Personal trainerin eli PT:n kanssa. Tässä vaiheessa voin kertoa, että jesp oikein meni siellä jonkun arvaukset, mä olen liittynyt GoGo:n jäseneksi. Nyt parin viikon treenailun ja haahuilemisen jälkeen oli tosi kivaa päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa näistä kuntoilujutuista. Mun PT on GoGo:n ihana Mikko, jonka kanssa me katsotaan mun syömiset ja treenit jatkossakin kuntoon.

Ekalla kerralla höpöteltiin mun tämän hetkisistä llikunta- ja ruokailutottumuksista ja mietittiin, että mitkä ovat mun henkilökohtaiset tavoitteet. Mä toivon kovasti, että mun kuntoni paranisi ja kroppani kiinteytyisi. Mun tämän hetkinen ruokavalio on aivan kamala, mielettömästi sokereita ja ihan liian vähän proteiinejä. Syön liian harvoin ja vääränlaista ravintoa, mutta senhän jo tiesinkin… Sain kotiläksyksi pitää ruokapäiväkirjaa muutaman päivän ajan. Alustavasti kerroin, että ehdin 3 kertaa viikossa salille, joten Mikko alkaa suunnittelemaan treeniä sen mukaan. Toivottavasti tuon 3 kerran lisäksi ehtisin vähän lenkille ja jumppailemaankin.

Mikon merkinnät, iiks!

Seuraavaksi mun piti riisua kengät ja pompata tämmöiselle kojeelle seisoskelemaan. Kyseessä on laite, jolla mitataan kehonkoostumusta

Maj:ta vähän jänskättää, että mitäs lukuja sieltä tulee…
Mä olen 168 cm pitkä ja mun paino oli 54kg, kesästä olen lihonnut kolmisen kiloa. Laitteen mukaan mun rasvaton paino olisi 41,9 kg, mikä tarkoittaa sitä, että rasvaprosenttini on 23. Mikko kertoi että tulokseni ovat rohkaisevat ja hyvät (… ja olenhan kuitenkin synnyttänyt 10 kk:tta sitten) Tavoitteena olisi kuitenkin rasvojen pudotus 20% prosenttiin. Toukokuun alussa viimeistään mittaillaan, mitä on tapahtunut. Painoni saa kuulema pysyä samoissa lukemissa, kuin nytkin, lihaksia vaan rasvan tilalle :)

