jones 15.11.2010

    Voi ei! Itse olen koko elämäni suosinut pitkää kuontaloa, mutta viime aikoina olen pohtinut tuollaista aika pitkää polkkaa. Taas tuli se mieleen, kun näin nämä kuvat. Tosi ihanat tuli hiuksista kyllä! Niin terveet hiukset ja jotenkin sopii sulle älyttömän hyvin!

    Vastaa
  39. M 17.11.2010

    Ihana, ihana, ihana!!! :))

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *