Käytiin vähän katselemassa Ikeassa vaihtoehtoja ja niitähän oli, huh! Keittiön lisäksi meille tulee ainakin sohva Ikeasta ja varmasti paljon muutakin pientä tai suurempaa ”sälää”. Ei me oikeen edes tiedetä, että mistä pitäisi aloittaa, varmaan ihan pakollisista jutuista, mutta niitäkin on aika paljon. Kylppäriin tarvittais uutta peilikaappia ja valaisimiakin pitää hankkia, mutta ne ehtii sitten myöhemminkin…

”Annappa kun kummitäti hoitaa..” Kummit muuten nappasivat mukaan eilen kotiin lähtiessään maailman eniten huomionkipeimmän koiran eli Tepon! Tepsukka oli ollut kylässä tosi innoissaan ”ainoana vauvana” ja käyttäytynyt hyvin herrasmiesmäisesti, ens kerralla taidan ujuttaa niille Rebekankin mukaan, haha:D

”Tää kävis meille jos näitä olis lyhyempänä…”


Tää sohva meille ehkä tulee, mutta mustana ja nahkaisena, grrr :D


Jenika tahtoo oman divaanin…

Ja Miika tahto ruokaa!

Miika mittaili ja Rebekka kirjoitti kaiken muistiin…
Syömisten ja tuumailujen jälkeen sitten siirrytiin sinne ”raksalle”. Mitään ei lähtenyt vielä mukaan, eikä edes tilaukseen, Ikeastahan saa suurimman osan kamoista heti mukaan, mutta esimerkiksi sohvaa saattaa joutua odottelemaan.

Eipä siellä ollut paljoa kuvattavaa vielä.

Oviaukkoja on suurenneltu, kattoja maalailtu ja osassa seiniä on pohjamaalit.

Lastenhuoneessa!

Tämä huone on varmaan ihan ekana valmis ja kaikista eniten odotan, että pääsen sisustamaan juurikin tätä huonetta. Valkoista ja kirkkaita värejä tiedossa, luulisin…

Älkää pliis olko noin vakavia?

Hpfm! Ollaanko sitten typerillä ilmeillä mielummin?

Eka oma huone :)
Menee kyllä varmaan aika pitkään, että Rebekka alkaa leikkimään omassa huoneessaan.
Olipas tosi kivaa poistua hetkeksi kotoa jonnekin muualle kuin a) töihin, b) koiraa ulkoiluttamaan tai c) salille…
-M