Ensinnäkin haluaisin kiittää teitä kaikkia, saitte kyyneleet mun silmiin. Oli koskettavaa kuulla, että niin moni on siellä jossain, lähellä ja kaukana, minun ”tukenani”. Kuulostaa ehkä tosi tekopyhältä, mutta mitä sitten, niin se vain on. En ole aikonut missään vaiheessa lopettaa bloggaamista, mietin vain, että rajaisinko tätä sisältöä aikaisemmin mainitsemallani tavalla. Mietin vielä asiaa vielä, voihan olla, että asiat loksahtavat itsestään paikalleen ja blogin sisältö muuttuu pikku hiljaa.

Toiveviikko siis jatkuu ja tänään on vuorossa postaus, jossa koitan parhaani mukaan kertoa millaista meillä on ollut, kun perheessämme asuu pikkuinen koira ja taapero/vauva.

Urhea pieni mustamies, Teppo chihuahua-poika kuvassa. Tepolle kuuluu hyvää, hän on taas oma itsensä, pitikin sattua se typerä haaveri. Lääkäri muuten kertoi, että silmässä oleva haava ei näytä pistolta, vaan viilolta. Arvoitukseksi siis jää, että mitä siellä parvekkeella on oikein tapahtunut? Silmä ei tule koskaan olemaan ihan täysin entisensä. Teppo on käynyt useita kertoja silmälääkärillä, hänet on nukutettu ja silmästä on rapsutettu  vaurioitunutta sarveiskalvoa pois, parantumisen nopeuttamiseksi.

Ilmaista tuo lääkärillä käynti ei missään nimessä ole ollut, tähän mennessä sinne on uponnut ehkä n. 600 euroa. Silmä on nyt kuitenkin hyvällä mallilla, mutta siihen tiputellaan edelleen antibioottitippoja ja kosteutustippoja n. 3 tunnin välein. Kuvastakin näkee, että tuo oikea silmä on edelleen hiukan sininen.

Kun Rebekka oli pieni vauva, niin Teppo otti kunniatehtäväksi vahtia häntä. Kun Rebekka meni nukkumaan, Tepon oli mentävä heti samaan huoneeseen. Kerran hän yritti estää erään mieshenkilön pääsyn Repsun pinnasängyn luo ja kun hän ei muuta keksinyt, päätti hän pissata miehen lahkeelle. Niin pieni, mutta niin urhea :D

Teppo ei koskaan ole ollut vauvasta agressiivisellä tavalla mustasukkainen, hän vaan, noh on koittanut kaikin hellyyttävin tavoin kiinnittää vieraiden huomion itseensä. Mummulassa meidän perhepeti on lattialla patjoilla ja Tepi nukkuu aina koko yön Repsun jalkapäässä rullalla :”>

Kun Rebekka oli vastasyntynyt ja vielä sairaalassa kanssani, vei Miika Tepolle Rebekan myssyn haisteltavaksi, että vauvan tuoksu tulisi tutuksi. Sitten kun me tultiin kotiin, se oli intoa piukassa, onnesta soikeana se pomppi pitkin seiniä ja halusi vain nuolaista vauvaa poskesta.

Tepon käyttäytymisessä lapsia kohtaa ei ole koskaan ollut mitään huomauttamista. Uskon, että osa syy on, että Repsu ja Teppo ovat kasvaneet yhdessä. Teppo täyttää tässä kuussa muuten kaksi vuotta, eli ihmisen iässä 14 vuotta :)

Nykyään Teppo vetäytyy usein omaan rauhaansa jos se on väsynyt repsun & kumppaneiden hulinoihin. Me ollaan parhaamme mukaan koitettu opettaa Rebekalle, että nukkuvaa tai syövää koiraa ei saa häiritä. Rebekka puolestaan jakaa ruokansa välillä jossain piilossansa salaa Tepon kanssa, haukku sulle, sit mulle ja sitä rataa, ei varmaan kovin suotavaa…

Repsun eka sana oli ”Uppo”. Ei äiti, vaan Uppo… Nykyään kaikki koirat ovat Uppoja ja tyttö on tällä viikolla oppinut haukauhtelemaankin. Jos meitä vastaa tulee joku koira, niin Repsu sanoo ”Äiteee, Uppo, Uppo, Uppo! auh, auh, auh” Mummulareissulaankin Rebekka kävi päivittäin antamassa pusun Tepon kuvalle <3

Rebekka on välillä hyvin raju leikeissään ja Teppo on kokemuksen myötä oppinut tosiaan väistämään ja häipymään paikalta. Jos joskus Rebekka jää meidän noustua sänkyyn vielä nukkumaan, niin Teppo loikkaa sinne viereen, kun tietää ettei Repsu unissaan voi huitaista. Kaikista näistä ihanista asioista huolimatta, minua tietysti stressaa aina välillä, että eihän mitään vain satu. Teppo kun on vaan niin mielettömän pieni kooltaan, en uskaltaisi suositella Chihua  ihan pienten lasten perheeseen, Miika huikkasi tuolta selkäni takaa olevansa samaa mieltä.

Teppo painaa 2400 grammaa, mutta on rotuisekseen todella korkea ja pitkäjalkainen kaveri. Lisäksi Tepillä on lievä alapurenta, häntä kippuralla (ei häntämutkaa), jotenkin nämä seikat tekevät hänestä entistäkin hellyyttävämmän näköisen mielestäni.

Saapa nähdä kuinka tärkeitä meidän kahdesta pienimmäisestä tulee toisilleen ajan kuluessa? Sitten joskus tooosi pitkän ajan päästä, Teppo opettaa Rebekalle, että miltä tuntuu luopuminen rakkaasta. Taas mä alan tuhertaan kyyneliä täällä näppäimistölleni…

Koirien ja lasten kasvattamisessa on kyllä paljon samaakin, pitää olla kärsivällinen, johdonmukainen ja kekseliäs. Teppo on meille hyvin rakas perheenjäsen, mutta sillä on ihan omat sääntönsä. Ja te pienet tytöt siellä, jotka kyselivät minulta, että kumman valitsisin koiran vai lapsen?  Niin kerronpa teille, että koira on aina koira kuitenkin. Ihminen, oma lapsi on aivan eri asia, kuin koira. Lapsi menee aina kaiken edelle, älkää koskaan verratko koiraa ja lasta sillä tavalla, ettehän?

Teppo haluaisi lähettää vielä terveisiä kaikille Magicpoksin lukijoille ja kertoi, että hän ottaa mielellään vastaan sähköpostia kauniilta pienikokoisilta tyttökoirilta ;)

-Maj

1 12 13 14 15