Enempää me ei ehditty tällä kertaa, mutta kuulkaapas huomenna on jo uusi tapaaminen ja sitten päästään salin puolelle. Mikko hoputti mut vielä kokeilemaan intervalliharjoittelua juoksumatolla. Juoksin 35 minuuttia, tyyliin 2 minuuttia kovaa ja 2 minuuttia hölkäten… Sitten juoksinkin jo kotiin, koska työt ja muut odottivat :)
Pakko sanoa vielä, että olen oikeasti tosi innoissani, nyt on vaan ihan pakko raivata kalenteriin tilaa 3 (mielummin 5) kertaa viikossa kuntoiluun! Toivottavasti saadaan tuloksia aikaiseksi, mutta sehän taitaa olla kokonaan minusta kiinni, hui. Itsekuria vaan, ei mikään helppo juttu…
Tsemppiä kaikille muillekin jumppareille ja muille, kesähän lähestyy uhkaavasti ;)
-M
jee GOGO on paras. Arvelinki että kai sinne ny oot osannu tulla :))
Mietin juuri että pitäisikö mennä tänään salille töiden jälkeen..mutta kun luin ton että kaikki on itsekurista kiinni, niin juuri näinhän se menee! Eli salille siis! :)
Hyvähyvä :D
Ooo, oispa mullakin noin komee PT ;)
Haha, tuut sit Gogolle Mikolle :D
Ihanaa, tosi hienoa että olet ottanut itsellesi aikaa tuollaisen homman parissa! :) Liikunnalla on kyllä uskomattoman piristävä vaikutus elämään. Kiitos tsempeistä ja sitä samaa sullekin!
Moi,
Uteliaana kysyn et kuluuko noi kehonkoostumusmittaukset ja ruokavalion päivitys ihan normaaliin salikortti pakettiin, vai ostitko Pt tapaamisia ihan erikseen?
Jäsenyyteen kuuluu 1 tapaaminen PT:n kanssa, mutta halutessaan voi ostaa ”lisätapaamisia” :)
Tsemppiä kuntoiluun! Toivottavasti löydät aikaa sille, ei liene mikään yksinkertaisin homma
Olet oikeassa, joudun aika paljon järjestelemään asioita, että ehdin kuntoilemaan… Onneksi Gogolla on lastenhoito :))
Jaa unohdinkin sen… No sehän on kyllä ihan huippupalvelu. :)
Eilen muuten todistin ekaa kertaa, kun jotain äiskää tultiin hakemaan kesken jumppaa, kun lapset ei tykänneet olla hoidossa. Fressillä siis. GoGon jäsen olin parin vuoden ajan, enkä kertaakaan todistanut äipän/iskän noutamista kesken jumpan ;)
Wou! Mä oon ihan äimän käkenä. Mahtava draivi sulla! En usko, että musta ois salille ees kolmea kertaa viikossa. Lenkkeillä jaksan (tai no keväällä ja kesällä) sen 4-5 kertaa viikossa, mutta salille meno vie aikaakin niin paljon enemmän. Lisäksi tykkään siitä, että saan tehdä yksin ja juuri silloin kun mulle sopii. Silti PT tsempparina ja ohjeistajana alkaa houkuttamaan! Tarvisin enemmän lihaskuntoa parantavia lajeja.
Niinpä, saanähdä miten ehdin, koska Rebekkaa hoidetaan kotosalla ja teen duunia ainakin 3 kertaa viikossa, huh!
Aah, Tampereella asumisesta kaipaan ehdottomasti eniten GoGo:n jäsenyyttä!
Hihih, eikö nykyisellä paikkakunnallasi ole mitään kivaa salia?
Juu, on kyllä, mutta GoGo oli silti paras kaikista :)
Waude Maj! Upeeta :) Koita jaksaa treenata, niin täälläkin yritetään. Postauksesi tsemppaavat, jatka samaan malliin!
HYVÄ me <3
Liikuntapostaukset ovat aivan parhaita! Tätä oli erityisen kiva lukea, koska itse satun olemaan melko urheiluhullu tapaus :). Toivotan vaan hurjasti tsemppiä liikkumiseen ja kadehdih PT:stä (sekä siksi, että itselläni ei ole ja ompa vielä kivan näköinenkin :))
Kiva kuulla, että liikuntapostauksetkin saavat kannatusta :))
Munkin mielestä sun PT on tosi kivannäköinen ;)
Itselläni on salilla käydessä ollut kaikenlaisia ohjaajia ja oon itse huomannut että jos on joku TOSI hyvännäköinen mies PT:nä niin treenaamisesta ei tuu mitään kun sitä vaan mietti (olin sinkku silloin) että onko tukka hyvin jne :D
Toinen ääripää oli ylipainoinen about samanikäinen nainen joka oli niin anti-motivaattori oman olemuksensa vuoksi :(
Vai niin, haha :) Mä en kyllä ehdi keskittyä muuhun, kuin juurikin siihen treenaamiseen :)
olisitte ihana pari ton ptn kanss ;) iske se!!!!!!
Muistatko sen vaaleahiuksisen miehen aikaisemmista postauksista, se on mun mies ja mun mielestä me ollaan ihan hyvä pari!
Haha, ihana vastaus!
Ja on sun mies musta komeempikin kuin Pt ;)
Nauroin tuota vastausta niin paljon :D olet ihana! ja olette ihana pari :)
Oi, PT on kyllä hyvä juttu. Tulee takuulla itse tsempattua treenien kanssa enemmän, kun on tavallaan ”valvovan silmän alla” ja edistymistä seuraa itsesi lisäksi joku muu myös =) Mun mies opiskelee juuri Liikunnanohjaajaksi ja PT:ksi. Pitäisi valmistua ensi jouluksi. Itse asiassa on vähän samaa näköä tuon sun PT:n kanssa….ja vaikka vähän nyt oon puolueellinen sanomaan, niin aika namu =D Tätyy vissiin alkaa myös itse pitään huolta kropasta, ettei miehen silmä ala vaeltaa liiaksi treenattavien perään ;D …No joo, työtähän se on, mut silti miesten mielenliikkeet tuntien =D
Noh, noh kylläpä Mikon kelpaa NY! Joo, ei kai sun auta muuta kun treenata sit oikein olan takaa, ei vaan… :D
Paljo kustantaa tollanen jäsenyys ja pt yms? Mietin että oisko tällasella tavis-äitykällä varaa tuollasiin vai pitääkö sitte olla näkkärikuurilla koko perheen jos tollaseen ryhtyis :D