Tiedättekö mitä, mulla alkaa välillä mennä maku tähän hommaan. Ensimmäistä kertaa, musta tuntuu siltä, että mua ei huvitakaan kirjoittaa tänne yhtään mitään. Ai miksi? No siksi, kun kommenttiboksista on tullut sellainen, kuin se on. Oon alkanut miettimään, että tämmönen ei välttämättä ole hyväksi Repsulle, eikä minun mielenterveydelleni. Oisiko joku keino, millä pystyisin kovettamaan itseni kaikelta arvostelulta? Tiedän, että suurin osa teistä on ihania, kannustavia ja positiivisiä ihmisiä. Pieni osa taas on sieltä ihan toisesta päästä. Silti minusta on aika todella surullista, kun jotkut menevät niin pitkälle sanomisissaan, että vetävät jopa lapseni juttuihinsa mukaan. Tämä arvostelulle altiiksi laittamisemme on oma valintani, tiedetään. Pitäisiköhän minun sitten vain jatkossa jättää tyttöni koko blogin ulkopuolelle? Kuulostaa järkevältä, mutta siinä on vain yksi ongelma. Kirjoitan usein arjestamme ja tyttö luonnollisesti kuuluu niin vahvasti joka päiväiseen elämääni, hän vaikuttaa kaikkiin tekemisiini, ajattelen häntä kaikessa, mitä ikinä teenkin.

ensimmäinen päiväni äitinä.

 

Vaikka en julkaisisikaan ilkeitä kommentteja, niin joudun silti lukemaan ne, joten se on ihan sama sitten. Ei haittaa vaikka minä itse olisin jonkun mielestä liian ruma, kaunis, laiha, lihava, iso nenäinen, itsekäs, ylimielinen, idiootti, yksinkertainen, kauhea, feikki tai mitä tahansa… Ja siinä vaiheessa, kun joku haluaa minua oikein satuttaa, niin hän ottaa tietysti tämän ”lapsikortin” hiastaan. ”Sääliksi käy pientä tytärtänne”, ”Lapsennekaan ei ole sieltä kauneimmasta päästä”  ja mitä vielä. Se äiti, jota ei tämänkaltaiset kommentit ärsytä, käsi ylös? Vaikka osaisinkin jättää ne omaan arvoonsa, niin silti ne satuttaa. 1-vuotias lapsi ei ole vastuussa mistään minun tekemisistäni, hän on puhdas, viaton ja onneksi tietämätön kaikesta. Jätän nyt tämän asian mietintämyssyn alle hautumaan…

Entäs miten käy toiveviikolle? Se jatkuu varmaankin huomenna.

 

-Maj

 

ps. En voinut kirjoittaa mistään muusta asiasta, koska tämä on ollut mielessäni koko päivän. Toiseksi, tämmöinen minä vain olen, enemmän tunne, kuin järki-ihmisiä… Ja kolmanneksi, kirjoittaminen helpottaa oloani aina, nyt ajattelen taas jo muita juttuja.

1 2 3 4 12