Te olette silloin tällöin kyselleet jotain kelloistani ja pyytäneet kuvia, joten täältä tulee muutama. Kuvia on myös kesän aikana käytössäni olleista koruista, jotka varmasti blogissanikin ovat vilahtaneet. Kelloa käytän päivittäin ja osaa ”vakkarikoruistakin” tulee pidettyä tosi usein. En ole mikään taitava korujen tai asusteiden käyttäjä, mutta kukin tyylillään? Näiden postauksessa olevien korujen lisäksi omistan toki muitakin koruja, etenkin rihkamaa ja kaikenlaista härpäkettä on kertynyt vuosien varrella, osan saisi kyllä jo laittaa poiskin, mutta…

 

Ekaksi heti tämä Michael Korsin kello, (tai rantarolex, kuten työkaverini sitä kutsuu…) jonka sain synttärilahjaksi heinäkuussa.

 

Olen kyllä hetken totuttelun jälkeen alkanut pitämään siitä kovasti.

 

Calvin Kleinin simppeli arkikello on ollut minulla jo muutaman vuoden ja kerran se on jo ehtinyt käymään suutarillakin. Pidän kellosta tosi paljon edelleen, sain sen Miikalta joululahjaksi aikoinaan.

 

Marc Jacobsin rannekoru on piristänyt kesällä asujani :)

 

Äidin vanha helmikaulakoru <3

 

Hopeinen papuketju, tosi perusjuttu!?

 

Pandora rannekoru, johon voi keräillä erilaisia ”riipuksia” eli ihan niinkuin Thomas Sabo- tai Nominationkoruihinkin.

 

Snö Of Swedenin korusta tuunattu rannekoru on yksi ”vakkarikoruistani”.

 

Tämä rannekoru on serkkuni tyttären omasta korupajasta <3

 

Helmikorviksia käytän päivittäin.

 

Jos en jostain syystä laita helmikorviksia, niin laitan nämät :P

 

Kesän ykkös ”bilekorvikset”

 

Harmaat höyhenkorvikset, jotka löysin alesta ystäväni ansiosta.

 

Astetta boheemimmat kesäkorvikset…

 

Kihlasormusta odotellessa :D

 

Siinäpä ne sitten olikin…

 

Äitini kertoi lahjoittavansa minulle hänellä joskus käytössä olleen kultaisen kaulakorun ja voisin ehkä ajatella panostavani myös kultaisiin korviksiin. Täytyypä miettiä, että minkälaisille koruille olisi todella käyttöä… Oletteko te minua ahkerampi korujen käyttäjiä? Vinkit ovat aina tervetulleita tähänkin suuntaan :)

 

-Maj

0 Comments

  1. Murmeli 22.8.2011

    Itse olen ÄÄRETTÖMÄN huono käyttämään minkäänlaisia koruja. Ainoastaan pari lävistyskorua ovat ainoat, jotka ovat aina ”päällä”. Rakastan koruja, mutta olen jo päättänyt, että turha mun on moisia ostaa, kun en kerran edes käytä. Jotenkin tuntuu, ettei ne mulle edes sovi.

    Vastaa
    • Maj 23.8.2011

      Niin, haha tästä tuli mieleeni äitini usein käyttämä lausahdus ”rumat ne vaatteilla koreilee”, ehkä voit soveltaa sitä myös koruihin :D:D

      Vastaa
  2. sarppa 23.8.2011

    tuo mark jacobsin rannekoru on kyllä niin herkku! mistä olet sen hankkinut? haaveilen itsekin tuosta ja se olisi alessakin shopbobissa, mutten oikein tykkää ostaa ”oikeita” koruja näkemättä niitä ensin… kai tuonnekin voisi sitten palauttaa, jos ei tykkääkään, mutta oma hommansa aina siinäkin on, niin mielummin ostaisin ihan jostain konkreettisesta liikkeestä, jossa korua pääsisi ensin hypistelemään :)

    Vastaa
    • Maj 23.8.2011

      Se taitaa olla just sieltä Shopbobista :) Rihkamaahan sekin vain on, vaikkakin tosi söpö :)

      Vastaa
  3. arja 23.8.2011

    Olisi ihana käyttää koruja päivittäin, mutta ne ovat tiellä lastenhoidossa. Pidän kyllä kaulassani ketjussa kastesormusta ja tietysti kihlasormusta :) mutta kellot, rannekorut ovat jääneet pois ja pitkät korvakorut. Onko sinulla mitään äiti-lapsi korua? Pidätkö mieluummin kulta vai hopeakoruja? :)

    Vastaa
    • Maj 23.8.2011

      Tykkään sekä että :) Meillä on samanlaiset kaulakorut, jotka saatiin mummulta Rebekan ristiäislahjaksi :)

      Vastaa
  4. virva 23.8.2011

    Mäkin oon tosi huono käyttämään koruja – ainoastaan äidin sormusta käytän joka päivä koska sillä on paljon tunnearvoa. Yleensäkin se on tärkeää, että korut symbolisoi jotain ja/tai niillä on jokin merkitys :-)

    Vastaa
  5. Tiina 23.8.2011

    Kauniita koruja.

    Mä käytän koruja aina ja joka paikassa, nytkin kaulakoru ja kolme rannekorua koska en osannut päättää mikä niistä :D

    Mulla on kauheesti koruja ja olen jopa itse tehnyt jotain :)

    Korut on mulle yhtä tärkeät kuin vaatteet. Jopa siinä määrin että valkkaan aina reissuunkin joka tilanteeseen omat korut.

    Vastaa
  6. Susse 23.8.2011

    Oooh, ihana postaus! Rakastan koruja ja niitä multa löytyykin jos jonkinlaista. Jostain syystä olen jo teini-ikäisestä lähtien saanut yleensä lahjaksi koruja – niin lapsuudenperheeltäni, mummoltani kuin myöhemmin mieheltänikin. :) En valita! Olen viime aikoina myös innostunut ostamaan niitä itselleni, en tosin mitenkään ylettömiä määriä, mutta aina joskus.

    Itse käytän nykyään melkeinpä vain jalometallisia koruja. Se on minulle koruissa ”se juttu”, kuten kengissä ja laukuissa aito nahka. Se ei silti tarkoita, etteivätkö vaikka H&M:stä ostetut parin euron korut voisi olla kivoja.

    Tuo Marc Jacobsin rannekoru on todella kaunis ja näyttää varmasti sinun ranteessasi hyvältä – voisin kuvitella, että kullan ja pinkin yhdistelmä käy juuri tummalle naiselle ihanasti. Samoin sulkakorvikset näyttävät kivoilta.

    Vastaa
  7. inkku 23.8.2011

    Ihania koruja. Itse pidän kultaisia ja jonkin verran hopeisia.

    Rihkamat jää melkein pitämättä. Helmet on kans ihania.

    Vastaa
  8. Janika 23.8.2011

    Hei Maj, minulla olisi kysymys tuosta Pandora-korusta.. Onko niitä monen mittaisia eli saako niistä jokainen sopivankokoisen omaan ranteeseensa? Onko tuo ketju sellaista ”löysää” vai sellaista, joka ei taivu? Hankala selittää, toivottavasti ymmärsit :) Mistä noita ”riipuksia” saa Suomessa?

    Vastaa
  9. lotta 23.8.2011

    oiii. snö of swedenin korut on mun lemppareita! tai no ei kaikki, mutta kuitekin. oon myös ihan ihastunu tohon sun korssin kelloon.

    Vastaa
  10. Harhakuvitelma 23.8.2011

    täältä löytyy yks, jolla on koruja vaikka muille jakaa! Niitä tosiaan on paljon, eikä asiaa auta se, että askartelen niitä myös itse. Laskin tuossa joku vuosi sitten, korvispareja oli reilusti yli sadan ja kaulakorujakin muutamia kymmeniä. …En alua edes tietää tilannetta nyt. :D Kunnon koruharakka siis ilmoittautuu (eikä myönnä ostaneensa tänäänki jotain uutta…) Käytän siis aina vähintään korviksia – mitä isommat sen parempi – ja kaulakorua. Usein myös rannekoruja tai sormuksia.

    Rohkaistuin kommentoimaan kun aihe on lähellä sydäntä, yleensä olen vain hiljainen lukija. Sulla on todella ihana blogi, ja tyttösi on hirmu suloinen! :)

    Vastaa
  11. Misty 23.8.2011

    Tosi kiva postaus!

    Mulla on aika vähän koruja, koska olen aika nirso enkä myöskään kovinkaan värikäs pukeutumisen tai korujen suhteen. Usein kädessä ovat vain rakastamani kihla- ja vihkisormukset, joihin ollaan panostettu (vaatimuksestani =) sekä ehkä yksi rannekoru. Jos oikein innostun, voin laittaa kaulaani mieheni ostaman hopeisen ketjun ja korviini uudet Dyrberg/Kernin korvikset, joista tykkään kovasti. Kello on vielä oikeastaan hakusessa. Tai oikeastaan odotan ensi vuotta, jolloin saan lahjaksi unelmieni kellon täyttäessäni pyöreitä vuosia. Osittain siksi mulla olisikin myynnissä i-h-a-n-a Michael Korsin Baquette-Bezel silver -kello. Kello on aito ja uusi =)

    Sulla on todella mukava blogi, jota on kiva lukea!

    Vastaa
  12. Riina 24.8.2011

    Todella ihania koruja sulla! :) ja oon kyl niin ihastunu tuohon sun Calvin Kleinin kelloon! toivottavasti sitä et täysin unohda nyt kun olet saanut tuon uuden kellon vaan käytät vähintään vuorotellen niitä :) hah.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *